Monarkia eroaa diktatuurista, despotismista ja tyranniasta siinä, että sen tulee olla oikeutettua - ennenkaikkea Jumalan luomisen ja luotujen edessä tunnustettua - ja laillista so. se perustuu sääntöihin (ei siis ole mielivaltaista).
Kuningas on aina kuningas riippumatta ajasta ja tilasta. Tätä kuvaa hyvin Ranskan oikeutetun (legitiimin) kuninkaan Alphonse "II" (1975-1986) lausuma: " Minä en tavoittele mitään, minä olen". Kuningas pyhitetään tehtäväänsä kirkossa, joka seremonia on voinut koostua kolmesta osasta (näin esimerkiksi Ranskassa): kruunauksesta, valtaistuimelle noususta ja voitelusta. Näistä keskeisin ja ensin suoritettava on voitelu, jossa kuningas tyydyttää Jumalan tahdon hallitsijasta. Kuninkaan pyhitys-seremoniassa kuningas "herää" uudelleen, sillä kuninkuuden ei katsota kuolevan koskaan.
Kuninkuus on palvelustehtävä, velvollisuus. Kuningas ei voi itse määrätä kuninkuudestaan mitään. Hänen yläpuolellaan ovat mm. vallanperimystä koskevat
perimmäiset lait. Ranskasta on tästäkin hyvä esimerkki: Edes absolutismin suurimman hallitsijan, aurinkokuninkaan ei onnistunut muuttaa vallanperimyslakeja. Ludvig XIV yritti avata oikeuden aviottomille pojilleen testamentissaan, mutta Pariisin parlamentti mitätöi testamentin. Kuninkuus ei siis ole jotain, mitä kuningas (kuninkuuden haltija) voi vapaasti käyttää. Kuninkuus on kuninkaalla oleva arvo, ei hänen omaisuuttaan. Kuningas ei myöskään voi muuttaa valtakunnan yhtenäisyyttä, jatkuvuutta tai itsenäisyyttä. Nämä valtakunnan edut ovat aina myös kuninkaan etuja. Näistä jatkuvuus korostuu erityisesti verrattaessa tasavaltaan (joka tosin ei ole monarkialle vastakkainen käsite).
Alamaiset eivät myöskään ole kuninkaan omaisuutta, vaan ovat palvelussuhteessa kuninkaaseen. Kuninkaan alamaiset antavat tukensa kuninkaan tahdolle (jota määrittää valtakunnan paras). Tukea ei anneta millekään persoonattomalle voimalle, vaan näkyvälle persoonalle. Alistumista toiselle henkilölle se ei tarkoita, vaan tukea toimille, joita kuningas katsoo valtakunnan edun vaativan. Näin kuninkaan eduissa on myös suojella alamaisiaan sekä ulkoiselta että sisäiseltä vaaralta. Kuningas ei voi sallia etuoikeutettujen mielivaltaa omia tukijoitaan vastaan. Kiistatapauksissa kuninkaan tulee sovitella eri etujen välillä.
Kuninkaan tehtäviin kuuluu estää enemmistön diktatuuri, joka on suuri vaara parlamentaarisessa järjestelmässä. Parlamentarismissa vaarana on, että lainsäädännöllistä valtaa ei kontrolloi kukaan ja tämä vallan osa-alue (!) saa liian suuren vallan muihin vallan osa-alueisiin nähden. Tällaista tehtävää voisi myös hoitaa presidentti. Ongelmana on kuitenkin se, että presidentti ei ole vapaa poliittisista sidoksista. Presidentti ei myöskään ole vapaa vallan osa-alueiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Kuningas valvoo näin sitä taetta, että alamaisilla on pysyvä vapaus, että alamaiset eivät ajaudu täysin järjestelmän pakkovaltaan.
Kuninkuus on sekä itsessään että kaikkien valtakunnan asukkaiden osalta ilmaus ihmisen ainutlaatuisuudesta, tämän ainutlaatuisuuden pyhyydestä.
Juuri kuninkaan vallan yksilökeskeisyys vapauttaa hallinnon paineelta. Pyhittämisessä kuninkuus on valtakunnalle Jumalan siunaus
Domine, salvum fac regem!