(Nuoren) opettajan varaventtiili

Ollessani tänään kätevä emäntä lueskelin Pirkka-lehteä. Huomioni kiinnitti eräs juttu, missä kerrottiin henkilöhaastatteluiden avulla eräästä maakunnasta. Artikkelissa kuvailtiin lyhyesti erilaisten asukkaiden suhdetta asuinpaikkaansa, mutta mielenkiintoista oli, että eräästä parista – kahdesta naisesta – kerrottiin vain, että he olivat muuttaneet alueelle koiranhakumatkan seurauksena ja että heidän talonsa vierashuone on täynnä ystäviä ja sukulaisia.

Naisten suhteen laatuun ei viitattu millään tapaa, mutta minä vähemmistölukijana tein omat tulkintani. Samalla olin iloinen; voisiko olla, että maailma päätyisi joskus tilanteeseen, jolloin seksuaalisuudella ei ole merkitystä? Että erikseen ei tarvitse mainita, kuinka syytetty mies sai tuomion murhattuaan MIESpuolisen puolisonsa (MTV3:n uutiset 31.5.) Olisi vain ihmisiä ja parisuhteita. Ei tyypillisiä ja epätyypillisiä ihmisten liittoja.

Tänään oli retkipäivä. Luokka oli valmistautunut kiertokäyntiin ja tehnyt hienoja esitelmiä erinäisistä kaupungin kohteista ja harjoitellut ne hyvin, niin että niitä voisi esittää toisille kävelyn lomassa.

Satoi koko päivän.

Kuinka vaikeaa onkaan saada yhtäkkiä aikaan ohjelmaa kuuden tunnin ajaksi! Onneksi iltapäivällä sade hetkeksi lakkasi ja päästiin ulos niin, että esitelmät saatiiin pidettyä; ei ihan suunnitellussa paikassa, mutta sinne päin.

Loppupäiväksi mentiin Turun linnaan. Voitte uskoa, kuinka lapset huusivat vastaan kuultuaan kierroksesta. Koululaitos maksoi liput, muttei opastusta. Onneksi olen armoton linnafriikki, joten osasin aika sujuvasti vetää kierroksen. Tietenkään en osaa kertoa samanlaisia faktoja, mitä auktorisoitu opas, mutta linnan historian pääpiirteet tiedän kyllä, samoin kuin lukuisia anekdootteja, jotka huvittavat teinejä. (Tiedättekö, että linnan sisällä oleva ns. paskakanava purkautui ulos linnapihalle porrastornin kohdalla nykyisen puuluukun kohdalla? Kaikki päälinnassa tuotettu liete varastoitui esilinnan pihamaalle.)

Kun kierros oli ohi, muutama lapsi tahtoi jäädä tutustumaan esilinnan tyylihuoneisiin. Ylpein itsestäni olin kun pahin villikko sanoi: 'Ei tää niin paskaa ollu. Tää oli sillon tällön iha miälenkiintosta.'

Kasvimaatakin on ehditty kuokkia. Vielä se ei näytä miltään, mutta odottakaapas, kun se alkaa vihertää. Keskellä pyöreässä penkissä on yrttiosasto, taaempana kukka-, sipuli- ja salaattirivit.

Pupu on aina tahtonut pihapiiriin pääskysiä. Viime vuonna niitä ei tullut yhtään, vaikka laitoimme kaikenlaisia pönttöjä niitä houkuttelemaan. Tänä vuonna päätettiin kokeilla täsmäsuunnittelulla. Pupu katsoi pääskyspöntön mitat netistä ja minä nikkaroin rivitalon. Katsotaan, tepsiikö…

Muuten pihalla riittää lintuja. Uusin tulokas on hiiripöllö, joka on kuulemma harvinainen näin etelässä. Ilmoitimme siitä rengastajalle, joka kävikin sitä jo kertaalleen ihailemassa ja lupasi tulla uudelleen.

Torppareissu meni ihan kivasti, kukaan ei syntynyt saunaan eikä muuallekaan. Helatorstaina käytiin joukolla autoilemassa ja ihastelemassa vanhaa Raumaa, muun ajan oltiin mökillä.

Hieman kurjaa oli se, että aika suuren osan ajasta satoi vettä. Ei onneksi ihan koko aikaa, jotta alkuun ehdittiin kyllä grillata ja olla muuten, mutta lauantaina sade alkoi soljua niin tasaisena virtana, että minulla paloi hermo. Onneksi talo on täynnä tehtävää työtä ja niin meninkin navettaan vetämään sähköjohtoja. Nyt sitten puuliiteriinkin tulee valo ja navetan ulkoseinissä on uudet lamput.

Liki kaikki pupun istuttamat kasvit ovat selvinneet hengissä talvesta, joka oikullisuudellaan ja myyrämäärällään olisi voinut listiä kaiken elävän. Varsinkin viime vuonna istutettu säleikköomenapuu tuntuu viihtyvän.

Helatorstaivapaa. Perjantaikin on vapaa. Ja lauantai ja sunnuntai.

Tänään pakkaudutaan autoon ja mennään torpalle. Mukaan lähtevät aiemmin mainittu omakotihetero ja hänen viimeisillään raskaana oleva vaimonsa.

Kyselin vaimolta, pitääkö lämmittää vettä ja etsiä vanhoja riepuja. Pupu kertoi nähneensä keritsimetkin jossakin aitan nurkassa. Neuvotteluiden jälkeen sovittiin hetskujen kanssa, että saunassa ei synnytetä. Muuten lapsi kastetaan nimellä Löyly Kivi Saunikki, sukupuolesta huolimatta.

Hyvää lomaa! Kirmatkaa helavalkeilla!

Viime perjantaina kierrettiin myös Helsingin kuppiloita. Vaikka iltapäivällä, töiden jälkeen pakatessa ärsytti ja liki harmitti koko Helsinkiin lähtö, oli viikonloppu siellä kuitenkin hauska.

Normaaliin viikonloppurutiiniin kuuluu ajo torpalle ja siellä kaikenlainen puuhailu, puutarhan kuopsutus, rakennusten kohennus ja korjailu. Siksi olikin mukavaa olla baarissa ja katsella ihmisiä ja vilinää. Vaikka torppa onkin hankittu lepoa ja rauhaa varten, kaipaan välillä toimintaa.

Kukaan ei tullut nyhtämään hihasta ja sanomaan 'torppa', niin kuin kehotin viime perjantaina. Yksi mies katseli kyllä useasti, mutta lieneeköhän hänen syynä Ranneliikkeen blogien lukeminen... <punastuu Pupun kainalossa>

Että oli kansallisoopperan tuotanto huonotasoinen!

Lauantaina käytiin katsomassa Parsifal ja sen nähtyäni hämmästyin, kuinka kehnoa työtä voidaan esitykseen päästääkään. Kyse ei ole solisteista, sillä jokainen heistä (Nisula, Salminen, Anttila) suoriutui erinomaisesti. Samoin oopperan orkesteri oli ensiluokkainen. Ongelma oli ohjauksessa sekä lavastuksessa. Uskomattoman työn oli tehnyt myös valaistuksen suunittelija. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Koko kansallisoopperan suuri näyttämö oli jätetty melkein tyhjäksi, ainoa lavaste oli pleksipäällysteinen loistelamppupohjainen kulmikas tie. Toinen elementti oli pieni hydraulinen nostin, joka surrasi poikki näyttämön kuin jättiläiskokoinen tuulilasinpyyhin. Koko visuaalinen ilme oli kuin kahdeksankymmentäluvun estetiikka kiteytyneenä.

Aivan liikkumaton tila ei kuitenkaan ollut. Kulmikkaan polun kappaleet nousivat ja laskivat ylösalas tuoden esitykseen symboliikkaa, joka ei kuitenkaan avautunut katsojalle. Samoin nostin pyyhki näyttämöä mitä oudoimmissa kohdissa ja sain laulajat liki kipittämään sitä karkuun.

Suurimman tyhjyyden sisälsi kuitenkin ohjaus. Lavalla ei tapahtunut mitään; ei liikettä, ei tunnetta, ei kontaktia. Suurin osa tapahtumista oli sijoitettu noin 10 neliön alueelle, joten suurin osa suuresta näyttämöstä jäi täysin käyttämättä. Ainoastaan etunäyttämön kulmassa liki orkesteria oli neliön alue, jossa käytiin tulkitsemassa väsymystä.

Mielenkiintoisinta oli tunteiden tulkinta makaamalla. Jos laulaja oli surullinen, hän makasi. Jos hän oli ahdistunut, hän makasi. Kiimaa, hekumaa, epäröintiä ja tuskaa tulkittiin köllimällä. Jos itketti, maattiin, ja jos tunnetila oli erityisen iso, maattiin tuulilasinpyyhkimen päällä. Luulen, että Päivi Nisula sain kuusituntisen oopperan aikana seistä noin 10 minuuttia, lopun aikaa hän joitui makoilemaan näyttämöllä. Sääliksi kävi laulajia, jotka joutuvat tuottamaan syvää, kantavaa ääntä pötkötellen samalla selällään tai vatsallaan.

Koska ohjauksessa ei ollut mitään seurattavaa eikä lavastus tarjonnut pientäkään visuaalista virikettä, esitys alkoi puuduttaa. Seurasin suomen- ja englanninkielistä tekstitystä ja käänsin sitä mielestäni ruotsiksi ja viroksi. Naureskelin Wagnerin naisvihamielisyyttä ja sen näyttämöllepanoa (Parsifal/Anttila saatuaan ensisuudelman ja herättyään mieheksi, katsoessaan maassa makoilevaa Kundryä/Nisulaa: 'Kaiken täyttää irstas värinä ja kouristelu.') Seurasin kuoron jäseniä, jotka ilmeisesti ohjauksen puutteesta yrittivät täyttää jähmettynyttä tilannetta yltäen idaahlbergimäisiin suorituksiin.

Käsittämätöntä. Olisi mielenkiintoista nähdä joku toinen versio samasta oopperasta, jotta ymmärtäisi, esitetäänkö Parsifalia nykymaailmassa minkään muun syyn takia kuin sen, että säveltäjänä on Wagner. Tähän esitykseen en muuta syytä löytänyt.

Tänään työt alkavat myöhään. Pupu lähti jo aikaisin töihin ja minä jäin lukemaan aamun sanomalehtiä ja selaamaan Ranneliikettä.

(Enter, sait todellakin vereni kiehumaan...)

Iltapäivällä pidän vain neljä oppituntia ja sitten on aika lähteä kohti Helsinkiä. Pupu uhkasi, että lähdetään baareihin tänään, koska huominen ooppera kestää niin kauan, ettei sen jälkeen enää jaksa. Nähdään siis illalla, helsinkiläiset. Etsikää kahta työviikon väsyttämää ulkopaikkakuntalaista ja kun löydätte, sanokaa lyhemmälle 'torppa'. Jos se en ole minä, olette voineet törmätä johonkuhun toiseen, mielenkiintoiseen ihmiseen.

Me katseltiin toisella silmällä eilen pätkä Euroviisuja ja todettiin ne tylsäksi. Olin aiemmin kova viisufani ja vieläkin videonauhojen röykkiöstä löytyy muutama kaseti, jossa on 80-luvun viisuja nauhoitettuna; mm. se kerta, jolloin meitä edusti Sata salamaa. Nykyään on tunnelma toinen. Mielestäni oli hyvä, että Lordi pääsi jatkoon, koska se edes jollakin tavalla erosi kirkashampaisten tusinatrendinuorten eurohumpasta.

Koskahan tipahdin kelkasta? Olikohan se silloin, kun perinteinen säkeistömuoto Intro+A+B+A+B+C+B+modulaatio+B katosi. Vai olenko vain tulossa vanhaksi?

Olen.

Tänään muutama opettaja on jollakin ekskursiolla ja minä jouduin pitämään heidän tuntejaan, koska muutama opettamani luokka meni mukaan. Niinpä tällä hetkellä istun valvomassa kasin valinnaisen atk-ryhmän toimintaa. Onneksi oppilaat ovat aktiivisia ja omatoimisia, sillä epäilenpä, paljonko osaisin heitä auttaa, jos apua tarvittaisin. Minä kun en tiedä mitään ohjelmoinnista.

Minua jäi vaivaamaan nimimerkki Enterin kommentointi viime viikolla. Hän kirjoitti : "Minusta opettajat ovat tärkeileviä ja tosikkoja enkä yhtään ihmettele, ettei koululaiset halua mennä kouluun ja oppia siellä mitään. Mikä siinä mättää! Koululaisia ei kannusteta mihinkään eikä tuetä heidän itsetuntoaan. Suomalaisessa koulumaailmassa on paljon "slaavilaisia " piirteitä kuten koko yhteiskunnassakin. Aaagh."

Millä otoksella tällaisia väitteitä tehdään? Millä perusteella kaikki opettajat ovat tärkeileviä ja tosikkoja? Miten niin koululaiset eivät tahdo mennä kouluun? Miten niin ei kannusteta eikä tueta? Ja mitä hiton slaavilaisia piirteitä?

Ainahan ajatuksia saa esittää, mutta olettaisin, että jokainen osaisi perustella omia mielipiteitään. Jollakin lapsellisella tavalla otin kirjoituksen liki henkilökohtaisesti. Minä ainakin eriytän ja kannustan ja tuen ja autan! Hitto, millä tiedolla minua voi syyttää tärkeileväksi tosikoksi? Jos tarkoitus oli ärsyttää, se onnistui.

Jutusta myös huomaa, kuinka blogi - olipa kuinka julkinen tai kommentoitavissa tahansa - mieltyy ainakin minun ajatusmaailmassani aika intiimiksi tilaksi, jossa minä kerron pieniä sirpaleita omasta maailmastani. Siksi perusteettomat provokaatiot saavat minut provosoitumaan.

Arvostan keskustelua, en vittuilua.