Katu oli pimeä ja kolkko, eikä sekään riittänyt kuvaamaan ympäristön kaameutta. Paikka oli myös vaarallinen. Nuhjuisen näköinen ihminen laahusti katua pitkin eteenpäin. Vastaantulijat tuskin kiinnittivät häneen huomiota tai - jos kiinnittivät - niin riensivät nopeasti ohi.
Kesken laajustamisen tuon ihmisen voimat loppuivat ja hän toivoi hetken, että saisi olla jonkun toisen kantama kerrankin. Hän suorastaan lyyhistyi kadulle epätoivosta.
Samaan aikaan avautui viereisen talon ovi, josta katsoi tarkkaavaiset silmät ulos. Nähdessään kadulle lyyhistyneen hahmon säikähti tämä henkilö hieman, mutta käveli sitten reippaasti kadulle ja sanoi: "Olisitteko ystävällinen ja astuisitte sisään talooni?". Ei vastausta. Kysymys esitettiin uudestaan ja jälleen ei vastausta. Tällöin kadulle tullut mies nosti kadulle lyyhistyneen portistaan sisään ja ovestaan sisään. Sisällä hän huusi koko talon väen apuun ja niin juostiin talossa edestakaisin hakemassa vaatteita, tuomassa syötävää ja virvoitusta. Sen jälkeen avattiin kaksoisovet ja vieras ohjattiin ruokasaliin. Pöytä oli täynnä mitä ihanimpia herkkuja.
Silloin vieras polvistui ja hänen kanssaan koko perhe.
