Omnium fidelium

Te deum laudamus
Te Dominum confitemur!
Te aeternum Patrem...
per singulos dies benedicimus te, et laudamus nomen tuum in saeculum et in saeculum saeculi!

Näin aloitan Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli kertomus entisestä Jehovan todistajasta ja hänen karttamisestaan entisen uskonyhteisönsä taholta.

Järkyttävintä tuossa oli se täydellinen ymmärtämättömyyden ilmapiiri, joka vallitsee yhtäältä Jehovan todistajien taholta toisaalta maallisen yhteiskunnan taholta. Tähän väliin putoaa sellainen, joka eroaa omasta eksklusiivisesta uskonyhteisöstään ja jää vaille minkäänlaisia sukulais- tai ystäväkontakteja.

Jehovan todistajista eroavaa ei kohtaa vain yhteyden katkeaminen Jehovan todistaja-sukulaisiinsa, vaan myös ymmärtämättömyys maallisella puolella uskon todellisuuteen. Olen melkoisen varma siitä, että eroon pyrkivä on käynyt todella vaikean sisäisen kamppailun totuudesta ja omasta identiteetistä. Kyse on siis sekä siitä, mikä on minun paikkani suhteessa Jumalaan sekä siitä, miten olen osa totuutta. On hyvin vaikea yhtälö yrittää identiteetin muutosta kun se on sidottu totuuteen. Pelkään, että vaikka irtautuminen uskonyhteisöstä ymmärretäänkin aseman muutoksena, niin sidosta sisäiseen totuuden etsintään (suhteessa Jumalaan) ei uskonharjoituksen ulkopuolella (eikä sielläkään!) ymmärretä.

Surua on varmasti myös uskonyhteisön sisällä.