Omnium fidelium

Kristitty ei voi olla sananmukaisesti Kristukseen uskova, jos hän ei ole voideltu krisma-öljyllä. Näin kirjoitti Jerusalemin patriarkka Kyrillos 300-luvulla.
Krisma itse on öljyä, joka on parfymoitu. Krisma jaetaan kolmea eri tarkoitusta varten: katekumenaatteja (eli "rippikoululaisia") varten on oma, viimeistä voitelua varten oma ja krismamessua varten oma krismansa, jota säilytetään erillisissä krismariumeissa. Kaksi ensinmainittua siunataan ja viimeisen konsekroi eli pyhittää piispa voitelemista varten.
Krismavoitelu vastaa Pyhän Hengen antamaa puhtautta. Olemme siinä Kristuksen kuvia, "Kristuksia" Jeesuksen mukaan, kun hän sai Pyhän Hengen Jordanin virralla. Vanhassa testamentissa Jesaja sanoillaan ennustaa tätä: Jumalan henki on päälläni, koska Hän on voidellut minut. Jeesuksen voitelu tapahtui Pyhällä Hengellä - kuten myös Pietari kirjoittaa. Näin me hänen mukaisesti.
Öljy on armo aivan kuin leipä ehtoollisessa on Kristuksen ruumis. Öljy ei siis ole pelkkää tavallista öljyä.
Öljyä voidellaan otsalle, jotta vapautuisimme perisyntimme häpeästä, sitten korville, jotta aina kuulisimme taivaallisista "Se jolla on korvat, kuulkoon", sitten sieraimille, jotta olisimme Jumalalle ihana
tuoksu Kristuksessa, ja lopuksi rinnalle oikeudenmukaisuuden panssariksi.
(Valitettavasti luterilainen kirkko ei yleisesti voitele jäseniään.)

Kuninkaat voideltiin näin ja se antoi heille varustuksen vihollista vastaan. Näin se suojelee sekä ruumista että sielua.

Otin tämän esimerkiksi siitä, että maailmamme koostuu monesta tekijästä, joiden keskus ON Kristus. Ilman Kristuksen tunnustamista ei voi täysin ymmärtää maailmanhistoriaa, ei voi täysin tulkita lähteitä eikä edes tunnistaa yhteenkuuluvia asioita. Ei ole historiaa ilman Kristusta. Kristus avaa ymmärryksen, poistaa esteet tunnistamiselta (Hän on maailman valo), antaa olennaisen ja ennenkaikkea suojaa väärinkäytöltä.
Aina silloin, kun tunnustamme Hänet.

4.1. olen jälleen kotona...KOTONA! Tunne on lähes sanoinkuvaamaton! Yli vuoden poissaolon jälkeen voin olla oma herrani, voin nauttia rauhasta ja olen ystävieni ja tuttujeni parissa.
Eilen jatkoin muuttolaatikoiden purkamista ja asensin stereoni paikalleen. Aloitin kuuntelemalla - mitä muutakaan - yhtä Beethoven-CD:istäni. Vielä riittää purkamista, mutta pikkuhiljaa...

Kiitollisuuteni kohoaa ylistyksenä maiden ja taivaiden Herralle, joka Pojassa myös muutti pakon edessä Egyptiin, mutta palasi.

Tässä joitakin Ranskan kuninkaan Louis XVI:n, kaikkein kristillisimmän hallitsijan tekemiä uudistuksia Ranskassa. jotka eivät alkuunkaan sovi kuvaan, jota vallankumoukselliset yrittivät hänestä antaa ja tasavaltalaiset ovat sen jälkeen toistaneet kuin myyttisenä totuutena. Tarkastelemme siis samalla tässä Louis XVI:n persoonallisuutta:
Hän kustansi omista varoistaan kuuromykkien opetusta. Hän tuki sokeiden koulua. Hän määräsi sotalaivojensa komentajien olemaan häiritsemättä englantilaisten kalastusta, joka johti englantilaisten vastaavaan päätökseen koskien ranskalaisten kalastamista.
Hän antoi naisille ja alaikäisille oikeuden käyttää omia rahojaan ilman aviomiehensä tai holhoojan antamaa suostumusta. Hän antoi sotasairaaloilleen määräyksen kohdella haavoittuneita vihollisia kuin kuninkaan omia alamaisia - näin 90 vuotta ennen Geneven sopimusta. Hän poisti kidutuksen käytön tutkintamenetelmänä. Hän antoi naisille äänioikeuden yleisille säätyvaltiopäiville.
Hän määräsi perustettavaksi sairaalat vankiloihin. Syyttömiksi todetuille hän määräsi korvauksen.
Naisille hän avasi pääsyn kaikkiin ammatteihin. Hän käytti ensimmäisenä ilmaisua sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Hän rakennutti juutalaisille synagoogat Nancyn ja Lunévillen kaupunkeihin. Hän loi 144 korporaatiota (ammattiliittoa) työläisten puolustukseksi - korporaatiot, jotka vallankumoukselliset lakkauttivat vuonna 1791 kaupan etujen nimissä.
21.1.1793 vallankumoukselliset toteuttivat oikeutensa päätöksen: kuningas joutui giljotiiniin. Tämä oli suoranainen ja täysi oikeusmurha.
Kuningas ei ollut vallankumouksellisten oikeuden alainen: hän oli kuningas Jumalan armosta ja vastasi asemastaan ja teoistaan ainoastaan Jumalalle. Hän oli voideltu kuningas, johon koskeminen tarkoitti Jumalan vastustamista. Ei olekaan mikään ihme, että vallankumous suistui tämän myötä järkyttävään pahuuteen.

P.S. (Klo. 19:54) Ludvig XVI:n kuolemasta on ollut sikäli hyvin erilaisia kuvauksia kuin on kerrottu hänen
tavastaan nousta giljotiiniin. Onpa kerrottu hänen olleen niin kauhuissaan, että häntä oli
uhattava aseella nousemaan. Nyt asiasta on kuitenkin paras mahdollinen varmuus: Vuonna 2006 löytyi
nimittäin Charles Henri Sansonin, Pariisin pääteloittajan ja juuri Ludvig XVI:n teloittajan jälkeensäjättämä
kirje. Siinä Sanson kertoo kuinka Ludvig rohkeasti nousi giljotiinikorokkeelle. Sanson lisäsi: "Hän (so. Ludvig)
kesti kaiken tyyneydellä ja tasaisuudella, joka hämmästytti meitä kaikkia."

Nu närmade vi oss igen ett år de sista tidernas fasor.

Nyt lähestyimme taas yhden vuoden verran lopun aikojen kauhuja.

Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Framgångsrikt Nytt År!

Välsignad Vår Frälsares Födelsefest till er alla!

La fête de la naissance de notre Sauveur Jésu Christ soit trés benie pour tous!

Olen kokemusteni ja pohdinnan tuloksena omalta osaltani päätynyt siihen, että ei ole olemassa aseksuaalista ihmistä (tai jos on, niin se, ei ole tervettä).
Älkää nyt kaatako kahvianne/teetänne päällenne.
Tarkoitan sitä, että ihminen ON seksuualinen olento, ihmisyyteen siis kuuluu seksuaalisuus - aivan erottamattomasti, poisottamattomasti ja kiinteästi - vieläpä niin, että ilman seksuaalisuutta ei ole kysymys täydestä ihmisestä. Haluan kuitenkin erottaa seksuaalisuuden ja seksin. Niinpä on jokaisen täysin itse päätettävissä toteuttaako seksuaalisuuttaan seksin avulla. Kirjoitan näin, koska mielestäni seksuaalisuus koko ajan läpäisee koko ihmisen. Kaikki on siis seksuaalista, mutta kaikki ei ole seksiä. Niinpä ihminen voi päättää olla harjoittamatta seksiä ollenkaan. Seksi on vain yksi seksuaalisuuden ilmentymä, ilmentymä siitä, mikä on kaikkialla koko ajan. Seksin toteuttamattomuus on täysin mahdollinen ja myös järjellinen päätös, jota muiden on syytä kunnioittaa.
Kirjoitukseni ei ole mikään kehotus elää seksitöntä elämää, vaan kehotus kunnioittaa niitä, jotka sellaisen päätöksen tekevät.

Tulee Kuningas, Ainainen; Kuningas, jonka
kaltaista ei ole koskaan ollut.
Hän tulee, taatusti, tuomitsemaan tämän maailman.

Tuomion päivänä
nähdään se, joka on häntä palvellut.

Ennen maa peittyy tuskanhikeen
ja vapisee kauhusta,
Vuoret ja laaksot katoavat, joissa
ovat hyvät ja pahat, jotka
teoistaan antavat laskua.

Tuli laskeutuu taivaasta, polttava,
pahalla henkäyksellä
Taivas, maa, meri, kaikki katoaa
ja kaikki tulessa tulee tuhoutumaan.

Lapset, jotka eivät synny,
huutavat vatsoissa
selvällä ja kovalla äänellä:
Armoa, Jumala, Kaikkivaltias!

Kiitos, Kunnian Jumala, Herra
Luomisen ihmeestä!

Viimeinen säe voi tuntua oudolta. Se on kuitenkin tunnustus Kaikkivaltiaalle, jota ilman emme ole. Olemassaolomme on Hänestä. Kiitollisuus joka päivä tästä armosta tulisi olla täydellinen, sillä myös Hänen armonsa on valtava: se ei katso sitä pahuutta, jota teemme.
Se katsoo sitä, että emme ohita ketään, joka on armomme varassa. Armollinen niittää armollisuutta. Armo voi olla nyt ja sen saa osakseen armolliset. Näin ollen tuo päivä on ilon päivä. Se on suuri päivä rakkaudelle.
Ei ole mitään syytä pelolle.

Olemme jo nyt tuomiolla ja tuomitut: jokaisessa laiminlyönnissä olemme jo saaneet palkkamme. Pahuutemme näkyy kuin kuvana syntymättömissä lapsissa: he ovat lopulta syntimme hinta. Onko meillä oikeus johonkin: Ei. Kuitenkin saamme armoa.

Olemme nopeasti valmiit tuomitsemaan, antamaan tuomioita olematta päteviä tuomareiksi.
Suuri osa meistä haluaa oikeudenmukaisuuden voittoa, mutta ratkaisun hetkellä ei osaa valita.

Pahan valta päättyy kokonaan: pahoja ei enää ole.

”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
Meri antoi kuolleensa, kuolema ja tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.”

Mutta: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. ...”

Vain rakkaus kantaa yli, kaikki muu (rakkaudettomuus) katoaa omaan hedelmättömyyteensä, omaan mitättömyyteensä, vain armollisuus antaa (uuden) alun.

Mitä on valmis tekemään rakkautensa takia?

Missä kulkee raja? Emmekö helposti ajattele olevamme suuressa rakkaudessa valmiita vaikka mihin. Voimmeko siis r a k k a u d e s t a murhata?

Ehkä kysymys onkin silloin pikemmin siitä, mitä on rakkaus.

Rakkaus ei pidä meitä laimeina sen suhteen, mitä rakastamme. Olenkin usein ihmetellyt Jumalan rakkautta. Eikö sen sanotakin olevan kiivasta, mustasukkaista - peräti meidän silmissämme mielivaltaista, ehkä jopa yhtä vaihtelevan tuntuista kuin meidän ihmisten?

Olisiko meidän siis ymmärrettävä rakkaudella yllä kuvatun kaltaista rakkautta ja toimittava sen mukaan? Mistä voimme saada varmuuden rakkauden todellisesta olemuksesta? Voivatko rakkauden/"rakkauden" seuraamukset välttämättä kertoa meille mitään siitä, onko rakastettu?

Olin iltakävelyllä Helsingin etelärannalla toissailtana. Raikas ja kevyt ilma elävöitti mielen (ette arvaakaan, mihin kaikkeen...!).
En kuitenkaan pidä syksystä. En ole koskaan pitänyt. Se on hyvästijätön, poistumisen aikaa ja suru on tunne, joka minut valtaa - tahtomattani. Oi, mene pois syksy ja saavu pian lumi! Saavu aika valkoisen valon - valon, joka ennakoi Maailman Valoa - Lunastajaamme Jeesusta, joka on Kristus.

Vastaanottaminen täydessä mitassa ei onnistu. Kaikissa kohtaamisissa on siksi mukana armoa.

Ilo saapumisestasi voi olla jokapäiväinen. Ihmiseen vajavuutta kirjoittaa tarinamme, jota olet osaltasi.

Mieleni häilyy tällä välillä.

Voiko (ja tuleeko) r a k a s t e t t u a a n oikaista ankaralla kädellä, jos hän ei ole hyvä?
Vaikea kysymys, uskoisin, ja vastaus riippuu varmasti jokaisen vastaajan arvomaailmasta ja siitä mihin perustaa arvonsa. Olen itse elämäni varrella törmännyt monesti pohdintaan tästä kysymyksestä.

Me haluamme kehittyä ihmisinä ja ainoa mahdollisuus kehittyä siinä missä on yhteisössä on saada muilta huomioita itsestään. Rakkaus antaa vastauksen p y y d e t t ä e s s ä, mutta vain pyydettäessä. Toinen kysymys onkin, tuleeko oikaista oma-aloitteisesti. Meissä jokaisessa on puoli, josta joku toinen ei pidä. Joudumme olemaan armollisia ja antamaan anteeksi näitä puolia. Voisimme toki ”hyväntahtoisesti” aloittaa muutoksen kertomalla epäkohdista. Rakkaus koskee kuitenkin juuri ihmistä kokonaan, hänen koko persoonaansa. Rakkaus ei velvoita parempaan, vaan se elää siitä, mitä kohtaamme toisessa. Juuri sitä on rakkaus, jolloin toinenkin kohtaa meidän persoonamme kokonaan – hyvine ja huonoine puolineen. Loppujen lopuksihan meillä on erilaisia käsityksiä hyvyydestä/pahuudesta ja eri mittareita niiden arvioimiseen. Emme voi tuntea toisen tietä: voimme vain katsoa itseämme (myös: toisessa). Tien kulkeminen on jokaisen oma tie, eikä siihen tule muiden oma-aloitteisesti sekaantua.

"Ja minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti" (Jeesus, joka on Kristus).