Tuomiosi on lähellä.
Elämämme ajan kiiruhdamme muiden mukana riennoissamme ja samalla päätöksesi meidän suhteen tulee lähemmäksi, pyrkii tulemaan lähemmäksi.
Rientojamme tai lepoamme ei enää tuolloin.
Sinä olet! Erotat hyvän pahasta. Paha tuhoutuu kuin tulen kuluttamana. Sinun tuomiosi on ikuinen, peruuttamaton ja lopullinen.
Ylistys Sinun rajattomalle vallallesi!
Kaikki ihmisten synnit
tuskan, surun
Hän pyyhkii pois!
Jeesuksen tie Kristukseksemme ei ollut tähden tai idolin tie. Se ei olisi ollut uskomaton menestystarina, josta lehtien uutisia etsivät toimittajat olisivat tehneet sankarin. Olisi lööppisivuilla kuitenkin saattanut olla loppuvaiheista karmaisevia "uutisia": "Jeesus saatu kiinni", "Kansa tuomitsee Jeesuksen", "Nyt puhuu Pilatuksen vaimo: ...".
Taustalla kaikissa tapauksissa kärsimystä ja hätää. Miten minun käy? Onko minulle mitään paikkaa enää?
Onko tuolla mitään väliä...
... (tyhjyyttä ja autiutta).
Min insändare i Kyrkpressen (nr. 13/29.3.2007)publicerades:
Prästeden förpliktar till arbete för vår nästa. Anden som ligger bakom bokstaven, levande, går inte att tolkas i stela former vad dessa än må vara. Innehållet i arbetet är viktigare än formen och det ger frukt i sinom tid. En präst bör kunna säga ifrån kärlekslösa ord och gärningar för att inte göra budskapet ofruktbart. Detta inbegrips i kyrkans lära. Läran bör ge ett bestyrkande till arbetet i kärlek, inte tvärtom.
Gärningar i Kristus kan ses från många olika synvinklar. Ingen kan komma med hela sanningen, men vi kan i stället komma vår nästa tillmötes. Tolkningar av läran sker i praktiken varje gång vi möter som medmänniskor (=kristna) någon.
Toivotan querellen ("Valehtelijan tunnustuksia") tervetulleeksi bloggaajien joukkoomme.
Kyyneleet, jotka valuvat sisällä,
kiduttavat sydäntä täydestä tuskasta väsynyttä.
Sen vastustus väsyy
ja sydän muuttuu tyhjäksi, autioksi
ja liian heikkona, se särkyy.
Vad glädjande nyheter! Karl af Hällström och Tomas Ray blev frikända båda två i domkapitlet!
Tänään sain kuulla hyvin huonotuuliselta ihmiseltä syyn hänen huonoon mielialaansa. Hän oli harjoitellut kauan, mutta siitä huolimatta hänet oli jätetty kilpailujen ulkopuolelle. Saatoin nähdä pettymyksen ja se tuntui minustakin kovin pahalta.
Silti hän sanoi olevansa tyytyväinen. Se onkin eri asia kuin hetkittäinen huono mieliala. Tyytyväisyys on kovin hyvä perusta elämälle. Se on hedelmällinen perusta.
Tyytyväisyyteen ei silti tarvita edes suorituksia. Tyytyväinen voi olla jo siitä, että elämää tuetaan ja elämällään ei ole yksin.
Kun makasin 6- ja 7-vuotiaana kuukausia sairaalassa, muistan, kuinka oven ulkopuolinen käytävä oli kuin koko ulkoinen maailma vaatimuksineen ja vapauksineen, pelkoineen ja toiveineen. Siellä oli keittiö, josta ruokamme jaettiin, sieltä tulivat sairaanhoitajat ikäville velvollisuuksilleen - no, oli yksi hurjan mukava yöhoitaja -, lääkärit tekivät kierroksiaan, kaksi kouluhuonetta oli sen varrella - siellä aloitin koulun ja siellä ensimmäinen opettajani luki tuntien jälkeen Kasperia, Jesperiä ja Joonatania - siellä oli myös leikkihuone, jossa tein itselleni ... prinsessan puvun (!), siellä olivat ne potilaat, jotka pystyivät liikkumaan - varsinkin monet ruollatuoleissaan hurjastelevat pojat, joita pelkäsin, siellä oli myös tervehtyminen ...
ja sitten siellä oli äiti ja pikkusisko.
Kun ovesta ilmestyi äiti, niin sain vierailun ajan tuntea vapautta, turvallisuutta ja rauhaa. Jo pelkällä läsnäolollaan hän sai sen aikaan. Ne kerrat, jolloin myös pikkusiskoni pää ilmestyi ovesta sisään ja hän syöksyi luokseni, olin aivan hurmiossa. Meillä oli aina valtavasti kerrottavaa, leikittävää, halattavaa. Poislähtiessä hän aina itki hysteerisesti ja kyseli minun paluutani.
Makasin sängylläni ja puristin rintaani vasten nukkumattia ja arpajaisissa voittamaani mittarimatoa.