(Nuoren) opettajan varaventtiili

Olo on todella raskas ja surullinen.

Kasiluokan oppilas tuskitteli itseään, kun teimme aikakauslehtien ihmiskuvaan liittyvää oppilastyötä.
- Kun mä en ole yhtään ton näköinen, parahti lapsi. Noi on niin pitkiä ja tollaisia... jylhiä.
Opettajana kiinnitin huomiota mielenkiintoiseen adjektiiviin, mutta kyselin, mitä lapsi tarkoitti.
- Ei musta tule koskaan noin pitkää eikä nättiä. Mulla on tämmönen nenäkin. Ei musta tule koskaan mitään!

Juuri edellispäivänä eräs kaveri oli kaffella kertoillut, kuinka seksi ei pitkässä parisuhteessa enää oikein maistunut. Juttelimme asiasta ja asian vierestä niitä näitä ja pohdimme seksuaalisuuden ulottuvuuksia ja ulottumattomuuksia, kunnes havahduin erääseen lauseeseen.
- Esimerkiksi pornofilmeissä kaikki menee jotenkin niin helposti.
Lause palasi mieleeni kuunnellessani oppilasta. Kasiluokkalaisen maailmankuvaan kuuluu oman vartalon vertailu muihin malleihin, mutta keski-ikäistyvän ei ehkä kannattaisi rinnastaa omaa sänkykäyttäytymistään seksiteollisuuden tuotoksiin.

Lapsen käsitemaailman hataruuden tajuan, mutta voiko aikuinen ihminenkin kadottaa rajan aidon ja tehdyn välillä. Mallit näyttävät kauniilta, koska se on heidän työtään. Heille maksetaan rahaa siitä, että he ovat kauniita, hoikkia ja pitkäsäärisiä. Ja sama juttu on pornoteollisuuden kanssa. Siellä ihmisille maksetaan siitä, että he ovat seksikkäitä ja kiihottavia. He vastaanottavat maksun siitä, että joka vartalo kiinnostaa, pizzalähetin voi iskeä, aina seisoo ja kaverilla tekee mieli samaa aisaa samaan aikaan. Kuka nyt tahtoisikaan dvd:ltä katsoa, kun toista ei huvita ja toinen nykäisee lauantaipanon rutiinilla?

Oppitunnilla selitin oppilaalle, että mallin tehtävänä on olla kaunis. Minun tehtävänä on opettaa äidinkieltä ja jonkun toisen työnä on asfaltoida katuja. Että olisi kohtuutonta, jos äikänopettajalta oman ammattitaidon lisäksi vaadittaisiin käsittämättömän komeaa ulkonäköä tai huippumallilta paitsi pedagogista osaamista, myös katupäällysteen viemärikaadon tarkistamiskykyä. Jokainen on hyvä jossakin, mutta kaikkien ei tarvitse olla hyvä kaikessa. Vaikka tällä hetkellä vaikuttaa, että nenä on epäsopiva, ei tie nouse pystyyn kenelläkään. Ja ne bisnesnaisetkin, jotka lehtien palstoilla kertovat osaavansa kaiken ja silti olevansa hyviä äitejä, on valittu sinne naistenlehtien palstoille kaltaistensa joukosta osittain myös sen ulkonäkönsä takia.

Kasiluokkalaiselle vastaus riitti, sillä aloimme koko luokan kanssa keskustelemaan siitä, millaisen miehen ja naisen mallin lehdistö nykynuorille antaa. Samalla pohdin, pitääkö vielä kertoa kaverille, ettei yli kymmenen vuoden jälkeen parisuhdeseksin tarvitse olla uuh ja aah ja fuck me harder, kuten joillakuilla kuvitteellisilla?

Aboa saapuu suihkusta pukuhuoneeseen omalle kaapilleen. Viereisellä kaapilla puolikkaan hirven kokoinen ja niskaton painonnostaja vaihtoi vaatteitaan.

Aboa
Sori, mun kaappi on tietenkin just tässä.

Puolikas hirvi
Joo. Se on kyllä mun kaappi.

Aboa
Anteeks?

Puolikas hirvi
Se sun kaappi on mun kaappi.

Aboa
Nyt en kyllä ymmärtänyt.

Puolikas hirvi
Mä käytän aina sitä kaappia, kun mä käyn täällä.

Aboa
Jahas.

Puolikas hirvi
Että käytännössä se on kyllä mun kaappi.

Aboa
Jahas. Kun ei näissä ole kenenkään nimeä missään kaapissa.

Puolikas hirvi
Mä käyn täällä joka päivä. Joka päivä, ajattele. Joskus kaks kertaa päivässä. Aina mä laitan mun vaatteet just tuohon kaappiin. Siitä tulee sillä lailla tuttu kaappi sitten.

Aboa
Just.

Puolikas hirvi
Ja kun sitten ei pääse omalle kaapille, niin on jotenkin huono fiilis siitä sitten koko loppupäivän. Niin kuin että tulis kotiin mutta se olisi sitten kuitenkin väärä talo.

Aboa
Vai niin.

Puolikas hirvi
Että seuraavan kerran kun tulet, niin ota joku muu kaappi. Kun toi on mun.

Aboa
Vai niin (laittaa takin niskaansa ja lähtee)

Puolikas hirvi
(huikkaa perään) Onhan täällä näitä muita kaappeja vaikka kuinka paljon. Miksi niistä ei sulle muka mikään muu kelpaa? Mun kaappia pitää vain käyttää.

Torpalla olivat lumet sulaneet liki kokonaan. Metsät raikuivat lintujen laulua ja maasta nousi tarmokkaasti mehevävartisia taimia. Kevät on tullut!

Naapurinisäntä kävi tervehtimässä ja sopimassa tiekokouksen aikaa. Hänen lähtiessään sanoin ohimennen hänelle, että eräs kaivon vieressä olevista vanhoista koivuista on selvästi kuivamassa pystyyn ja se pitäisi jossakin vaiheessa kaataa. Hetken kuluttua isäntä tuli takaisin moottorisahan kanssa ja rymäytti koivun tarkasti tontin tyhjään kohtaan. Meille jäi tehtäväksi puun pilkkominen pölleiksi ja klapien teko.

Illalla lämmitettiin tälle vuodelle ensimmäistä kertaa kylpytynnyri.

Kävin eilen katsomassa Turun kaupunginteatterin näytelmän Paremmissakin perheissä. Vieläkään en oikein osaa puhua siitä, niin voimakkaan vaikutuksen se minuun teki. Koskahan viimeksi olen herkistynyt liki itkuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä pyörivästä jutusta?

Lontoo oli kaunis. Narsissit ja tulppaanit kukkivat joka puolella, vain yhtenä päivänä satoi ja lämpötila oli kaupungilla kiertelyyn juuri sopiva. Ei liian kuuma, sillä silloin tulee hiki ja kiukku kuten viime kesänä Pariisissa, mutta ei liian kylmäkään, sillä silloin ei voi muuta kuin olla olemattoman kokoisessa hotellihuoneessa lukemassa huonoa romaania.

Pupun kanssa oli kivaa. Kiersimme liki kaikki puistot ja puutarhat, mitä siitä kaupungista löytyi, ja kaiken lisäksi löysimme puutarhakaupankin, aivan kuin niitä ei olisi Suomessa jo aivan riittämiin. Vastapainoksi menimme katsomaan sitä Priscilla-musikaalia ja kävimme kahdessa museossa. The Museum of London oli todella mielenkiintoinen ja monipuolinen pienoismalleineen ja multimedioineen. Varsinkin ruton leviämistä kuvaava elokuva sekä Lontoon paloa kuvaava pienoismallia ja elokuvaa yhdistävä esitys olivat loistavia. British Museum oli taas menneiden aikojen esillepanoa toistava tylsä vitriinimuseo. Tosin sain sen katsomiseen aikaa vain noin 25 minuuttia, missä ajassa en oikein ehtinyt nähdä kunnolla muuta kuin Parthenonin friisit ja assyrialaiset portit. Kuulemma jotkut ihmiset saavat viettää siinä museossa kauankin aikaa. Minun taas täytyi olla tehokas...

Kaikkein hauskinta oli ehkä se, että pupun jo ammoin lontoolaistunut ystävä opasti meitä kuin Vergilius Dantea läpi Infernon (tai Beatrice läpi Paratiisin..?). Ilman hänen neuvojaan olisimme jonottaneet ikuisuuden lentokentän lippuluukulla tai tuhlanneet liikaa rahaa matkalaukkujen kanssa. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin seuranpito. Me saamme kyllä olla pupun kanssa kahdenkesken kaiket viikot ja viikonloputkin. On kivaa hauskaa saada huumorintajuista seuraa, joka tietää hyvät ravintolat ja hilpeät hippauspaikat.

jotenkin matalalentoa ollut koko viikko. Päivä toisensa jälkeen on ollut ensin palkkatyötä ja sen jälkeen kokouksia, palavereja ja tapaamisia. Kaikki kivoja ja mukavia, mutta kun kaupan päälle yritän käydä Elixiassa vähintään kolmesti viikossa, alkaa väkisinkin väsyttää. Kaupan päälle olen lupautunut mukaan erääseen työryhmään, jossa kirjoittamista on enemmän kuin tarpeeksi. Siinä menee sitten illatkin.

Mutta kohta starttaa auto. Pupun kanssahan varattiin lennot ja hotelli Lontoosta. Lisäksi pupun kaveri varasi liput musikaaliin Priscilla - aavikon kuningatar (traileri osoitteessa

Homomusikaali ja hyvää seuraa. Mitä enemmän voisi toivoa?