Omnium fidelium

Missä kuljen, Sinä.
Missä seison, Sinä.
Sinä. Sinä.
Jälleen Sinä, aina Sinä.
Sinä, Sinä, Sinä.

Kun minun käy hyvin, Sinä.
Kun minuun koskee, Sinä.
Sinä, Sinä.
Jälleen Sinä, aina Sinä.
Sinä, Sinä, Sinä.

Taivas Sinä, maailma Sinä.
Ylhäällä Sinä, alhaalla Sinä.
Mihin käännyn, Sinä.
Jokaisen tien päässä Sinä.
Sinä, Sinä, Sinä.


Aikaa, aikoja, ajoissa

Nk. vapaapäiväni on mennyt niiden toimien ja tapaamisten hoitamiseen, joita en tutkimukseeni varattujen päivien takia ehdi. Enkä ole vielä valmis.

Pidän perjantaina vesperin, joten sitäkin pitäisi suunnitella. Taitaa yö ehtiä pitkälle ennen kuin olen valmis.

Sain kummitädiltäni kirjeen. Hän kirjoittaa kastetilaisuudestani. Sain siitä uutta tietoa. En oikein tiedä, miten suhtautua...
Hän kehottaa minua muutenkin tekemään asioita, joita olen päättänyt olla tekemättä.
38 vuotta Australiassa ja harvat kirjeet ovat johtaneet siihen, että todellisuuteni on hänelle aivan vieras.

Tällainen vieraantuminen voi olla kivuliastakin.


Virettä

Voiko olla tylsempää kuin tunti toisensa jälkeen tehdä kieliopillisia korjauksia tekstiin. Kyse ei siis ole kielikokeesta.
Toisaalta ihanaa nähdä valmista tekstiä. Selkeää ja tarkoitustaan vastaavaa.

Ajan myötä on oppinut poistamaan hyviäkin kohtia, jos ne eivät sovi kokonaisuuteen, tai vastaavasti lisäämään, jos kokonaisuus vaatii.


???

Joskus putoaa pommi, joka jättää sanattomaksi. Tänään on käynyt näin.

En halua olla "haalea", mutta kaikkiin kiistoihin ei tarvitse m e n n ä osapuoleksi. Voi kuitenkin käydä niin, että tulee yhdistettyä johonkin puoleen. Puolet ja puolikkaat eivät ole täysiä ja kokonaisia. Saattavat myös olla vinouttavia, jopa valheellisia - riippuu näkökulmasta. On kuitenkin hyvin ikävää, jos jokin näkökulma on ainoa, jota voidaan ajatella. Hyvin surullista. Tarkoitan tämän aivan yleisesti.

Ikävämpää on, jos vielä luodaan mielikuva kiistasta tai ainakaan ei tehdä selväksi, että mitään sellaista ei ole vastakkaisista näkemyksistä huolimatta.

Mitä ajatella, kun näkee ymmärtämättömyyttä?

Tilanteessa, jossa tämä voi saada vahinkoa jokaiselle.

Tapahtumia tulkitaan eri tavalla - mutta siitäkään puhumiseen ei anneta mahdollisuutta.

Tilanteessa, jossa hyvää toivotaan...

On vaikea ymmärtää, kun ei ole oikeastaan mitä ymmärtää.


Intomielinen

Mukava päivä ollut.
Kävin pikaisesti maakunta-arkistossa, jossa keräsin vähän lisää tietoa puolustaakseni ajatuksiani liittyen sukututkimukseen (netissä käytävä keskustelu). Sen jälkeen lähdin uimahallille ja entréeni oli kuulemma vaikuttava (kiitos vain!).
Sen jälkeen join teetä yhden ystäväni kanssa. Lopun iltaa olenkin ollut koneen äärellä. Itse asiassa osa aikaa meni siihen, että chattailin ensimmäistä kertaa ja sitä tehdessäni yritin kertoa syitä, miksi chattailu on huono tapa (!!!) Aionkin poistaa koneeltani tuon mahdollisuuden.
Sen lisäksi nuhtelin uimahallissa veltosta yhteydenpidosta Kaikkivaltiaaseen ja tämän Poikaan. Toivon, että asia korjaantuu... Yritän tehdä asian hyväksi jotain aktiivisesti - se on mahdollisesti tässäkin ytimeen johtava seikka.
Se, mikä on aina tulossa, luo toivoa.


Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukseen valittiin 102/109 edustajaa. Helsingin ja Espoon hiippakunnista ei valittu ainoatakaan naista, vaikka molemmissa hiippakunnissa papeista enemmistö on naisia. Naisten lukumäärä putosi neljällä ja on nyt 27.
Aiemmassa kirkolliskokouksessa oli kaksi edustajaa, jotka olivat alle 30-vuotiaita. molemmat putosivat nyt pois. Heidän tilalleen tuli vain yksi alle 30-vuotias ehdokas.
Kirkolliskokouksessa on siis melko paljon vanhempia miehiä. Kirkosta itsestään taas eroavat nuoret.

Järkyttävintä on, että nuoret aktiivisesti pyrkivät kirkolliskokoukseen. Navi = nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä toi esille 77 ehdokastaan, mutta vain yksi valittiin heistä.

Suomenkielisistä hiippakunnista valituista 96 edustajasta on 46 uusia, joten kirkolliskokous uusiutui henkilöiden osalta melko paljon.

Lähde: Kyrkpressen

Rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiskaavan ottamiseen kirkon toimituksiin vastasivat uudet edustajat seuraavasti: 61,2 % valituista vastaa ei; 21,4 % kyllä ja 17,3% en osaa sanoa (piispat eivät vastanneet). Kaava tarvitsisi kolme neljäsosan enemmistön tullakseen hyväksytyksi.


Tänä aamuna oli se lumi, joka toissayönä oli satanut tipotiessään. Oli itse asiassa hyvin lämmin sää. Tällaista oli kuulemma 1930-luvulla talvina.
En kuitenkaan käynyt ulkona enempää kuin kaupassa. Jostain syystä teki mieli jotain, jossa ruusunmarjaa. Sain tämän himoni tyydytettyä.

En oikein ymmärrä tietokoneeni toimintaa. Kirjoitin Word-tiedostoa ja jossain vaiheessa tietokoneeni vain alkoi tehdä jotain - kesti kymmenen minuuttia. Tuona aikana en voinut kirjoittaa saati tehdä yleensäkään mitään. Se OLI raivostuttavaa! Olenhan niin herkkä - varsinkin suuttumaan.

Tiesittekö, että mm. Zerael on etunimi? Se on enkelin nimi, joka tarkoittaa "Jumala (=El) taistelee". Tämän enkelin nimeä ei löydy Raamatusta. Ensimmäinen tuntemani maininta on vuodelta 1500 Johannes Trithemiuksen salakirjoitusta käsittelevästä kirjasta.
Miksikö kerron?
Zeraelin alkuperää kysyttiin.

Lisäys:
Luin lööppisivut käydessäni kaupassa. Siellä oli "Joka toinen nainen pettää". Mitä? - aivan hölynpölyä!
Jos jo ajatuksissaan ajattelee toista ja se on pettämistä, niin kuinka moni ei ole pettänyt?

"Jokainen joka katsoo [] niin, että alkaa himoita [], on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen []."
Matt. 5: 28.
Sydän on ajattelun (siis järjen) ja tahdon keskus juutalaisessa Jeesuksen ajan kielessä. Näin oli myös muinaisegyptissä.



Olen teologisesti melko kallellaan kalvinismiin. Teologisen vakuuttumiseni osia on mm. kaksinkertainen ennaltamääräämisoppi (predestinaatio). Lutherkin kannatti sitä. Tosin tästä ei kovin äänekkäästi puhuta nykyisessä luterilaisessa kirkossa. Uskon kannalta oppi tuskin on kovinkaan merkityksellinen.
Yksi ennaltamääräämisopin vaihtoehtoisia kohtia on se, kuuluiko ihmisen lankeemuskin Jumalan suunnitelmaan vai ei. Tämä kysymys tietenkin johtaa pohdintaan ihmisen syyllisyydestä. Syyllisyyden voi nähdä niin monella tavalla. Jumala joka tapauksessa on luonut ihmisen. Tämä luominen ei kuitenkaan koskaan poista sitä tosiasiaa, että ihminen teollaan on langennut.

Ihmisen on vaikea hyväksyä syyllisyyttään Jumalan edessä - varsinkin, jos hän itse näkee syyllisyyden johtuvan muusta kuin itsestään. Niinhän jo paratiisissa syyttelimme toisiamme...

Jumala kuitenkin tarjoaa pelastuksen - vaikka emme a n s a i t s e mitään saada.


Kohti Egyptiä taas

Tänään jumalanpalveluksen jälkeen olen soitellut ystävilleni ja tuttavilleni. Sen jälkeen tartuin aiheeseen, joka odotti minua jo pitkään: muinaisegyptiläiset kuninkaan kruunausnimet ja niiden ymmärtäminen. Tähän mennessä ei ole päästy selvyyteen tai ainakaan yhteisymmärrykseen siitä, mitä ne tarkoittavat ja siis miten ne on käännettävä.
Ongelmia on lukuisia.
Keksin omasta mielestäni tänään aivan nerokkaan ratkaisun!!! Olen todella innoissani - saa nähdä, miten teoriani otetaan vastaan. Joka tapauksessa nimen ymmärrys sopii kuninkaan yleiseen asema- ja tehtäväkuvaan - siis siihen, minkä olen itse luonut. Tämähän on tietenkin kuin kehäpäätelmä, mutta toisaalta - jos yksi hyväksytään, niin toinen hyväksytään.
Kerron hieman:
Nimien kääntämisessä on aiemmin käsitetty liian tiukasti joko niiden olevan jumalviittauksellisia tai kuningasviittauksellisia. Puhtaat jumalviittaukset voi torjua: onhan kyse kuninkaan hallitsijanimestä, ei jumalan nimestä. Jumalviittausta ei kuitenkaan tarvitse nähdä ei-kuningasviitteellisenä, varsinkin kuninkaan toiminnan ollessa jumalallista. Ymmärryksen perusta ei ole kuninkaassa/(jumalassa), vaan toiminnassa. Kruunausnimestä tulee tällöin hallitusohjelman kaltainen. Tällaista käännöstä eivät estä mitkään kieliopilliset syytkään.
Teorioita on ollut lukuisia viimeisten lähes 200 vuoden ajan ja uusia syntyy. Täysin pimeässä ei tarvitse hapuilla, sillä monia muinaisen Egyptin kuninkaiden nimiä XVIII-dynastian ajalta on säilynyt käännöksinä babylonian kielelle, josta on nähtävissä nimen osien lukujärjestys ja osin rakennetta.
Mitään kovin ratkaisevaa todistetta yhden tai toisen teorian puolesta ei ole esittää. Ainoa mahdollisuus on löytää aukottomasti t o i m i v a teoria.
Ehkä...