Omnium fidelium

Mahdammeko pitää Kreikan valtion asioita hoitaneita laiskoina, holtittomina, vastuuttomina?
Rahan takia.

Elämä on rahaa, vai onko?

Olen nyt asunut viisi kokonaista kuukautta Helsingissä, Kruunuhaassa. Elämäni on - kuten aina ennenkin, voin sanoa - keskittynyt alueellisesti hyvin vähäiselle alueelle. Kuljen lähes päivittäin kokonaista puolitoista korttelia Kansallisarkistoon ja takaisin kotiin. Lauantaisin saatan kävellä vielä 100 metriä lisää Yliopiston kirjastoon. Varsinainen liikuntapäivä on sitten sunnuntai, jolloin onnistun kävelemään peräti Johanneksen kirkkoon, jossa osallistun jumalanpalvelukseen.
Elämäni on melko yksiviivaista, yllätyksetöntä ja tasapaksua ulkoisesti. Silti - jokainen päivä on täynnä uusia löytöjä, joista saatan kiittää Kaikkivaltiasta.

Viime aikoina olen yhä enemmän ihmetellyt sitä, miten keskusteluissa -jopa kirkossa - Jumalaa käsitellään (tai usein lähinnä ohitetaan) abstraktina asiana, ei todella elävänä todellisuutena. Kaiken mittana on ihminen - mutta uskovallehan se ei ole koko todellisuus. Se, mitä tarkoitan tarkasti, on seuraava: Eutanasia-keskustelussa uskovina itseään pitävät ihmiset perustelevat kantojaan toisen ihmisen tilalla (riippumatta suhtautumisesta eutanasiaan), mutta eivät kysy Jumalan kantaa asiaan. Rakkaudella on rajattomasti suurempi voima kuin kuoleman hallinnalla; kuoleman, jota ei ole.

Kärsimys edellyttää myös autuutta!