Omnium fidelium

Näytetään bloggaukset lokakuulta 2008.

Viikko alkoi ruusuisissa tunnelmissa. Nopeasti kuitenkin ihanuus vaihtui kalvavaksi hirvittäväksi tuskaksi - kuin itse elämä olisi ollut turhaa, kuin olisi hajoamassa sisältä.

Mitä tahtoa toiselle?

Kuinka ihanaa on nähdä ilo! (Kuinka suloista on yhä syvemmältä kumpuava ilo!)




Joskus voi olla niin vaikeassa tilanteessa, että siitä selvitäkseen - jos selviää - on kuoltava. Kuoltava itsestään henkisesti. Se on h i r v i t t ä v ä vaatimus.

Tällaisen tilanteen eteen voi joutua, jos antaa kaikkensa - riippumatta siitä, ratkaiseeko se jotain vai ei.

Kirkastunut todellisuus jää hyvässä tapauksessa.


Skam

En oikein pitänyt Kyrkpressenin kirjoittamistavasta - olenko liian herkkänahkainen ja luenko tähän enemmän kuin on tarkoitus - joka tapauksessa sivulla 6 tämänpäiväisessä lehdessä artikkelissa, jonka on kirjoittanut Christa Mickelsson, lukee "...(väliotsikko:) Rakkauden monet kasvot (teksti:) Lehdistötiedotustilaisuudessa ilmaisevat osallistuneet piispat (so. piispat jotka osallistuivat "Rakkauden lahja"/"Kärlekens gåva" -kirjan tekoon) toiveen, että palava kysymys homoseksuaalisuudesta ja kirkosta ei peittäisi kirjan ydintä. - Tämä ei ole ensikädessä kirja seksistä, vaan kirja perheestä, sanoo Helsingin piispa Eero Huovinen. ..."

En ymmärrä, miten keskustelu homoudesta ei kuuluisi juuri kirjan ytimeen kaiken muun ohella. Pidän toki myös Wille Riekkisen ja Kari Mäkisen ohella julkaisuajankohtaa erittäin huonosti valittuna. Eniten minua kuitenkin tässä tekstissä ärsyttää se, että homoseksuaalisuutta seuraa heti kommentti seksistä.
Seksi on ihan myönteinen asia, mutta lausunto antaa kuvan rajoittuneisuudesta mitä tulee yleiseen perhekäsitykseen. Minusta ei ole kunnioittavaa ilmaista tällaista rajoittavaa ja poisrajaavaa ohjeistusta sisällöstä.


Tärkeää

Tänään minut herätti ystäväni K. Keitimme aamukahvia ja keskustelun jälkeen pidimme ranskan tunnin. Sen jälkeen olikin mukava lähteä ulos aurinkoiseen säähän piristymään (minua vaivasi alakuloisuus). Kirjastossa opetin lisää ranskaa toisesta oppikirjasta. K. teki myös vaalikonekyselyn ja hämmästelimme tuloksia - eikä pelkästään tuloksia. Vaalikoneen kysymykset ovat myös ihmettelyn aihe...ja erityisesti niiden muotoilut, ajatukset, oletukset. Mutta tietenkin kyselyssä on lähdettävä kysymyksestä ja vastausvaihtoehdoista.
Tämän jälkeen olikin ihanaa istua kahvilassa cappuccinon ja vadelmasuklaakakun äärellä.

Wiklundilla oli "pakko" käydä. Hiukan kosmetiikka- ja ruokaosastoa. ...ja yksi kassaihminen "pakeni" meitä.

Kuinka saavuttaa hyvin syvällä olevia tuntemuksia? Kuinka sanoa sanomatta? Mitä tehdä ja kuinka jaksaa?


Ego

Hade en mycket trevlig kväll. Efter att ha haft en rätt så tidig supé gick jag till Universitetsgatan (varför denna eufemism?) för att följa på frågesporten. Så blev det dock mera än så: jag deltog aktivt i bedömningen.
Senare efter att en och annan så småningom vände hemåt diskuterade vi som stannade kvar om livets nödtorft.
Dessutom kan jag inte förvånas mera än vad jag redan gör över ett par skrattande ögon.
Fylldes av en mycket varm känsla.


Näin ja noin

Kun käytämme ironiaa ilmaisuissamme, teemme sen usein saattaaksemme pohjalla olevan asian t o i s t e n silmissä ja korvissa ongelmalliseen valoon. Kyse ei välttämättä ole siitä, että emme ajattelisi pohjalla olevan asian olevan olemassa tai jopa merkityksellisen omalla alueellaan, vaan siitä, että näemme käsiteltävän asian vasta aivan toisella tasolla mielekkäänä. Ironia merkitsee parhaimmillaan vapautumista ahtaan näkökulman vankeudesta. Sen käyttäjältä vaaditaan toisten ihmisten suhteen viisautta - toisilla ihmisillä ei välttämättä ole kykyä nähdä esimerkiksi eri kategorioita yhdistettävän silloin kun ne heidän mielestään ovat toisensa poissulkevia. Jokainen ajattelujärjestelmä nimittäin luo oman logiikkansa. Ironia merkitsee rajanylitystä, jonka tuloksena voi syntyä aivan uusi teoreettinen rakennelma jostain ilmiöstä. Se, että jokin tietty eläin on joko kissa tai koira, ei välttämättä ole asian kannalta olennainen tekijä. Mikäli käsitteet 'kissa' ja 'koira' ovat ilmaisijalla hyvin tiedossa, ei uusi taso ole tässäkään suhteessa edellistä tasoa poissulkeva, mutta merkityksen antajana valitussa kontekstissa. Ilmaisut syntyvätkin kontekstissa, toisten yhteydessä, ja saavat merkityksensä näiden mukaan - siis vaihtelevasti ja vaihtuen. Näin on myös ilmaisijan kohdalla.

Ilmaisemisen kohdalla on turhaa ajatella millään tasolla saavuttavamme täydellisen tarkasti ilmaistavaa asiaa. Ilmaisujen tarkoituksena onkin usein välittää kaikesta ilmaistusta jotain, jota toisen ihmisen odotetaan käsittelevän. Toisen o i k e a (tarkoitan tällä myös persoonaton) ymmärrys asiasta ei ole tärkeä, vaan ylipäänsä ymmärrys.

Yksi ilmaisun muoto voi olla asiansa ilmaiseminen niinkuin näkee maailman olevan. Näkökulman kyseessä olemista voi pitää tässä suhteellisessa maailmassa ei-erikseen-mainittavana seikkana. Luova ilmaiseminen voi tuottaa vaikeuksia toisissa ihmisissä - mm. erilaisen kontekstin takia.

Ihminen on mukana siinä, mitä hän ilmaisee. Ihminen on jossakin kontekstissa, joka antaa ilmaisulle merkitystä. Kertoessamme esim. puiston puista on merkitys siinä, mitä m e olemme nähneet.

Asioiden näkemisen ja kuulemisen tapa on kiinni persoonastamme, ei 'asioista pelkästään'. Ilmaistun 'järki' ja 'tunne' ja 'tahto' eivät ole yksioikoisesti jostain ulkopuolisesta, ilmaisu-matrikkelista käsin luotavissa, määriteltävissä tai tarkistettavissa.



Mitä täällä kasvaa ...

Päällisin puolin näytän muille olevan hyvin rauhallinen ja korrekti luonne. Silti sisälläni riehuu tuli ... tuli, jossa on rakkautta ja vihaa. Ne riehuvat sellaisella voimalla, että ne syövät elävältä jokaisen eteensä erehtyneen.
Kuinka kestää totuutta tuhkassa? Kuinka kestää palavaa sydäntä, joka joutuu väistetyksi? Kuinka?

Ja silloin huudan armoa! ARMOA! Laupias Jumala, tuonpuoleisessakin Sinun rauhaasi, mutta ei tätä, jos saan pyytää, anoa, rukoilla!