(Nuoren) opettajan varaventtiili

Olin kavereiden kanssa ruokakaupassa. Leikkelehyllyllä he hypistelivät uutta metwurstipakkausta. Kävelin heidän ohitseen ja kurkkasin, mitä metukkapakkauksen kulman tarrassa luki.

'Kun suola on poissa, pääsee maku esiin. Kyrpää pöytään.'

Kävelin maitohyllylle. Tajusin. Palasin takaisin paketin luo.

'Kyrpää pöytään'.

Menin lastaamaan laktoositonta maitoa kärryyni. Pysähdyin. Kävelin takaisin makkarahyllylle ja otin paketin käteeni.

'Hyvää pöytään.'

Missä kohtaa ruumistani libido sijaitsee? Potku voisi auttaa, sillä se luulee, että on kevät.

Katselin telkkaria. Räpläsin korvaani ja huomasin, että oikeassa korvanipukassani kasvaa pitkä hoikka ja hentoinen läpinäkyvä karva. Päätin päästä siitä eroon.

Lainasin pupun partahöylää - itse suosin sähkökäyttöistä surruutinta - ja nippasin karvan pois. Huomasin, että vasemmassakin oli pienenpieni karvanpoikanen. Raakkasin sen samalla.

Tottumattomana höylänkäsittelijänä viilsin samalla molempiin korviini ammottavan avohaavan, mitkä eivät ottaneet tyrehtyäkseen. Kello oli jo myöhä, enkä päässyt maate, koska olisin kastellut tyynynliinat litimäriksi. Veri tirsusi päästäni ja minä vain kikatin yksinäni turhamaisuuteni saamalle rangaistukselle.

Ajattelin kertoa pupulle elämäni saamasta katkerasta iskusta, mutta hän oli jo nukahtanut, ja epäilin, että hän ei olisi osannut jakaa tilanteen hauskuutta kanssani. Siksi tiputtelin hiljalleen kylppärin lattialle. Puolenyön tienoilla pääsin maate.

Nimim. Yksinäinen viiltelijä

Kokeiden laatiminen on aina uskomattoman vaikeaa.

Haluan, että kokeeni ovat aina sellaisia, jossa tietoa pitää soveltaa. Eli että pelkkä haukionkala ei riittäisikään. Tarkoitushan on katsoa, onko oppilas ymmärtänyt.

Yritän tehdä monimuotoisia tehtäviä, niin että jokainen heikko oppilaskin löytäisi tehtävän, joka tuntuisi helpohkolta. En halua, että kenellekään tulisi sellainen olo, että osannut mitään.

Ja lisäksi, kysymysten määrää on vaikea arvioida. Vaikka olisi saanut runoiltua maailmanhistorian parhaat kysymykset, ei niistä ole hyötyä, jos oppilas ei ehdi niihin vastata.

Niinpä laatiminen kestää kauan.

Minkä ajan voisi tietysti kuluttaa elämässään hauskemminkin.

Omassa blogissaan Esperanza mietti omia exiään ja sai samalla minut mietteliääksi. Minulla on takana kolme vakavaa seurustelusuhdetta ja muutama epämääräinen (-toivoinenkin) viritelmä.

Ensimmäisen mieheni löysin ollessani 19. Hän oli kymmenen vuotta minua vanhempi ja vaikutti maailman mukavimmalta ja sosiaalisimmalta otukselta. Aika pian huomasinkin hänen olevan elukka. Psykopaattinen valehtelija, huijaaja ja pettäjä, joka pani kaikkea liikkuvaa, joka ei osannut juosta karkuun riittävän nopeaa. Hasisti. Varas.

Perustettuaan kavereittensa kanssa baarin, huijattuaan heiltä kaiken, karattuaan Englantiin ja oltuaan kymmenen vuotta paossa velkojia ja verottajaa hän on nyt palannut Suomeen. Olen nähnyt hänet pari kertaa baarissa, mutta onneksi hän on vielä sen verran viisas, että pysyttelee poissa lyöntietäisyydeltä. Hän ei ole koskaan ottanut vastuuta mistään; ei häntä kiinnosta se, että liikekumppanin äiti joutui myymään asuntonsa lapsensa velkojen pantiksi.

Kun vihdoin ja viimein tulin järkiini ja lopetin jutun, hän soitteli ahdistuneita itsemurhapuheluita. Olin silloin armeijassa ja koin elämää suurempaa ahdistusta, kun useampanakin yönä päivystävä upseeri haki minut puhelimeen kuuntelemaan miestä, jonka mukaan olin pilannut hänen elämänsä ja jos lopetan, hän ampuu itsensä välittömästi. Lopulta kehotin tekemään niin, jotta molemmat päästäisiin elämässä eteenpäin. Ei soittanut enää.

Toinen mieheni oli minua vain vuoden vanhempi. Hänen kanssaan olin yksissä yli neljä vuotta. Häneltä opin sen, että homoillakin voi olla normaalia parisuhde-elämää, tavallista arkipäivää ja paljon ystäviä. Muttu kesti aikansa ja loppui kahteen erilliseen asiaan. Meidän maailmankatsomuksemme alkoivat olla niin erilaisia. Minä en oikein osannut lämmitä hype-elämälle; en sille, että oli pakko ostaa muotivaatteita, käydä Juuri Sillä parturilla ja piipahtaa Niillä Tärkeillä kutsuilla. Lisäksi raha-asiat alkoivat vaivata, koska saatujen tulojen ja elettävän luksuselämän ei tarvinnut olla millään tapaa suhteessa toisiinsa.

Toinen syy oli se, että olin koko nuoren ikäni vain seukannut. Pikkuhiljaa aloin ajatella, olenko jäänyt jostakin paitsi. en ihan tarkkaan tiennyt, mistä, mutta jotakin Isoa ja Jännittävää se selvästi voisi olla. Suhteen loppuvaiheen käyttäytymisestäni olen kaikkea muuta kuin ylpeä ja itse lopetin jutun siksi, etten enää enempää loukkaisi toista.

Siitä alkoi elämäni railakas poikamieskausi, jonka makupaloilla tulen vanhuuden houruspäänä punastuttamaan vanhainkodin hoitajat.

Viimein koin panokiintiön tulleen täyteen ja rakastuin ruotsalaiseen poikaan. Elin suhteessa täysillä ja koin olevani kokonainen ja aikuinen. Ensi kertaa minulla oli appivanhemmat ja käly, joista pidin kovasti. Olin valmis elämään yhdessä hautaan asti, kunnes eräänä toukokuisena iltapäivänä käytiin keskustelu, jonka tuloksena sinkkuunnuin ja mieheni aloitti suhteen parhaan ystäväni kanssa.

Taas seurasi K18-osio, jolloin lanseerasin heterotutuilleni käsitteen 'kirkuva hirviö', mikä kuvasi keskimääräistä lauantai-iltani saalista. Ja sitten - ihan puskasta - hyökkäsi pupu. Ja tässä ollaan.

Jokaiselta mieheltä olen oppinuut jotakin. Joltakin olen oppinut kunnioittamista, toiselta parisuhteen perussääntöjä. Jopa se ensimmäinenkin on opettanut jotakin; hänen ansiostaan tiedän, mitä en halua ja missä menevät minun rajani. Siltikin ehkä jotakin olisi voinut jättää väliinkin. Ainakin aika monta kirkuvaa hirviötä.

Pitäisi varmaankin alkaa hoitaa kuntoa ja vähemtämään painoa, mikä tupakoinnin lopetuksen yhteydessä pääsi nousemaan.

Onko kukaan käyttänyt Elixiaa? Kokemuksia ko. salista. Hinta vaikuttaa jumalattomalta, mutta löytyykö sille katetta?

Nimim. Ei tahdo törmätä omiin oppilaisiin Motivuksen pukuhuoneessa

Sataa sataa ropisee ja minä olen ollut koko päivän tilipom. Harmaus ahdistaa. Olo on kuin asuisi Sadan vuoden yksinäisyydessä, keskellä jatkuvaa, monivuotista sadetta.

Vaikka kotona menee hyvin ja vaikka ollaan yritetty tehdä asioita arkipäivän virkistykseksi - käyty kyläilemässä, eilen teatterissa katsomassa Sissi-musikaalia - on elämä alkanut tuntua takkuiselta ja harmaalta.

Ajoittain kaipaan vielä Koillismaalle, missä talvi todellakin oli olemassa. Inhoan harmaanloskaista marraskuuta ja joulukuuta, joka panttaa tietoa lumesta aina aattoon asti. Olen yksinkertainen mies ja haluaisin selkeitä vuodenaikoja. Tiedättehän; ensin on syksy ja sitten - pam - yhtäkkiä onkin talvi. Sataa lunta ja on valkeaa ja kirpakkaa, eikä yhtään räpäsköi tai ränni.

Vihaan limboa. Kaikenlainen välitilassa oleminen on aina ollut ärsyttävää. Hukassa on paljon parempi paikka, koska silloin ainoa suunta on löytää, mutta välitilat vain ovat. Aika hannaa paikallaan, eikä ihminen voi tehdä muuta kuin odottaa, että jotakin siunaantuisi tapahtuvaksi.

Nuorna poikana ollessakaan en uuden miehen tavattua osannut sitä 'katsellaan'-vaihetta. Minä joko olin jonkun kanssa tai sitten en. Outoa oli yrittää estellä ja häilyä jossakin parisuhteen ja -suhteettomuuden välimaastossa. Siksi olinkin hyvin helppo nakki. Lähdin mukaan, jos vain joku tajusi pyytää. Väliin pyytämättäkin.

Tämä kaikki siis ennen kuin aloin seurustella ja minusta tuli neitsyt.

Pitkä jorina. Lopputulos?

Lunta!

Kiitos.

Joko minun pitäisi poistaa sana 'nuori' blogin nimestä..?

Viime viikolla laitoin spostia eräälle aikakauslehdelle, joiden palkkalistoilla oli tutun kuuloinen nimi. Tänään hän vastasi.

Ja yllättäin olin löytänyt uudelleen ystävän, joka meni hukkapiiloon vuonna 1991.

Äsh, olenhan minä tietänyt, että hän asuu Helsingissä ja että hän on toimittaja, mutta jotenkin hän katosi muutettuaan kirjoitusten jälkeen Koillismaalta.

Tutustuin häneen lukion ykkösellä 1989, ja kaikkien tasapäisten harmaiden koillismaalaisjunttien keskellä hän oli kuin eksoottinen tuulahdus Jostakin Ihan Muusta. Olimme ystäviä vain noin vuoden, minkä jälkeen oli aika muuttaa jatko-opintoihin, elämään, maailmaan.

Vasta jälkeenpäin sain tietää hänen olevan homo. Kuulin sen samaan aikaan, kun näin eräällä Helsinginreissukerralla homobaarissa lapsuudenkotini vuokralaisen, parhaan kaverin ystävän sekä ala-asteen aikaisen parhaan kaverini. Ja minä kun olin ollut the only gay in the town..!

Mutta silti. Kadottamani ystävä ei aavistakaan, kuinka suuri vaikutus hänellä oli minun elämääni. Hänhän näytti, että normeista voi poiketa ja omaan elämäänsä vaikuttaa, toisin kuin Koillismaan lestadiolaishenki väittää.

Viikonloppuna purin sisäkaton.

Kun oma torppa alkaa olla valmis, on näemmä aika siirtyä kuokkimaan toisten rakennusprojekteihin. Niinpä vedin remppavaatteet niskaan ja kävelin naapuritorppaan töihin.

Eteisen välikatto piti tyhjentää ja purkaa, koska se oli paitsi liian matalalla ja rikkinäinen, myöskin eristämätön. Etsin sorkkaraudan käteeni ja aloin hajoittaa. Mikä tunne! Kun saa vain löydä ja hajoittaa ja paukuttaa kappaleiksi, repiä, kiskoa ja tuhota. Olin jo unohtanut oman torppamme purkuvaiheen ja nyt oli kuin olisi löytänyt vanhan ystävän uudelleen.

Jos tahdotte päästä eroon jostakin häiritsevästä rakennusosasesta, soittakaa minut hätiin.

Sunnuntaina ajettiin Tampereelle, minne veli on perustanut pesän perheensä kanssa. Kummipoikani täytti täyden vuoden ja kävimme pupun kanssa viemässä upouuden pulkan perille asti. Lapsi oli käsittämättömän hyvällä tuulella ja hymyili kuin suomenpystykorva koko vierailun ajan.

Tahtoo sellaisen!

Tämän viikonlopun torppareissu jääkin vähän lyhemmäksi. Meidän pitää lähteä sunnuntaiaamusta ajelemaan kohti Tamperetta, koska mun veljen esikoinen - kummipoika - täyttää täyden vuoden.

Hiukan laiskottaa ajatuskin. Taapero ei itse tule muistamaan tapahtumasta yhtään mitään, joten sikseensä juhla on vähän turha. Mutta näkeepähän ainakin sisaruksiansa, mikä on aina kivaa!

Joulukuun eka viikonloppuna matkataan Helsinkiin katsomaan Kansallisbaletin Pähkinänsärkijää. Vaikka olen enemmänkin modernin tanssin ystävä, kiinnostaa vanhan satubaletin toteutus kovastikin.
Onko kukaan nähnyt ko. versiota?

Illalla tutustumaan yöelämään. Mikä ihme on oli se hauska homobaari, mikä sijaitsee aika syrjässä? Muistaakseni sinne päästiin jatkamalla Eerikinkatua eteenpäin. Ja onko se hauska, vai oliko meillä jo niin lystiä keskenämme, että kivaa olisi ollut vaikka Merihaassa?