Olen kaksi vuotta opettanut mukavaa maahanmuuttajatyttöä. Hän on muuttanut Suomeen parisen vuottasitten, koska isä osallistui lähtömaassa poliittiseen toimintaan - ja katosi. Isän mielipiteet aiottiin kostaa myös äidille ja tyttärelle, ja siksi he joutuivat karkaamaan kotimaastaan jotta äitiä ei viilleltäisi ja tytärtä raiskattaisi.
Turvapaikka-anomusta on käsitelty kahteen otteeseen. Ensi kerralla tuli kielteinen päätös, jota perusteltiin mm. sillä, että äiti ei ole työllistynyt. Tytär löysi välittömästi äidilleen vakipaikan. Tyttö on myös oppinut sujuvan suomen ja on onnellinen siitä, ettei aina tarvitse pelätä.
Onneksi seurakunta puuttui asiaan ja piilotteli perhettä siihen asti, että uusi turvapaikkahakemus saatiin laadittua. Äiti pelkäsi niin kovin, että alkoi kärsiä psyykkisistä ongelmista. Lapsen kehityksen turvaamiseksi asiasta on tehty lastensuojeluilmoituksia.
Ja nyt. Poliisit ovat yöllä käyneet hakemassa perheen vastaanottokeskuksesta ja vienyt putkaan, huomenna karkoitus kotimaahan. Lastensuojeluilmoituksiin ei ole reagoitu. Putkassa lukkojen takana viruu 13-vuotias tyttö, jota pelottaa ja jonka äidin mieli ei enää kestä todellisuutta. Minkälainen todellisuus odottaa kotimaassa?
YK:n lapsen oikeuksien julistuksen toisessa kohdassa sanotaan seuraavaa: " Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana." Entä kohdat kahdeksan ja yhdeksän: "Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa. Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä."
Oliko tällä kertaa lapsen etu tärkein näkökohta?
Kiitos, Suomi.
