(Nuoren) opettajan varaventtiili

Työnteko on oikeasti kivaa!

Kivien halkaisu kiiloin ei sitten onnistunut kovin hyvin. Itse poraaminen sujui yllättävän hyvin, niin että oikein ihmettelin, mitä ongelmaa koko jutussa voisi olla. Kun sitten aloin naputella kiiloja kiveen, se sitten paljastui. Kesäkeittiön alla oleva lohkare on rapakiveä, jonka ominaisuuksiin kuulu se, että sillä ei ole minkäänlaista murrossuuntaa, jota myöten se halkeaisi. Että minä vain hakkasin kiiloja kiveen ja kivi sanoi riits ja lohkesi (ehkä) hiukan tuolta ja jonkin verran täältä, ritisi ja suihki ja krolisi. Mutta mitään liki orgastishenkistä koko murikan halkeamista ei tapahtunut. ei niin, että hakkaisin kiiloja vasaralla vuoronperään ping-ping-ping, ja sitten yhtäkkiä kuuluisi sihinää ja lohkare avautuisi kuin turpea persikka. Ei, ei. Kiilat vain nahkeasti juuttuivat kiveen.

Sen verran sain lehtorin raivolla lohkaretta jyrsittyä, että saan lattiaa hiukan alemmas, mutta alun perin suunnittelemastani lattiatasosta jään viitisentoista senttiä. Täytyy tuumata, minne sen mitan saan kadotettua.

Sain myös väliseinät valmiiksi ja pupu maalasi ne värisävyllä, joka Pinotexin mielestä on avannonsininen. Koska laudoituslauta oli kovin karkeaa, kallis maali loppui kesken, kun jäljellä oli vajaa neliö seinää. Pitää ostaa uusi purkki pientä plänttiä varten. Harmitti.

Lainasin tutulta pienen pakillisen kivikiiloja. Tulevan kesäkeittiön lattian keskellä on iso kivenlohkare. Jos rakennan lattian sen pinnan yläpuolelle, tulee kynnyksestä korkea. Nyt siitä pitäisi siis saada osa pois. En vain tiedä, miten...

Pupu: Ei ole oikein mitään tekemistä.
Aboa: Pitäisikö katsoa vaikka joku leffa?
Pupu: Onko meillä jotakin katsomatta?
Aboa: Ainakin tuo Lloyd Webberin Jesus Christ Superstar.
Pupu: Mistä se oikein kertoo?

Alkaa helpottaa. Eilen oli vielä kova päänsärky, tänään enää vaan lihakset kipeät. Huomenna ajattelin mennä jo töihin. Ei haluttaisi, mutta pakko kai se on...

Lueskelin Mopsin menneen opiskelijahomojärjestö Homoglobiinin toimintaan mukaan. Tuntui lämpimältä. Itse olin mukana ihan eka opiskeluviikosta syyskuusta 1992. Ihan ensi kerralla Bella Bluessa en uskaltanut heti tulla samaan pöytään, vaan kurkin ujona parin pöydän takaa, kunnes Masse huomasi sen, käveli pöytääni jä kysyi: "Oletko sinäkin joku hintinpippana?" En uskaltanut muuta kuin tunnustaa ja seurasin häntä ryhmän pääpöytään ja sinne sitten jäin aina vuoteen 1997 tai -98 asti. Sen jälkeen kävin kerran HG:n sitseillä joskus (kenties) kymmenvuotisjuhlissa, mutta silloin toiminta oli outoa.

Mutta ne menneet vuodet... Kuinka ihanaa oli istuskella vanhimmassa J&Mssä kaikki samassa pöydässä kokoustamassa. Toiminta oli kivaa ja tasa-arvoista ja hauskaa. Vaikka puheenjohtajan valinta oli ajoittain intohimojakin herättävää toimintaa (minutkin valittiin sellaiseksi aikoinani), oli mukavaa, kuinka kaikki homot ja lesbot, nuoret ja vanhat tulivat toimeen keskenään.

Joskus olen tuumannut, kuinka olisi hauskaa vaikkapa pyytää HG:tä leireilemään torpalle. Juttelin siitä kerran pupunkin kanssa, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. Sitten tuumasin, kuinka oudolta se ehkä vaikuttaisi; millaiselta vaikuttaa ihminen, joka ei ole ollut toiminnassa mitenkään mukana kohta 15 vuoteen, ja yhtäkkiä pyytää mökilleen lauman nuoria kauniita ihmisiä. Just an old dirty man..?

Tuolta ajalta on paljon tarinoita, muistoja ja hyviä ystäviä. Pitäisiköhän järjestää ex-hg:läisten ilta?

Kaamea flunssa. Olen oksentanut puolitoista vuorokautta, nukkunut vuorokaudet läpeensä, paitsi öisin. Silloin päätä särkee niin kovasti, ettei nukkumisesta tule mitään. Huimaa ja pyörryttää. Pupu makaa vieressä saman taudin riuduttamana.

Koira hyppii ajoittain sängylle ja käpertyy kainaloon nukkumaan. Eräs ystävistämme paljastui enkeliksi. Hän ilmestyi ovellemme mukanaan keltaista jaffaa ja sanoi voivansa viedä koiramme pitkälle lenkille.

Voi kun tämä menisi ohi.

Tänä viikonloppuna olimme vastavuoroisesti naapureiden mökkiä rakentamassa. Teimme eteiseen uutta seinää ja asensimme ikkunoita. Homma oli yllättävän hidasta, ja viikonloppuna emme saaneet aikaiseksi muuta kuin koolaukset ja laudoituksen noin neljän metrin pätkälle. Iso osa aikaa meni siihen, että saimme aikoinaan kivijalan päältä tipahtaneen seinän takaisin paikalleen.

Omalla mökillämme emme ehtineet tällä kertaa tehdä paljoa. Katto tuli valmiiksi ja sunnuntai-iltana maalasimme rakennuksen ulkoa päin punamullalla. Sen verran nipotan, että kaikki ovenpielet jne, joihin käsi tai vaatteet saattavat koskea, maalataan täsmälleen samansävyisellä petroliöljymaalilla. Punamultaisia kesävaatteita kun ei ole kiva yrittää pestä.

Seinän puna ja ikkunanpokien vihreä ovat tällä hetkellä villi yhdistelmä. Sekin tulee korjaantumaan, kun pupu saa alkuun ikkunoiden korjausurakan. Kaikki ne kitataan uudelleen ja silloin nekin saavat niskaansa punaisen värin. Mutta se tapahtuu vasta sitten kun rakennus on muuten valmis. Ensin pitäisi rakentaa sisätilan väliseinät ja uloskin pitäisi laittaa vielä räystäslautoja ja muuta vastaavaa. Ja kasvihuonekin pitäisi saada alulle ennen talvea.

Kivaa, että puuhattavaa löytyy.

Ensiajo uudella hienolla autolla juuri takanapäin. Vakionopeussäätimen käyttö oli hankalaa, mutta auto on kiva. Teknisiä yksityiskohtia kaipaaville voin kertoa, että se on harmaa ja nätti.

Oikein koskaan en ole valittanut työn raskautta, koska pääsääntöisesti se ei ole sellaiselta tuntunut. Paitsi nyt. Kolmesta seiskaluokasta kaksi on täysin käsittämättömiä. Ihan peruskoulutaidot hukassa; keskittyminen ei riitä edes neljän minuutin istumiseen, pulpettia ei edes yritetä kaivertaa opettajalta salaa ja kun asiaan puuttuu, on hämmästys suuri, kotitehtäviä ei ole tehty oikein koskaan ja oppikirja on kotona, kun äiti ei sitä muistanut pakata laukkuun. Pojat piereskelivät kilpaa tunnilla.

Ja minä en ole sellainen, jota kovin helpolla hämmennetään. Ei saada sanattomaksi, ei oikein auktoriteettikisoihin mukaan. Minä olen mielestäni ollut se mukava, joka esittää asioita niin että hiljaksiin kovakin lukemisen vihaaja suostuu kokeilemaan kirjaa. Se, joka kärsivällisesti jaksaa ja yrittää ja ymmärtää, että jos aamulla lapsen kouluunlähtiessä isä örveltää kännissä ja iltapäivällä palatessa äiti on sammunut portaille, ei genetiivin sijapääte ole se, joka mielessä liikkuu juuri nyt.

Ja nyt minä tuuletan leijanhajuja ikkunasta ulos ja tuumaan, mitä tekisin toisin. Kun nipon luokkanatsin rooli niin huonosti istuu ylleni.

Viinirypäle on innostunut tänä vuonna. Vuosi sitten terttuja tuli seitsemän - kahdeksan kappaletta, mutta tänä vuonna rypäleitä kypsyy niin paljon, etten oikein tiennyt, mitä niillä tehdä. Onneksi tätini, joka ihan aikuisten oikeasti osaa tehdä todella hyvää kotiviiniä, tahtoi tertut vastaanottaa. Kenties joku kerta saamme maistaa Chateau Torppa 2009 -vuosikertaa.

Kesäkeittiö-urakkakin nytkähti eteenpäin. Tällä kertaa saimme katon liki kokonaan valmiiksi, ainoastaan kattolyhteen kohta jäi valokatetta vaille. Hiukan arveluttaa materiaalina käytetty valokate. Bauhausista sitä ostaessani myyjä ilmoitti, ettei se sitten kestä valoa ja todennäköisesti se tulee murenemaan kappaleiksi viimeistään neljän vuoden sisällä, toisin kuin huomattavasti kalliimpi materiaali. Minusta oli taas kovin outoa, että valokatteeksi myydään valoa kestämätöntä materiaalia ja kattomateriaaliksi yleensäkin murenevaa tuotetta. Entäs jos talvella lumen painaessa kattoa joku sattuukin olemaan alla? Onko myyjällä mitään vastuuta myymästään tuotteesta?

Mutta silti; olen iloinen että juttu nytkyy eteenpäin. Ensi viikonloppu ollaankin talkoissa naapurissa, sillä he olivat auttamassa meitä tämän rakennuksen pystyttämisessä. On kiva, että YYA-sopimus toimii näin jouhevasti naapurien kesken!