(Nuoren) opettajan varaventtiili

Oikein odottaa lauantaita! Silloin lähdetään pitkästä aikaa Helsinkiin ja mennään Kansallisoopperaan katsomaan Taikahuilua. Onko kenelläkään kokemusta, millainen versio se on?

Ja minne kannattaisi mennä sen jälkeen?

Ensi-ilta meni hyvin ja tämän päivän Turun Sanomissa oli aikas kiva arvostelu. Itse olin tyytyväinen esitykseen ja katsojiltakin tuli positiivista palautetta. Tulkaas katsomaan!

Enskarin jälkeen alkoi juhlinta. Olin muka ensin olevinani väsynyt ja lähdössä kotiin jos ei nyt ihan heti niin ainakin aivan kohta. Ja lopputuloksena oli sitten se, että riekuin teatterilla käsittämättömän pitkään, auliisti join kaverini tarjoamaa jaloviinaa, ryystin lahjaksi saamani punaviinipullot (molemmat), tuhosin kasipakin olutta ja kadotin kaiken tiedon siitä, miten ja milloin pääsin kotiin.

Pupu kertoo sen tapahtuneen aikamoisella ryminällä.

Sunnuntaiaamulla sitten nukuin puoli neljään. Sen jälkeen pupu kertoi, että maailmaan on koittanut kaunis päivä ja että me menemme kävelylle siitä nauttimaan. Se oli viisas päätös. Krapula kylläkin jatkui vielä maanantaiaamuun asti.

Että täällä tämä aikuinen taas potee elämää suurempaa morkkista. Joko näin kolmeviisi täyttäessä joutaisi oppimaan järkevää juomiskulttuuria?

Ensi-ilta huomenna. Jännittää.

Koko homma on kyllä kasassa, eikä sen puolesta pelota yhtään. Mutta yleisesti.

Iik.

Maanantaina kävi kääntymässä se sama kirvesmies, joka aikoinaan vaihtoi torppamme alimmat hirret. Olemme nyt ottaneettyön alle pihavajan. Sen kulmassa on vanha talon vilja-aitta, jonka kaksi alinta hirttä on lahonnut. Kun tontin lohkomisen yhteydessä myös ajotietä jouduttiin siirtämään, kallistui uuden ojan kaivamisen myötä vaja hiukan. Nyt on tarkoitus vaihtaa hirret ja hiukan oikaista rakennusta. Sitten alkammekin siivota ja tyhjentää tilaa. Siitä tulee sitten sateisten kesäpäivien juhlapaikka.

Upea sää.

Pupu lähti torpalle ystävänsä kanssa jo tortaina, minä seurasin perässä perjantain harjoitusten jälkeen. Alkaa uuvuttaa koko teatteri. Eilenkin meni pitkälti yli puolenyön, ennen kuin olin kotona ja nukkumakunnossa. Onneksi ensi-ilta on tällä viikolla!

Pupun ystävä oli työteliäs ihminen ja he kaksi puuhasivatkin yhdessä pihatöitä. Minä puolestani listoitin eteistä ja sähkökaapin koteloimista lukuunottamatta se huone on valmis.

Pääsiäislauantaina käytiin Uudessakaupungissa syömässä. Poikkesimme siellä eräässä sekaisessa vanhaintavarainliikkeessä, mistä mukaan tarttui kuvan kaksi pinnatuolinraatoa. Kun naapurin isäntä tuli seuraavana päivänä kylään, puheeksi tuli tuolut, ja ilmeni, että hänellä on sorvi. Huimasta viiden euron kappalehinnasta hän lupasi sorvata selkänojiin uudet pinnat puuttuvien tilalle. Mukavaa, kun on joku hauska puhdetyö kevääksi. Ja mukavaa sinänsä, kun en ole koskaan mitään tällaista hommaa tehnyt. Jokainen liitos pitää avata ja liimata uudelleen. Toivottavasti saan palat rikkomatta irti.

Minusta kirjakaupat ja kirjastot ovat aina olleet aistikkaita paikkoja. Haluan aina kun mahdollista kierrellä katselemassa ja hypistelemässä kirjoja; lueskella tiedonsirpaleen tuolta ja toisen täältä, syventyä johonkin tarkemmin, ohittaa toinen, tylsä tieto. Ostaa kirjakaupasta joku teos, josta kukaan ole koskaan kuullutkaan. Helmi Kellokumpu? Jeanne Baker? Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa?

Halusin aina tulla isketyksi kirjastossa. Se olisi minusta ollut paljon eroottisempaa kuin baarien tanssilattiat ja pubien kulmapöydät. Lukevat miehet ovat älykkäitä. Ei humalaista haeskelua, ei valomerkin jälkeistä pakkoa löytää joku; ei ei. Vaan keskittymisen herpaannuttava ihminen. Joku, joka saa katseen ylös Grimbergin Maailmanhistoriasta. Ohikävelevä hymy, jonka tähden Melville laskeutuu käsistä. Vierekkäinen, hajamielinen elämänkertahyllyn selaaminen. Vaivihkainen tarkistaminen, mitä toinen valitsee. Ottaako se Veijo Meren Sanojen synnyn? Mahdollinen. Tahtooko se Koiranpennun valinnan ja hoidon? Varattu, selvästi. Pääsyopas insinöörikoulutukseen? Juoksen karkuun! Suomen esihistorialliset linnat? Rakastan sinua päivieni loppuun saakka!

Eilen teatteriharjoitukset menivät tosi hyvin, niin että näyttämöllä oikein viihtyi ja nautti. Kun kävelin kotiin, oli koko ajan tyytyväinen, vanhan ramppihuoran olo. Koko produktio on vielä vähän hajallaan, mutta tiivistyy ja pelkistyy koko ajan. Jännä nähdä, millainen lopputuloksesta tulee. Onneksi ensi-iltaan on vielä parisen viikkoa aikaa.

Töissäkin tuntuu hyvältä. Huomaa, että vuodet ovat kouluttaneet arasta auskultantista rauhallisen, kuuntelevan mutta samalla aika tiukan aikuisen. Olisikohan sitä uskonutkaan ensimmäisenä työvuonna, kuinka helppoa tämä työ voi parhaimmillaan olla?

Voikos miehen elämä paremmin olla? Kun päivän leipätyön ja illan teatteriharjoituksen jälkeen raahautuu kotiin kello 22, on kotona odottamassa pullo viiniä ja juuri uunista nostettu kuha Walewska?

Missä on Mika? Tahtoo saada kuulla saari-idyllistä!

Onhan se idylli?

Viikonloppuna piti olla Turussa, koska minulla oli koulutuspäivä ja jouduin/sain pitää esityksen erilaisista koetyypeistä. Oli itse asiassa tosi kivaa tehdä ja esittää se, ja sain vielä aika paljon positiivista palautetta muilta opettajilta.

Sunnuntaina ajettiin Hämeenlinnaan Metsänkylän navetta -nimiseen varaosapankkiin, jossa meinaa kyllä seota. Uskomattoman paljon hienoa ja osin kunnostettuakin tavaraa. Mutta ne hinnat... Jostakin kumman syystä Suomessa kierrätetystä korjausrakennustavarasta pitää maksaa aivan mielettömästi. Maksaisitko sinä vanhasta maalatusta kapeasta lattiapanelista kuusi euroa juoksumetriltä? Minä en. Jos kyseessä olisi joku erikoiskokoinen vanha lankkulattia, voisin alkaa tinkiä, mutta tavallisesta lattialaudasta..? En ole hullu, kiitos vain.

Illallla käytiin vielä katsomassa elokuva Sweeney Todd. Hurja tykitys, mutta ohjaajan valinnat ihmetyttivät ajoittain. Oliko kaulojen katkaisu pakko esittää niin tarkasti ja niin monta kertaa?