Tänä kesänä olemme pupun kanssa oppineet vain olemaan. Yksi aitta odottelee lattiaansa, monta kukkapenkkiä kitkemistä, muutama linnunpönttö ripustusta, komposti kääntämistä, mutta meitä ei kiinnosta. Me vain luemme kirjaa tai makaamme kylpytynnyrissä.
Jännittävää, että kesti kuusi vuotta ennen kuin opimme vain olemaan. Tai että kesti kuusi vuotta, ennen kuin voimat loppuivat. Kumpi lienee totta?
Maalla on käsittämättömän kaunista. Aurinko paistaa, kukat tuoksuvat ja pupun mehiläiset aloittavat pörräämisen jo aamuvarhain.
Tänä vuonna en ole edes ajatellut aloittaa uusia rakennushankkeita, vaan olen vain kuljeskellut ympäriinsä ja nauttinut kesästä. Toki puuhaan jotakin pientä, jotakin ylläpitävää, mutta pääasiassa vain olen. Kuljeskelen ja lueskelen.
Kunnon vastaparina mielipuolen kuninkaan keskiaikafantasioille oli käynti Dachaun keskitysleirillä. Oli uskomatonta, kuinka äkkiä mieli turtuu vastaanottamaan kuvia ruumiskasoista ja tekstiä mitä mielipuolisimmista kidutustavoista.
Tässä huoneessa, kaasukammion viereisessä krematoriossa tuli kuitenkin itku. Ei niinkään polttouunien vuoksi, vaan katossa olevien hirttoköysien koukkujen takia. Ihmisellä kuitenkin, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa, on tarve pitää kiinni toivosta. Mitä sille tapahtuu silloin, kun marssitetaan huoneeseen, jossa kuumana hehkuvien uunien edessä on valmiina odottavia hirttosilmukoita? Mitä tapahtuu, kun tietää, ettei toivoa enää ole?
Näkymä linnan ikkunasta kohti 1300-luvulla rakennettua, 1800-luvulla rajusti uudistettua Hohenschwangaun linnaa. Taustalla Schwanseen järvi, josta Pjotr Tšaikovski sai innoituksensa Joutsenlampeen.
Matkustimme junalla kiemuraisia ratoja Füssenin pikkukylään nähdäksemme homokuningas Ludwig II:n mielikuvituslinnan 1800-luvulta. Oli se näkemisen arvoinen, vaikkakin vieressä oleva aito keskiaikainen linna olisi kiinnostanut enemmän.
Monilla amerikkalaisilla turisteilla tuntui olevan vaikeuksia ymmärtää, ettei tämä ollut mikään oikea vanha linna, vaan suuruudenhullun tuhlarin ajatus siitä, mitä historia olisi voinut olla.
Terveisiä Saksasta!
Löysimme pupun kanssa äkkilähdön ja kivan hotellin Münchenistä ja matkasimme sinne. En ole koskaan ollut Sakemannien valtakunnassa enkä kieltäkään osaa, mutta onneksi pupu puolestaan kieltä osaa. Siellä me sitten kiersimme, pitkin poikin Baijeria. Hauska maa ja kaunis kaupunki. Suosittelen lämpimästi.
Päättäjäispäivänä ajoimme Tampereelle saman tien kun saimme omille luokillemme todistukset jaettua, sillä pupun kummipoika pääsi ylioppilaaksi. Matkalla haimme mukaamme pupun vanhemmat ja yhdessä ajoimme kauniissa kesäsäässä pohjoista kohdin. Lakkiaistilaisuus oli pieni mutta kaunis ja siellä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta appiukkoni, 84-vee, alkoi väsyä aika nopeasti ja lähdimme siksi aika äkkiä kohti anoppilaa.
Kun saavuimme perille, anoppi alkoi tehdä ruokaa ja sen syötyämme päätimme jäädä sinne yöksi. Istuskelimme appivanhempien kanssa yhdessä katsomassa televisiota, opetin välillä anoppia käyttämään sähköpostia ja koko ajan oli tarjolla kahvia teetä ruokaa välipalaa voileipää.
Ja yhtäkkiä minun tuli itku.
En tiedä, mistä se pomppasi tai mikä sen aiheutti; se ei ollut lainkaan surullista vaan huojentunutta ja helpottunutta itkua. Kun raskas kouluvuosi oli takanapäin, kun alkoi loma ja vapaa, kun saa hetken olla vaan ja kävellä valmiiseen pöytään ja nauttia ja kysyä autanko tiskaamisessa ja kun ei kerrankin tarvi. Kun niin luontevasti voi tuntemattomille esitellä itsensä, että minä olen tuon ylioppilaan kummisedän puoliso ja kaikki sanovat että jahas ja kiva tutustua. Kun vieressä on pupu ja anoppi ja appi ja Suomen kesä ja meille häntää heiluttaa maailman tyhmin koira ja pyytää heittämään palloa ja kaikenväriset kukat kukkivat ja mehiläiset pörräävät. Kun itse vaan on ja toinen on siinä ihan vieressä. Kun voi ottaa toista kädestä kiinni ja kysyä, mitä kivaa tänään keksitään.
Loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma!
Töihin vasta 15. elokuuta.