Omnium fidelium

Edelliseen bloggaukseeni sellaista, että toki Jumala on suurempi kuin koskaan voin kuvitella. Yritän vain kääntää siitä jotain omalle "kielelleni", joka jää luonnollisesti vaillinaiseksi.

Lähetin omalle kansanedustajalleni postia viimeaikaisista tapahtumista. Ajattelin vaikuttaa häneen, jotta hänellä olisi kirkkaana edessään yhteiskuntassamme oleva tarve tasapuolisuuteen - ainakin hlbt-vähemmistöjen osalta. Voin vain puhua tietenkin omalta osaltani ja pyytää ottamaan huomioon mahdollisimman monia aspekteja.

Neljä kuukautta hiljaisuutta, joka ilmeisesti tulee vain jatkumaan vailla rajaa. Eikö sellainen ole ihmiselle, joka rakastaa, kuin kuolleena olisi? Rakkaus tosin on ja sen mukana kaikki - tarkoitan myös tuska, raivo, järjettömyys.

Rakkaus ylittää rajat, voittaa kaiken. Niinhän tuo juuri tekee, mutta mihin hintaan. Silti en varsinaisesti aio valittaa hinnasta. En todellakaan tekisi toisin.
Taivaallinen Isämme on varmaan yhtä "hassu" rakkaudessaan!

Jag blir ordlös inför denna tragedi och ondska.

En tajua, kun ei ole mitään järkeä. On hyvin vaikea millään tavoin suhtautua asiaan, kun ei tiedä edes ajatusta, sen arvoa. Ainoa on tuo täysin järjetön ilmoitus kesken kaiken hyvän. Pakostakin ajattelen, että tässä on nyt jotain muuta kummallista tekeillä. Sellaisen epäileminen ei ole mikään ihme Sinut tuntien!
Kuinka jaksan?
Tietäisitpä...

Tänään on Sinun syntymäpäiväsi, rakkain, kallein.
Vietän sitä yksin - enhän saa ottaa Sinuun edes yhteyttä. Miksi? Miksi teet tämän meille molemmille?

Aina ikuisuuteen saakka rakastan Sinua! Ja jos vaikenemiseni on se rakkauden teko, jota haluat, niin olkoon niin.

"Ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin." Room. 1:23.

Tästä tulee mieleen - egyptologihan olen - muinaisen Egyptin eläinkultti. Kolmannessa Mooseksenkirjassa viitataan myös kanaanilaisiin. Tässä suhteessa kyse on juuri kulttuurisesta erottautumisesta. Nykyaikana voisi kysyä, mihin katoaviin kuviin olemme vaihtaneet katoamattoman?

"Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista, mikä ei sovi." Room. 1:28.

Tässä selvästi jatketaan edellisestä johtuvaa ajatusta. Mille antaa arvon ja mille ei, on keskeinen kysymys. Mikäli antaa arvon Jumalalle, ei kunnioita tai palvele luotua. Ilmeisesti merkki Luojan vaihtamisesta luotuun on oman ruumiin käyttäminen arvottoman välineenä.
Arvoton on hedelmätöntä (vailla rakkautta ja sen hedelmää) ja se on katoavaisia kuvia (nämä kuvat ovat mielihalujemme kuvia).
Näin Paavali kuvaa vaihtamista ja sen tuomaa häpeää esimerkillä, jossa juuri niin tapahtuu. Itse esimerkki ei koske aitoa homoseksuaalisuutta eikä homoseksuaalisuus ole siinä edes oleellinen seikka, vaan juuri Luojan arvottamistamme luodun sijaan.
Luojaa arvottaa ainoaksi Herraksi uupumatta hyvän tekemistä etsimällä.

Är så sorgsen p.g.a. det som sker i Moskva. Det är skandalöst, att i en "demokrati" yttrandefriheten inte respekteras (och skyddas av polisen). Skamligt!

"Der Traum begann in einer kleinen, halbdunklen Bude, die von oben bis unten angefüllt war mit Kreuzen und Kerzen, mit allerlei frommem Gerät aus Silber und Wachs. Zwischen all diesem stand, ganz undeutlich zwischen den vielen Schatten, die Verkäuferin hinter dem Ladentisch, seltsam frisiert das Haar - durch hellblaue Schleifchen gleichsam eingeteilt oder gerafft zu einzelnen Bündeln - und mit einem sonderbar wassergrünen Blick von unten schauend. Andreas aber erhandelte bei ihr für sein letztes Geld eine schwarze Rosenkranzkette. Sie sollte viel kosten - unverhältnismässig viel, wie ihm schien - und seine Taschen waren ganz leer. Wahrhaftig, nicht leicht fiel es ihm, die letzte Barschaft über den Ladentisch dieser Dame da zuzuschieben. Aber sie, heiliginnenhaft lächelnd, nahm das Geld leis in Empfang. Behend verbarg sie es im schwarzledernen Täschchen, verwandte es vermutlich zu wohltätigem Zweck. - Er schickte sich also an, das geschäft zu verlassen, und sie sagte ihm still zum Abschied ein "Behüte sie Gott" - wie man es Kindern gibt, die zu langen Wegen ausziehen."

Idag gjorde jag inte så mycket, men ändå känns det som om jag gett min energi till det yttersta. Känner mig tillfreds med det. Inte för att det skulle vara huvudpunkten, men dock så, att det är viktigt, hur vi orkar.
Nyt on mukava mennä nukkumaan. Kaikkivaltias siunasi päivän ja siunaa yön. Kristus on valmis kulkemaan ja olemaan vierellä. Kuinka hyvä!

"Eine Frau sass am Wegsaum, Andreas sah sie von fern. Sie sass wie eine, die sich müde an einem Wasser gelagert hat und nun still, ohne Gedanken, den Wellen zusieht, die fliessen.- Als er dann aber bei ihr stehenblieb, erkannte er gleich, wer sie war. Zwischen den starr und doch lieblich geordneten Falten ihres dunklen Mantels sass sie wie zwischen lauter Gold und Edelsteine. Und doch war sie so, grau und schlicht - unscheinbar, wie ein Weibchen am Wege. Zwischen dem schwärzlichen Stoff ihres Kleides hingen ihre Hände so müde, als hätten sie den ganzen Tag Mildes getan und viel angefasst.
Andreas erkannte sie wohl. Aber er wagte es nicht, ihr, auch im stillen nur, einen Namen zu geben. Alle Worte, die sie bezeichnen sollten und die andere Beter sich für sie ausgedacht hatten, kamen ihm zu gering und auch wieder zu pomphaft vor, für ihre zarteste Lieblichkeit. Da wollte er einen neuen Namen für sie erfinden, eine neue Formel für ihre Heiligkeit, den frommsten Laut. - Aber es fiel ihm nichts ein.
So stand er vor ihr, und da er kein Wort für sie wusste, mit dem er ihr hätte huldigen können, streckte er ihr seine Rosenkranzkette hin, die er sich doch fürs letzte Geld gekauft hatte. Er hielt sie ihr hin - aber da schüttelte die Mutter Gottes den Kopf. Und gleich begreift es Andreas. ..."