(Nuoren) opettajan varaventtiili

Koira mököttää.

Muuton ajaksi pupun äiti otti koirun hoitoon, mutta nyt, palattuaan uuteen kotiin, se tuntee olevansa hukassa. Eläin vain ripsuttelee klinkkerilattioilla edestakaisin, ei oikein viihdy missään, pyrkii koko ajan syliin, ja jos ei sinne heti pääse, menee nurkkaan irvistelemään yksinään. Jos me satumme käymään kaupassa tai muuten jätämme eläimen hetkeksikään yksin, se kerää kaiken irtilähtevän isännänhajuisen esineistön koriinsa pesäainekseksi. Sieltä sitten pengomme koirankarvaisia alushousuja, sukkia, sohvatyynyjä, t-paitoja, torkkuhuopia.

Miten saa tyhmän terrierin viihtymään uudessa kodissa? Tilaanko sille ajan psykiatrille?

Uuteen kotiin on muutettu, kokeet on korjattu, numerot annettu, erään huoltajan kanssa tapeltu siitä, onko minulla oikeus laskea hänen lapsensa numero ysistä kasiin (läksyjä tekemättä, monia kertoja nukahdettu tunnille, kokeesta 8-, jne).

Joulun ohjelmaan tuli muutos, koska pupun isä sai sydänkohtauksen kaksi iltaa sitten ja joutui sairaalaan. Huomenna suuntaamme siis kohti Hämettä, käymme sairaalassa tervehtimässä isää ja sen jälkeen menemme pupun äidin luo joulun viettoon, jottei hänen tarvitse olla aattona yksin.

Kun appiukolla on ikää reilusti päälle kahdeksankymmentä ja takana kolme avosydänleikkausta, on elämän jokainen päivä jo lainaa. Vaikka ihmisen kuolevaisuuden - omansa ja toisen - ymmärtäisi, ei sen hyväksyminen ole helppoa koskaan.

Oma vanha asunto on myynnissä, mutta tarjouksia ei ole tullut yhtäkään. Tänään oli näyttö, ja liekö syy ollut pakkasen vaiko joulun läheisyyden vaiko jonkin muun, mutta paikalle ei tullut yhtäkään kiinnostunutta.

Onneksi meillä on lyhennysvapaata tammi- ja helmikuu, mutta sitten olisi myyntirahoille jo käyttöä. Enpä uskonut, että olisimme kahden asunnon loukkuun joutuneet.

En ole koskaan ennen tehnyt lisäeristystä, en käyttänyt finnfoam-kipsilevyä, en kiinnittänyt saumanauhaa. Kova homma ja selkeästi jonkun mitalin arvoinen yksilösuoritus.

Pupun kanssa olemme molemmat jo kovin väsyneitä ja kinaa alkaa syntyä pienimmästäkin aiheesta ja välillä ilman aihettakin. Tarkoitus olisi viikonlopun aikana päästä muuttamaan sisään uuteen kotiin, vaikkakin osa remonttityöstä siirretään joulun jälkeiseen elämään. Jospa remppastressin hellittäessä mielikin paranisi.

Kun pupu lähti kavereittensa kanssa pikavisiitille Budapestiin (ja minua kun ei koskaan viedä minnekään...), lähdin tänään ystävien kanssa ulos. Koska eräs ystävistäni työskentelee karaoke-emäntänä ravintola Brysselissä ja koska minä en ollut koskaan käynyt siinä paikassa, päätimme häntä porukalla tervehtimään.

Herrajumala; onkohan kukaan koskaan milloinkaan ikinä huomannut olevansa vääremmässä paikassa?

Kun en ole humalainen kiinteistövälittäjä, pankkivirkailija, lakimies, pukumies, keski-ikäinen nainen, ylempi toimihenkilö, liiaksi keskivartalolihava mies, toimitusjohtaja, aiempia pyydystävä prostituoitu, urakoitsija, copywriter, enkä koskaan ole suuremmin arvostanut edellä mainittujen karaoketulkintoja Aikuisesta naisesta tai Tahdon olla sulle hyvin hellästä, huomasin olevani jossakin muualla kuin missä ikinä koskaan milloinkaan tahdon olla.

Nyt Suxxesissa pitkästä pitkästä aikaa. Paljon enemmän koti tämä.