Tulee Kuningas, Ainainen; Kuningas, jonka
kaltaista ei ole koskaan ollut.
Hän tulee, taatusti, tuomitsemaan tämän maailman.
Tuomion päivänä
nähdään se, joka on häntä palvellut.
Ennen maa peittyy tuskanhikeen
ja vapisee kauhusta,
Vuoret ja laaksot katoavat, joissa
ovat hyvät ja pahat, jotka
teoistaan antavat laskua.
Tuli laskeutuu taivaasta, polttava,
pahalla henkäyksellä
Taivas, maa, meri, kaikki katoaa
ja kaikki tulessa tulee tuhoutumaan.
Lapset, jotka eivät synny,
huutavat vatsoissa
selvällä ja kovalla äänellä:
Armoa, Jumala, Kaikkivaltias!
Kiitos, Kunnian Jumala, Herra
Luomisen ihmeestä!
Viimeinen säe voi tuntua oudolta. Se on kuitenkin tunnustus Kaikkivaltiaalle, jota ilman emme ole. Olemassaolomme on Hänestä. Kiitollisuus joka päivä tästä armosta tulisi olla täydellinen, sillä myös Hänen armonsa on valtava: se ei katso sitä pahuutta, jota teemme.
Se katsoo sitä, että emme ohita ketään, joka on armomme varassa. Armollinen niittää armollisuutta. Armo voi olla nyt ja sen saa osakseen armolliset. Näin ollen tuo päivä on ilon päivä. Se on suuri päivä rakkaudelle.
Ei ole mitään syytä pelolle.
Olemme jo nyt tuomiolla ja tuomitut: jokaisessa laiminlyönnissä olemme jo saaneet palkkamme. Pahuutemme näkyy kuin kuvana syntymättömissä lapsissa: he ovat lopulta syntimme hinta. Onko meillä oikeus johonkin: Ei. Kuitenkin saamme armoa.
Olemme nopeasti valmiit tuomitsemaan, antamaan tuomioita olematta päteviä tuomareiksi.
Suuri osa meistä haluaa oikeudenmukaisuuden voittoa, mutta ratkaisun hetkellä ei osaa valita.
Pahan valta päättyy kokonaan: pahoja ei enää ole.
”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
Meri antoi kuolleensa, kuolema ja tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.”
Mutta: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. ...”
Vain rakkaus kantaa yli, kaikki muu (rakkaudettomuus) katoaa omaan hedelmättömyyteensä, omaan mitättömyyteensä, vain armollisuus antaa (uuden) alun.