• martin

Maan keskiaika

Jylhä ja jykevä otsikko ei täytä lupauksiaan seuraavan tekstin suhteen. Kyseessä on toki keskiaika. Olin Turun keskiaikamarkkinoilla - kahdessa esitelmä- ja keskustelutilaisuudessa.
Ensimmäinen oli kaupunginarkeologi Aki Pihlmanin hieno esitelmä parhaillaan jatkuvan Pinellan kaivausten tähänastisista tuloksista.
Tässä niistä lyhyesti: 1600-luvun lopulla rakennettujen kahden kivitalon alta paljastuivat kellarit, jotka ottavat tässä kaivauskohdassa melkoisen osuuden. Niiden ikävä puoli on se, että ne syvinä ulottuvat aina 1400-luvun loppupuolen kerroksiin ja ovat näin hävittäneet tältä ajalta kaiken. Onneksi kuitenkin sen alla oleva kulttuurikerros on säilynyt. Näin on löytynyt puurakenteita aina 1300-luvun alusta (ajoitus perustuu tässä vaiheessa dendrologisiin ja stratigrafisiin tuloksiin). Aikaisempaa kaupunkikerrosta ei ole, vaan tämän alla on pelto! Kun aiemmissa kaivauksissa tuomiokirkon ympäristössä on juuri 1200-luvun kerroksissa löydetty peltoa, tukee tämä kaivaustulos kaupungin syntymisajankohtana 1300-luvun alkuvuosia.
Pellon osalta on löydetty 1200-luvun puolestavälistä olevia jäänteitä maalaistalosta, joka on sijainnut nykyisen Hämeenkadun ja Uudenmaankadun risteyksestä kohti jokisuuta Rettigin tupakkatehtaan paikkeilla 1300-luvun kaupungin (joka siis selkeästi syntyi pääosin pellolle) ulkopuolelta.

Tuon ajan kaupunki rajautui hyvin pieneen alueeseen. Turkua tunteville maamerkit ovat: tuomiokirkkopuistosta tuomiokirkon takaa kiertäen akatemia ja hovioikeustontin keskeltä Åbo akademin päärakennuksen Brahenpuiston puoleista seinämää seuraten Uudenmaankadun luo, josta Hämeenkatua pitkin Rettiginrinteeseen.

Paneelikeskustelu, johon osallistuin innokkaasti kyselijänä (tosin olisi pitänyt kritisoidakin paria asiaa), käsitteli keskiaikakuvaamme. Hyvin onnistui valottamaan keskeisiä mielikuviamme aiheesta. Ovatko oikeita tai vääriä, on minun mielestäni historioitsijan osalta jokaisen maailmankuvan ja sen kriittisen tarkastelun varassa.

2 kommenttia

Kauneuspilkku

15.7.2010 14:11

Miten jännään, on kiinnostavaa, että koko ajan saadaan uutta tietoa ja saamme päivittää käistyksiämme jo "varmoina" pidetyistä asioista.

Pette-ri

1.9.2010 11:01

Keskiaika on myös tulkintojen aikakautta. Missasin nuo keskiaikamarkkinat, ja ajattelin lukea kaivauskertomukset sitten joskus myöhemmin. Tuo tieto pellosta ja varsinkin talorakenteesta oli kyllä mielenkiintoinen... Löytyiköhän sieltä esineistöä tai luuainestakin. Niiden tutkiminen kun vie aikansa. Joka tapauksessa käyn nyt Turussa uusin silmin.