Minusta ihminen ei koskaan ole yksin. Hänellä on seuralainen aina vaikeimpaan ja hirveimpään saakka. Tarkoitan ihmisen olemista Jumalan ja erityisesti Jumalan pojan jakamassa yhteydessä.

Ihminen voi kokea hirveää eksistentiaalista yksinäisyyttä. Siihen ei auta sen kertominen, että Jeesus on vierelläsi. Läsnäolo tuossa yksinäisyydessä ja voimattomuudessa auttaisi - siinä olemme jokainen toistemme lähimmäisiä - toivon hyvässä.

Vaikka mikään ei muutu, niin täydellinen hylkääminen ei toteudu, jos on olemassa ihminen, jonka kanssa jakaa pimeys, tuska ja hylkäys. Se, että molemmat kokevat, että ei ole vastausta. Tärisevät koko ruumissaan tai eivät tunne enää mitään - vain ovat. Silloin rakastaa.

Rakkaus voi auttaa, mutta se ei välttämättä täytä, ellei vastaanottamista; tulla o s alliseksi, ei täydesti, mutta ...