• martin

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukseen valittiin 102/109 edustajaa. Helsingin ja Espoon hiippakunnista ei valittu ainoatakaan naista, vaikka molemmissa hiippakunnissa papeista enemmistö on naisia. Naisten lukumäärä putosi neljällä ja on nyt 27.
Aiemmassa kirkolliskokouksessa oli kaksi edustajaa, jotka olivat alle 30-vuotiaita. molemmat putosivat nyt pois. Heidän tilalleen tuli vain yksi alle 30-vuotias ehdokas.
Kirkolliskokouksessa on siis melko paljon vanhempia miehiä. Kirkosta itsestään taas eroavat nuoret.

Järkyttävintä on, että nuoret aktiivisesti pyrkivät kirkolliskokoukseen. Navi = nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä toi esille 77 ehdokastaan, mutta vain yksi valittiin heistä.

Suomenkielisistä hiippakunnista valituista 96 edustajasta on 46 uusia, joten kirkolliskokous uusiutui henkilöiden osalta melko paljon.

Lähde: Kyrkpressen

Rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiskaavan ottamiseen kirkon toimituksiin vastasivat uudet edustajat seuraavasti: 61,2 % valituista vastaa ei; 21,4 % kyllä ja 17,3% en osaa sanoa (piispat eivät vastanneet). Kaava tarvitsisi kolme neljäsosan enemmistön tullakseen hyväksytyksi.

4 kommenttia

millikan

22.2.2008 12:02

Ehkä ne 77 nuorta ehdokasta ovat samalla ainoat nuoret jotka äänestävät vaaleissa?

sleepygay

22.2.2008 19:59

Minusta näissä kirkkovaltuustoissa ynnä muissa olisi ihan hyvä olla jotkut kiintiöt. Siis, että aina pitäisi olla vähintään joku tietty määrä nuoria. Ainakin tällaisessa tapauksessa, jossa on ollut noin paljon nuoria ehdokkaita.

Ei ehkä ole kovin demokraattista, mutta minusta se voisi toimia.

Muutenkin kyllä tuota monimuotoisuutta voisi vähän paikata. Naisia ja nuoria enemmän ja niitä ahdasmielisiä keski-iän ylittäneitä naavapartoja vähän vähemmän.

Roope2

23.2.2008 21:27

Sleepygayn tunnistamaan ongelmaan voisi olla parokiaaliprinsiipistä (menikö termi oikein, martin) luopuminen eli se, ettei seurakunnan jäsenyys määrity asuinpaikan mukaan vaan jokainen toimii siinä seurakunnassa kuin haluaa. Näin fundat saisivat seuraa toisistaan ja liberaalit omistaan.

martin

15.3.2008 14:22

Monimuotoisuus - vapaasti - on aina hedelmällistä. Minusta on pelottavaa, jos konservatiivit muodostavat oman joukkonsa. En siinä suhteessa kannata parokiaaliprinsiippiä. Kiintiötkin tuntuvat epädemokraattiselta. Nyt valittu joukko on se, minkä äänestyksen perusteella saimme.