(Nuoren) opettajan varaventtiili

Edellisen bloggaukksen kommenteissa Enter nimitti tulevia häitämme 'projektiksi'. Kuinka oikeassa hän onkaan!

Vaikka olemme yrittäneet pitää kaiken mahdollisimman yksinkertaisena, huomaan olevani kuitenkin aika stressaantunut. Kun ne juhlat ovat kuitenkin aika suuret, vieraita on tulossa 130, ja koska minulla on vakaa aikomus mennä naimisiin vain kerran, haluaisin kaiken menevän hyvin.

Älkää ymmärtäkö minua väärin; ei meillä ole värkätty hääkonvehteja eikä pussitettu riisiä. Kun kaksi turskia urosta saa toisensa, olisi kornia kopioidan tapahtuman ympäristö suoraan Beutiful Bride -lehdestä. Ei kukkakuvioita, koristeita, sifonkia meille. Mutta ei myöskään liian helppoa; ei kertakäyttölautasia ja tussilla nimikoituja kertakäyttömukeja boolia varten. Juhlathan ne ovat, kuitenkin.

(Jotenkin tuntuu, etten yhtään saa kirjoitettua tätä asiaa ulos. Ymmärtääköhän kukaan?)

Kun ei ole koskaan ollut häitä järjestämässä, ei oikein tiedä, mitä kaikkea pitää ajatella ottavansa huomioon. Ai, jotain viihdykettä lapsille? Kuinka niin vieraat eivät itse löydä pöytiinsä? Mistä hitosta booli tarjoillaan? Ja tietysti kävi niin kuin pelkäsin; vaikka kuinka pupun kanssa päätettiin, että tehdään asioita hyvissä ajoin, ei se mennytkään niin.

Jotenkin koko juttu vaikutti niin kaukaiselta asialta. Kova fakta naimisiinmenosta valkeni minulle kokonaisuudessaan vasta toissapäivänä sormusta ostettaessa. Että ei tässä puuhastella.

Alkoi jännittää.

Ei oikeastaan se, että menee pupun kanssa yhteen. Kuusi vuotta ollaan jo oltu yhdessä, joten sen kummempaa muutosta ei asiaan tule. Mutta jokin... Koko hommasta tulee jotenkin vakavaa. Virallista. Aikuismaista.

(Nyt minä en itsekään ymmärrä, mitä tarkoitan...)

Huomaan, että stressi saa minut aika väsyneeksi ja ärtyneeksi. Yritän hillitä itseäni, mutta silti usein ärähdän pikkuasioista. Niinköhän saan vielä aikaiseksi kunnon riidan ennen häitä? Mökötetään yhdessä alttarilla?

Ja sen jälkeen loppuelämä. Hui!

Hääpuvut on ostettu, tila vuorattu, pitopalvelu hankittu, kutsut lähetetty ja sormukset kaiverrettavana.

Bändi teki oharin, olivat tuplabuukanneet päivän ja ilmoittivat, ettei onnistu. Mistä pirusta saa kuta kuinkin järkevällä hinnalla orkan näin lyhyellä varoajalla?

En sitten päässyt torpalle eilen.

Meidän piti herätä aamulla kymmenen jälkeen ja lähteä maalle yhdessä pupun ystävän kanssa.

Pupu herättikin minut ja kun katsoin kelloa, se oli yksitoista. Ihmettelin sitä hiukan, koska olo ei ollut ollenkaan sellainen, että olisi nukkunut riittävästi. Katsoin toistakin kelloa ja se näytti samaa. Pupu hoputti minut suihkuun.

Peseydyttyäni istuin keittiön pöydän äärellä ja yhtäkikiä oli koti täynnä ystäviäni. Pupu oli sopinut heidän kanssaan polttareista ja he tulivat ottamaan minut hallintaansa. Kello oli vasta kahdeksan: pupu oli siirtänyt kaikkia kelloja eteenpäin, jotta hän saisi minut ylös sängystä niin aikaisin.

Ensin söimme kuohuviiniaamiaisen ja sen jälkeen minut pakattiin autoon ja ajettiin saaristoon ystävän uskomattoman kauniille mökille. Siellä grillattiin, syötiin hyvää ruokaa ja uitiin meressä. Pupu oli tuotu toisella autolla samaan paikkaan ja lopulta meidät laitettiin samaan morsiussaunaan, missä meidät mm. pestiin suolalla, jotta vanhat synnit irtoaisivat meistä. Nyt on tilaa uusille.

Mökin jälkeen ajettiin piknikille Kuusiston linnanraunioille, minne tuli mukaan lisää ystäviä. Sen jälkeen mentiin hetkeksi kotiin lepäämään ja syömään ja viimeiseksi baariin, jossa sain vielä nauttia varta vasten paikalle kutsutun trubaduurin laulusta.

Ajatelkaa, ei julkista nöyryytystä, ei pukemista sukkahousuihin ja hassuun peruukkiin, ei Pims-keksipaketin kaupittelua illanhämyisellä kauppatorilla. 'Ostakaa pims-looraa...'

Ei ei. Vaan miellyttävää mukavaa kivaa päivää, auringonottoa, illanistumista hyvien ystävien kanssa. Kuka voisi toivoa enemmän?

Kun päästiin sinne hotelliin, meille ilmoitettiin, että ennakkovarauksesta huolimatta meillä ei olekaan huonetta päähotellin puolelta, vaan viereisen kukkulan sivuhotellista.

Keisarinnan huvilalta.

Edellisyö vietettiin Punkaharjun valtionhotellissa. Minä tahdoin nähdä Retretin näyttelyn ja matka olisi ollut niin pitkä, ettei sitä olisi voinut päivässä tehdä.

Koira on elänyt varsinkin matkan loppuosan takapenkillä kuin metsän siimeksessä, kun pupu on ostanut auton taas täyteen puuntaimia ja perennoja. Minä olen ollut laskevinani jossakin kohtaa 32 ruukkua...

Kun minä joku päivä saan tarpeekseni koillismaalaisuudesta tai turkulaisena olemisesta, minusta tulee karjalainen ja minä alan asua tällaisessa talossa.

Joka kesä minun on pitänyt viedä pupu tämän vaaran laelle, mutta joka kesä aina joku on sen estänyt. Tänä vuonna juuri sinä päivänä oli kiire aikataulu ja sääskiä liikaa.

Odottakaahan vain, ensi kesänä laitan nettiin kuvia sen päältä!

Jos sitä joskus takaisin muuttaisi, tähän voisi rakentaa aika kivan kodin.

Virkkulankylässä näyttää ropsaisevan vettä juuri nyt.

Koillismaalla oli ihan käsittämättömästi sääskiä. En ymmärrä, miten ne onnistuvat aina sikiämään juuri siksi viikonlopuksi, kun me olemme siellä.

Mutta että se vaaramaisema on aina niin minun mieleeni. Kirkkaat joet ja korkeat tunturit, ei tällaisia kuraprunneja ja nyppylöitä, mitä täällä etelässä näkee.