(Nuoren) opettajan varaventtiili

Tuo vanhan asunnon myyminen on sitten venähtänyt paljon pidemmäksi kuin olisin toivonut. Toki tässä välissä on ollut joulu joka vei ihmisten ajatukset muualle, mutta kun nyt hiukan stressaa sitä myymistä, toivoisi koko jutun olevan jo ohi. Hintapyyntö on ollut koko ajan sitä, mitä välittäjä on ehdottanut ja kahteen otteeseen sitä on jo pudotettu, joten siitä asia ei liene kiinni.

Viime viikolla olin jo haltioissani, sillä välittäjä ilmoitti, että eräs suomalais-englantilainen pariskunta tahtoi ostaa asunnon tyttärelleen. Hän kertoi myyneensä pariskunnan luksus-omakotitalon, joten hän oli jo tehnyt kauppaa heidän kanssaan; hiukan eksentriseksi hän perhettä kuitenkin luonnehti. Perhe on käynyt katsomassa asuntoa yksityisnäytöillä jo useasti ja kaksi kertaa kosteusmittaajan ja kirvesmiesten kanssa.

Torstai-iltana välittäjä soitti hiukan epäröiden. Hän kertoi saaneensa toimeksiannon kysyä, millä hinnalla olen valmis asunnon myymään. Kerroin, että hän hyvin tietää, mikä myyntihinta on. Hän nyt kuitenkin kysyi sellaista hintaa, johon olisin valmis suostumaan. Koska muitakaan tarjouksia ei ole tehty, heitin jonkun hinnan. Hyvä vaan, jos edes joku jotakin tarjoaa.

Tunnin kuluttua välittäjä soitti ja ilmoitti ostajan tarjonneen suullisesti 14000 euroa alhaisempaa hintaa. Kysyin, onko tarjous kirjallinen, mutta hän sanoi, että saisi sen perjantaiksi. Perjantaiaamuna hän taas soitti ja kertoi, että tällä kertaa ostaja ilmoittikin maksavansa asunnosta 39 000 euroa myyntihintaa alhaisemman hinnan. Ilmoitin, etten jaksa leikkiä tällaista leikkiä enää. Kahden tunnin päästä välittäjä soitti ja kertoi, että perheen tytär oli palannut tuohon alkuperäiseen tarjoukseen, mutta listannut remontteja, joita minun täytyy tehdä ja tarkastuttaa ennen kuin hän asunnon ostaa. Kiitin ja pyysin, ettei minua enää häirittäisi asialla.

Tänään taloyhtiön isännöitsijä soitti ja kertoi, kuinka ostajat ovat soittaneet hänelle jo seitsemän kertaa ja valittaneet asuntoni huonosta kunnosta (?)ja vaatineet taloyhtiötä tekemään asialle jotakin. Hän oli todennut, kuinka asioita vaativan kannattaisi omistaa edes yksi osake siinä yhtiössä, jota on niin innokas korjauttamaan.

Iltapäivällä naapuri soitti ja kertoi, kuinka hänelle täysin tuntematon nainen oli soittanut, kertonut olevansa ostamassa asuntoani ja kysellyt, tietääkö hän, kuinka pahaan kuntoon olin asunnon päästänyt. Nainen oli mm. kertonut, kuinka katto oli vuotanut ja mädättänyt eristevillat (katossa on polyuretaanilevyt, jotka eivät ime vettä) sekä lahottanut kattotuolit (jotka ovat kaikki näkyvillä, enkä minä ole niissä ainakaan huomannut pienintäkään lahoa). Naapuri oli lopettanut puhelun hämmentyneenä. Illansuussa välittäjä soitti ja kertoi pariskunnan tehneen hänen työstään valituksen, sillä hän ei ollut hankkinut heille asuntoa heidän haluamaansa hintaan.

Mikä on tämän pariskunnan funktio? Mitä peliä he pelaavat? Miten sellaiseen vastataan?

Koiru on pipi.

Pupu heitteli sille tennispalloa - leikki, jota eläin haluaa aina ja joka päättyy aina vain heittelijän väsähtämiseen, ei koskaan koiran - ja kesken kaiken koira liukastui pihan jäällä ja mursi varpaansa. Nyt ketara on paketissa ja eläin väittää olevansa Aivan Käsittämättömän Sairas. Sille ei tarvitse kuin puhua surkuttelevaan sävyyn, niin alkaa ontua ja lopulta kellahtaa selälleen, mutta ulkona, heti kun vastaan tulee toinen koira, paketoitu jalka unohtuu täysin. Lumihanki pöllyää, kun elukka laittaa nelivedon päälle päästäkseen nuuhkimaan lajitoverinsa peräpäätä.

(Itse asiassa tyttömme on jonkinasteinen ass-teaser. Kun se on päässyt toisen koiran anaalille, se esittääkin, ettei ole yhtään kiinnostunut, vaan keskittyy pissaamaan rantuja hankeen ja jättää nuuhkaisua odottavan lajitoverinsa hämäännyksen valtaan. Jos toinen yrittää vastavuoroisesti haistella tyttömme takamusta, se nostaa ison äläkän henkilökohtaisen reviirinsä loukkaamisesta. Tästä voisi vetää suoria yhtymäkohtia siihen, kuinka homobaarit toimivat silloin, kun minä olin nuori.)

Uusi asunto alkaa jo tuntua kodilta, vaikka tilaa onkin aika paljon enemmän kuin tarvitsisimme. Mukavaa on se, että rakennus on ruutukaava-alueella eli kävelymatkan etäisyydellä kaikesta, ja että seinänaapureita ei ole yhtään. Asumme ikään kuin hiljaisessa omakotitalossa keskellä Turkua.

Kivaa on myös se, että ystävät tulevat katsomaan uutta kotia jopa ihan kutsumatta. (Jopa Rokkihomo ja Pölhö, ajatelkaas.) Meidän sosiaalinen elämämme on ollut aika vähäistä Turussa, sillä melkein kaiken vapaa-aikamme olemme viettäneet maalla. On mukavaa alkaa vireyttää vanhoja ystävyyssuhteita ja nähdä kavereita ihan iltaseltaan.

Kävimme ennen tämän ostamista katselemassa muutamia omakotitaloja, mutta tulimme aika pian siihen tulokseen, ettemme tahdo pois keskustasta. Lisäksi pupu epäili, tokko hän jaksaisi hoitaa kahta puutarhaa, yhtä Turussa ja toista torpalla. Minäkään en tiedä, huvittaisiko minua isommin ylläpitää kahta eri rakennusta samanaikaisesti, sillä torpalla löytyy aina pientä petrattavaa. Olen tyytyväinen, että päädyimme tähän. Vielä kun saisimme vanhan kaupaksi!

Satuin kurkkaamaan blogini tilastoja ja huomasin kävijämäärän kivunneen yli tasaluvun.

Kiitoksia uutterille blogini seuraajille, vaikka olenkin ollut viime aikoina vaitonainen.

Kävin pupun ja ystävien kanssa jäätymässä Aurajokirannassa katsomassa kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia. Kylmä oli, mutta onneksi olin pakannut mukaan termospullollisen rommikaakaota, joten jollakin tasolla pysyi lämpimänä. Lisäksi lähellä oleva pyrotekniikan kaasutuli syöksi silloin tällöin tulipatsaita ja lämmitti meitä. Paluumatkalla alkoi varpaita palella aivan tosissaan, mutta onneksi kotona odotteli lämmin sauna. Ihan illan suussa Rokkihomokin piipahti Pölhön kanssa punaviinille katsomaan uutta kotiamme ja jatkoi sitten matkaa Logomon bileisiin.

Kurkkasin kotona naamakirjaa ja hämmästyin, millä kiireellä tutut tahtoivat kertoa että perseestä oli koko spektaakkeli. Olihan se viipyilevä ja hankalasti seurattava, hidaskin tuollaiseen pakkaseen, mutta minkäslaisen jutun teet pariinkymmeneen miinusasteeseen 50 000 ihmiselle? Tokihan kesällä saisi vaikka mitä ja minne tai talvellakin parille tuhannelle kivan jutun sisätiloihin, mutta massojen huvittaminen ei ole helppoa.

Harmitti oikein tekijöiden puolesta. Monta oppilastanikin oli mukana kuorossa ja koko viikon he olivat stressanneet yhteislaulun kanssa, miettineet, kuinka kylmä ulkona voikaan olla ja miten ääni kestää pakkasessa ja sitten kuulemani kommenttien mukaan oli tylsää, että tyypit jollottivat ja ei tapahtunut mitään. Voi jessus! Ei ulkoilmoihin tehtävä tapahtuma ole ihan sama kuin Avatar lähimmässä 3D-elokuvateatterissa.

Suhtautuminen Turussa kulttuuripääkaupunkiavajaisiin on mielenkiintoista. Toisaalta harmitellaan sitä, että osa tekijäistä tulee muualta ja että paikallista osaamista ei korosteta, ja toisaalta taas haukutaan juuri omia esiintyjiä. Että lisää räjähteitä eikä mitään hidasta. Millä näitä viihdyttäisi?

Kuinkahan pian lehtien mielipidepalstoilla on ensi kirjoitukset siitä, kuinka nämäkin rahat olisi voinut käyttää vanhustenhoitoon?