• martin

Olen teologisesti melko kallellaan kalvinismiin. Teologisen vakuuttumiseni osia on mm. kaksinkertainen ennaltamääräämisoppi (predestinaatio). Lutherkin kannatti sitä. Tosin tästä ei kovin äänekkäästi puhuta nykyisessä luterilaisessa kirkossa. Uskon kannalta oppi tuskin on kovinkaan merkityksellinen.
Yksi ennaltamääräämisopin vaihtoehtoisia kohtia on se, kuuluiko ihmisen lankeemuskin Jumalan suunnitelmaan vai ei. Tämä kysymys tietenkin johtaa pohdintaan ihmisen syyllisyydestä. Syyllisyyden voi nähdä niin monella tavalla. Jumala joka tapauksessa on luonut ihmisen. Tämä luominen ei kuitenkaan koskaan poista sitä tosiasiaa, että ihminen teollaan on langennut.

Ihmisen on vaikea hyväksyä syyllisyyttään Jumalan edessä - varsinkin, jos hän itse näkee syyllisyyden johtuvan muusta kuin itsestään. Niinhän jo paratiisissa syyttelimme toisiamme...

Jumala kuitenkin tarjoaa pelastuksen - vaikka emme a n s a i t s e mitään saada.

2 kommenttia

Kirsikkavaras

19.2.2008 02:02

Olen tänään "translitteroinut" erästä uskonnollista tekstiä 1700-1800-lukujen vaihteesta. Vaikken mitenkään uskonnollinen olekaan, halusin kommentoida Martin blogia seuraavalla tekstin pätkällä tutkimastani kirjasta (alkuperäisessä tekstissä on joitain painovirheitä, joita en ole tohtinut oikoa):

§. 7. Sitte kuin Jesus tämän oli syndisten siasa tehnyt ja kärsinnyt, ja niin muodoin maxanut kaikki kuin me olimme welkaa; niin tuli hän myös tästä päällensä otetuista ja täydellisesti maxetusta welasta wapaxi ja irrallens julistetuxi, ja niin muodoin Jumalan duomioistuimen edesä wanhurskautetuxi. Ja koska hän tuli wanhurskautetuxi niin kuin Wälimies, syndisten siasa, ja heidän hänen päällänsä makawan welkansa suhteen; niin tulit myös kaikki wißisä päällenkazannosa wanskautetuxi ynnä hänen kanßansa, jota Apostoli Pawali todistaa, koska hän sanoo: Yhden wanhurskauden kautta tulee elämän wanhurskaus kaikkein ihmisten päällen. Rom. 5:18. Sillä koska welka tuli tygö-lukemisen kautta pannuxi Christuxen päälle; niin ei sitä yhtä-haavalla taittu tygö luetta ihmisille niin kuin wielä heidän päällänsä makawaa: waan se tuli heildä pois otetuxi, ja Jumala sai yxinänsä tekemistä heidän Wälimiehensä kanßa.

Rokkihomo

20.2.2008 04:17

...Aika osuvaa, miten enklannin 'tulip'-ajatus on suåmeksi 'terva'...

(Netistä vähän vilkaisin. Suhtautumiseni Raamattuun ja Raamatun ja maailman / todellisuuden suhteeseen on kyllä aika lailla toisenmoinen kuin Calvinilla.)