Omnium fidelium

Porvoon hiippakunnasta (Borgå stift) valittiin kirkolliskokoukseen seuraavat maallikkoedustajat (neljä):
Åsa A. Westerlund, Görel Ahlnäs, Stig Kankkonen, Peter Lindbäck.
Pappeja valittiin kaksi ja he ovat Helene Liljeström ja Henrik Perret.

Monien tehtäviensä ohella Ranneliikkeessä kiinnostaa varmasti heidän suhtautumisensa mahdolliseen rekisteröityjen parien kirkolliseen siunaamiseen.
Maallikkoedustajista Åsa A. Westerlund on minun tietääkseni liberaali. Sen sijaan Kyrkpressenin päätoimittaja Stig Kankkonen on profiloitunut hbtl-kansan vastustajana (sai mm. Setan kunniarotan). Görel Ahlnäs vastasi Kyrkpressenin haastattelussa kysymykseen piispojen rekisteröity parisuhde-selvitykseen, että tätä vähemmistöä ei tulisi sulkea kirkon ulkopuolelle - sillä vähemmistö ei vahingoita ketään. Peter Lindbäck (Ahvenanmaalta) vastasi samassa kyselyssä Jumalan päättävän, kuka syntyy heteroksi, homoksi ja biksi. On kirkon asia kohdella kaikkia yhtäläisesti.
Pappien osalta tilanne onkin tässä asiassa jakautunut: Helene Liljeström on ottanut osaa keskusteluun voimakkaasti puoltaen hbtl-väen oikeuksia. Henrik Perret, joka oli ehdokas Porvoon piispaksi (vaalissa, jonka Gustav Björkstrand voitti), näytti jo piispuusehdokkuudessaan suuren konservatiivisuutensa: Hän vastustaa naispappeutta ja kaikkia hbtl-oikeuksia.

Saunaparlamentissa kuulin tänään keskustelua mm. yliopistojen yksityistämisestä, ministereiden älykkyydestä, valtionyhtiöiden pelastamisesta eri keinoin, mobiilin kuuluvuudesta saaristossa...

Minut haluttiin myös mukaan tietokilpailuun. Ei. Jo koulussa olin aina suuren taistelun kohde ja arvatkaa vain, miksi. Sen lisäksi en halunnut ollenkaan TV:oon, mutta minut ilmoitettiin yhden tuttavani toimesta. Inhoan tietokilpailuja. Niissä kysytään yksityiskohtia vailla kontekstia ja niiden suurin ongelma on tulkinnanvaraisuus.

Kun pyrkii syvälle on aloitettava pinnasta. Syvän vastakohtana pinnan hyväksyminen on tärkeää, jotta kokonaisuus tulisi huomioiduksi. Pintaa on ruumiillisuus. Se on myös yhteydessä syvään - ja tunkeuduttaessa syvälle saavuttaa ytimen, joka on rakkaus.
kuitenkaan tämä ei riitä. Kokonaisuuden on oltava myös kaikkeudessa yhteydessä. Niinpä kokonaisuuden - ihmisen on oltava yhteydessä alkuperäänsä - Jumalaan.

Ihmisen ollessa sekä pintaa että syvää on oivallettava ihmisen paradoksaalisuus. Ihminen on aina välissä oleva, ei ääripäissä (ei ainakaan hyvässä tapauksessa).

Lähestyttäessä kaikkeuden Herraa tajuamme tuon välissä olon merkityksen myös tässä suhteessa. Ihminen ei iloitse Jumalan lahjoista itsestään, vaan iloitsee kiitollisuudessa. Juuri tämä on parannus.
Silloin elämä on kiitollisuutta elämästä - ei elämän raiskaamista, tappamista, teurastamista (tämän kohdan Aboa ymmärtänee erityisen hyvin...). Kiitollisuus nimittäin vaikuttaa kaikkeen toimintaan.
Millaista on tällainen toiminta?
Rakastavaa! Se antaa itsensä.
Minä johtaa Sinään. Sinä voi avata minän rajat. Sinä täyttää minän. Ei ole tyhjyyttä, vaan täyteyttä. Rakkauden täyteyttä.

Niinpä - minä sanon - se, joka antaa itsensä toiselle siitäkin huolimatta, että toinen ei anna itseään tälle antajalle, on rakkaudessa ja voi iloita, sillä se on (jo) hyvää! Se on enemmän kuin tyhjyyttä ja se on varsinkin enemmän kuin katkeruuden myrkky.

Warum, dann, Kind, dich ängstlich sorgen
um deine Arbeit jeden Tag,
ist doch die Liebe, heute und morgen,
das Einzige, das ich von dir frag'

Und würde jemand sich beklagen:
Wo sind die Werke, die sie tut?
"Ich liebe ja", sollst du dann sagen,
'Ist Liebe nicht das höchste Gut?'.

Drum sollst nach Jesu Liebe streben,
er ziert mit einer Krone dich,
denn jedes Herz ihm treu ergeben
darf mit ihm herrschen ewiglich.

Wenn aus dem Dunkel dieses Lebens
der Herr dich zu sich lädt ins Licht,
so weiss, du liebtest nicht vergebens,
denn Gott darfst schauen ins Angesicht!

Glad vändag! Hyvää ystävänpäivää!

Vespro dello beato Salvatore

- olin tänään tuomiokirkossa vesperissä. Kuulin uutisia kirkollisten vaaliemme tuloksesta - alustavat tiedot eivät lupaa hyvää.

Miserere nobis!

Meidän ei kuitenkaan tarvitse kadehtia menestystä. Väärällä menestyjä saa palkkionsa.

-----
On muuten uskomatonta, että joillakin on otsaa tulla sanomaan suhdettani rakkaaseen vääräksi.

Idag har varit en dag för försoning. Tyckte det var viktigt - annars skulle mina egna ord om nåd och kärlek vara falska.
Men när man blir sårad - verkligen djupt - är det svårt att förlåta, att inte tänka på förolämpningen, att inte bli mera arg, att inte mera se den onda innebörden i den andras aktioner.
Men det gäller att se, hur mycket mera nåd ger - för den ger allting. Den ger oss evigheten! Nåd för andra betyder nåd för oss. Med nåd faller det svåra bort. Med nåd är vi glada. Med nåd förstår vi våra mänskliga gränser och kan låta bli att vara fångna i dem.

Bara jag kunde även få nåd i en viss persons ögon - om det nu handlar om något sådant??? Men i varje fall - att se honom här: jag skulle kyssa varendaste en cell i honom, jag skulle bära honom på stan i en triumf, jag skulle prosternera mig hundrafalt och ropa Gloria in excelsis!

Olen tänään katsonut ison joukon videoita you tubelta, jotka käsittelevät homoutta ja kristinuskoa.

Sen lisäksi olen lukenut kirjaa reformoidusta teologiasta Amerikassa.

Tänään olin tuomiokirkossa jumalanpalveluksessa. Se olikin todella vaikuttava palvelus. Ruotsalainen Olaus Petri-kuoro lauloi gregoriaanisia kirkkosävelmiä. Palvelus kestikin 1 1/2 tuntia. Olisi saanut kestää kauemminkin.
Sen jälkeen olin teellä Aboa vetus et novassa. Ihanaa karpaloleivosta, jonka päälle vaniljakastiketta. En ollut yksin. Sekin oli mukavaa.
Puolittaisessa sumussa kävelin sitten kotiin ja jatkoin niitä toimia, joita olen jo vuosia suunnitellut: kirjoitin kummitädilleni Australiaan kirjeen; tein sukukaavion äitini serkulle. Ainakin nämä saan omaltatunnoltani. Huomenna käyn postissa postittamassa nämä - samoin disketin, jonka olen luvannut sisarelleni Amélielle.

Keskusteluni anbytarforumilla ei oikein ottanut tulta. Toivottavasti kuitenkin jotain selviää...

Taitaa tämän kuun osalta jäädä suunnittelemani teatterimatka (katsomaan La cage aux folles). Sen sijaan maaliskuun alussa on ehdottomasti päästävä Naantalin musiikkijuhlille. Siellä esitetään Beethovenin c-duuri-messu. C-duuri messu on jotenkin niin ihanan soljuva, raikas, kekseliäs! Niin erilainen kuin Missa Solemnis.
On todella hienoa, että messu on otettu ohjelmistoon. Olisiko joku toinenkin ihastunut?

Tänään on alkanut paasto.