(Nuoren) opettajan varaventtiili

Kolme teinityttöä keskustelee.

A: (sulkee kännykkänsä dramaattisesti, katsoo kahta kanssasisartaan) Tää oli siis nii-in sou!
B: (myötätuntoisesti) Eipä lievä!
C: Siis vähänkö daa?

Tein Mopsin mainitseman persoonallisuustestin. Tässä tulos:

Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia.

Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville.

Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.

Toinen työpäivä takana hiihtoloman jälkeen. Kaikki meni ihan mukavasti, oppilaiden kanssa oli hauskaa, tunnit sujuivat hyvin ja niin päin pois. Jotenkin vaan on outo olo. Sellainen, että asiat alkavat kulkea liian rutiinilla; tiedättehän sellainen fiilis kuin näyttelijällä, joka 300. kerran aloittaa sen tunnetun monologin tai kaikkien odottaman aarian. Että tässä teille nessundormaa ja kotimatkalla pitää sitten muistaa ostaa sikanautaa.

Teknisesti teen työni paljon paremmin kuin koskaan ennen. Opetussuunnitelma on hyvin hallussa, samoin erilaisten oppilaiden huomioiminen, eriyttäminen, tukeminen ja muu. Jollain tapaa koen ongelmaksi sen, että itse työ ei enää kiinnosta niin kovasti kuin ennen. Kymmenennettä vuotta veivaan samoja minnacantheja ja inessiivejä...

Ei, ei niin!

Nyt annan väärän kuvan. Minä pidän oppiaineestani, minä pidän oppilaistani. Teen paljon ylimääräistä työtä, jottei ketään kiusattaisi, jotta kaikki pysyisivät kärryillä, ja kun käyn läpi Canthia ja Kalevalaa, innostun itsekin kerta kerran jälkeen (lukekaa herrajumala Köyhää kansaa, jos ette ole vielä ehtineet sitä tehdä!). Mutta joku tökkii. En minä tiedä, mitä muuta tahtoisin tehdä. Viihdyn tässä työssä hyvin, varsinkin kesä-, heinä- ja elokuussa. Nämä lomaedut ovat sellaisia, ettei sellaisia mielellään miksikään toiseksi vaihda. Konttori- ja myyntityötä olen tehnyt opiskeluaikanani sen verran paljon, että tiedän, ettei minusta ole sellaiseen. Jotakin muutosta olisi vain kiva saada elämäänsä.

Kai tämä on vaan joku äkillinen väsymys. Olen aikuinen ihminen ja tiedän, että joskus tympäisee, olipa ammatti sitten mikä tahansa. Mutta kun se tulee itselle vastaan, on kuin hiukan hukassa.

Haaveilen aina, että osaisin joskus olla samankaltainen kuin oma mummani. Hän oli nainen, joka ei koskaan tuominnut ketään (ihmisten tekoja hän saattoi tuomita, muttei ihmisiä). Jollakin tapaa tämä evankelinen ihminen oli kehitellyt itselleen buddhalaisen askeesin ja maailmasta luopumisen mielentilan. Hän ei mielestään tarvinnut mitään, koska 'mullahan on jo kaikki sellaanen, mihin on ihmisellä tarvis. On ihmisiä lähel, katto pään pääl ja vesikin tulee tupahan asti'. Kun hän vanhana sai tietää sairastavansa rintasyöpää, ja että molemmat rinnat pitäisi poistaa paikallispuudutuksessa, koska sydän ei nukutusta kestäisi, hän lohdutteli asiaa pahastelevaa lääkäriä: "Ei täs mitään, kun mä tierän, että jokahittella on jokin oltava. Sitä mä olen miälessäni ajatellu, että kun meirän perhees ei lapsena ollu rintatautia, vaikka naapurista se vei jokahisen lapsen ja emännäki, niin kyllä se on sitten reilua, että meirän suvus on sitten tämä syäpä."

Voisiko tällaisen elämänasenteen oppia vai tuleeko se ikääntymisen seurauksena?

Torppavieraamme kertoi, että kyyditessäsi taksiasiakkaita Portsaan mietit, olenko minä joku heistä. Tuskinpa. Olen saita ja kitsas kuin peikko, ja harvoin annan itselleni luvan kumijalan kyytiin. Mutta kun kuitenkin joskus suojaukseni rakoilee ja pupun ruikutus tuottaa tulosta, lupaan, että astuessani taksiin sanon taikasanan 'vuorineuvoksetar'. Siitä tiedät...

Saman tien tuon toisen lipaston kanssa tuli putsattua tämäkin kirjoituslipasto. Se varmaankin löytää paikkansa vieraskamarista, mutta sitä ennen siihen pitäisi saada jalat, sillä ne ovat jääneet jonnekin eletyn elämän varteen. Onko kenelläkään tietoa, mistä löytäisi samanlaiset kuin tuossa toisessa?

Viime toukokuussa löysimme kirpparilta tällaisen, muistaakseni kuudella tai kahdeksallakympillä. Se on odotellut uutta tulemistaan verstaani nurkassa.

Ja tässä sama mööpeli, kun lateksipinta ja sen alla piillyt vanha mustanruskea maali on raaputettu pois. Maalinpoistoaine loppui kesken, joten jalkoihin jäi vähän väriä.

Kuten näemmä joka hiihtoloma, löydämme antiikkikirppiksiltä jotakin lystiä. Tässä on tämänkertainen hankintamme. Hinta 100 euroa. Ihastuimme siihen melkein heti. Tarvitsisimme tupaan jonkun säilytyskalusteen, ja tästähän se löytyi. Keskimmäisen aven takaa paljastuu viinakaappi. Sitäkin tarvittaneen.

Viimeinen vapaailta ja huomenna taas takaisin töihin. Loma on tuntunut tosi pitkältä ja mukavalta ja paljon pidemmältä kuin yhdeltä viikolta.

Kuusamon jälkeen suuntasimme torpalle ja perjantaina mukaan liittyi vanha ystävä. Joskus sitä vaan tapaa ihmisiä, joiden kanssa on samalla aaltopituudella; pitkänkin tauon jälkeen voi aloittaa keskustelua siitä lauseesta, johon viimeksi jäätiin; mikään aihe ei ole vaikea tai mahdoton, vaan kaikkea saa kysyä, ihmetellä, nauraa ja itkeä yhdessä.

Tästä vieraastamme tulee mieleen eräs lempirunoni. En kovin paljoa piittaa runoudesta, mutta jostakin syystä tämä on tehnyt vaikutuksen. Lisään sen tähän ilman pienintäkään tekijänoikeudellista selvitystä.

------------------------------------------------

On ihmisiä,
joiden lähellä sauna alkaa lämmetä itsestään,
jurot hohtimet
ja jakoavaimet puhkeavat
salaiseen kukkaan.
Nämä ihmiset
suostuvat hiljaisiksi varaosiksi,
paikkaavat polkupyörän puhjenneen kumin
tai hankalan olon.
He ojentavat itkevälle sadetakin.
He ovat taustalla äärettömän läsnä.
Heidän avullaan muodostuu rinki,
jossa valo vierii kasvoilta kasvoille.
Heidän käsiinsä voi unohtaa itsensä,
nähdä rauhallisesti.

-Niina Hakalahti; Jotkut ja toiset-

Näkymä mun kotikylääni. Välillä sinne tulee ikävä, mutta kun miettii, millaiseksi eläminen siellä olisi muodostunut, ei yhtäkkiä olekaan niin kova kaipuu. Ja Kuusamon kaihossa on mukana varmaankin kaipuuta johonkin entiseen, lapsuuteen ehkä.

Mutta äitiä ja isää olisi kiva nähdä useammin.