Omnium fidelium

Suuresti valittaen (ulinaa) joudun toteamaan, että osaltani jäävät Ranneliikkeen 5-vuotisbileet. Olen hengessä mukana kovasti. Rakastakaa minunkin puolestani!

Elämää, kukoistusta ja terveyttä (ankh, wedja, seneb) Ranneliikkeelle!

Tänään istun jälleen koneeni ääressä tuntikausia - addiktoituneena. Vastaan - tai niin selitän itselleni - minulle tuleviin viesteihin kriiseistä ym. Voisinhan sulkea koneen ja tässä vaiheessa yötä mennä nukkumaan.
Kaikelle on aikansa.

Tänään sain tehtyä kaiken haluamani. Tyydyttävänä en osaa silti pitää päivääni. Oikeastaan minun olisi pitänyt tehdä jotain muuta.

Jos jotain oli tyydyttävää, niin käymäni spostien vaihto yhden minulle lähes tuntemattoman ihmisen kanssa tämän kriisistä ja masennuksesta. Toivottavasti olen voinut ainakin olla tukena. On kovin vaikea kaukaa ja etäältä sanoin ilmaista sitä, että seisoo vieressä... Välimatkat ovat kuitenkin suhteellisia.
Niin - etäisyys täältä taivaaseen. Onkohan se suhteellinen vai vakio? Etäisyys...?

Väsyttää, mutta ei nukuta. Mitä siis tehdä?

Voisin pohtia teodikea-kysymystä.
Alkoi kummasti nukuttaa...hyvää yötä!

Edessäni on hän, joka huutaa: Minulla on nälkä ja minulla on jano!

Jumalan valtakunta on tulossa hyvin lähelle.

Rakkauden teoissa Jumalan valtakunta on lähellä.

Kun myymme ja ostamme meillä on tavarasta vastuu.
Huolehdimme laina-aikana tavarasta.

Erittäin tärkeänä näkisin ilon. Iloitsemmeko saamastamme?
Iloa voi kasvattaa jakamalla.

Nyt on sadonkorjuujuhlien aika.

Kun menemme sisälle ostoskeskukseen, tavarataloon tai mihin tahansa myymälään, niin ajattelemmeko kaiken sen tavaramäärän olevan itsestäänselvää?
Ei se ole sitä.
Kaikki on syntynyt, koska Jumala on mahdollistanut sen.

Muistammeko kiittää Häntä siitä kaiken tuon tavaran keskellä, halutessamme sitä tai tätä, syödessämme ja juodessamme?

Muistanko itse?

"Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin
- ettekö huomaa?

Minä teen tien autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle"

Hän on jo antanut meille ohjaavan tien ja juottanut meidät virvoittavalla vedellä. Nyt on helppo kulkea - jos vain huomaamme!
Huomaammeko?

Tänään päätin pitkän välin jälkeen sulattaa jääkaappini. Jääkaapin sulaessa pistäydyin kaupungille mm. näin Yliopistokadulla olevan tapahtumapäivän. Tullessani takaisin kotiin odotti minua - niin, mikäpäs muu kuin pienoinen tulva lattialla. Onneksi en viipynyt kauemmin (tarkoituskaan ei ollut viipyä pitkään vesivahinkovaaran takia), sillä nyt kaikki oli vielä pelastettavissa. Vahingon määrä oikeastaan nolla. Huh, huokaisen helpotuksesta.

Hiukan äkäisenä kysyn kuitenkin, missä oli taloudenhoitajattareni.
Minä siivoan ja olen siihen velvoitettu.