(Nuoren) opettajan varaventtiili

Tänään Helsinkiin, huomenna Brysseliin, sieltä junalla Pariisiin!

Miten mikään ammattilaisteatteriksi itseään kutsuva paikka voi päästää ensi-iltaan mitään niin luokatonta kuin Samppalinnan kesäteatterin tämänvuotinen musikaali?

Jos olisin tiennyt työn vaativuudesta, en olisi alkanut tähän leikkiin. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

Päreiden laittaminen oli oikeastaan ihan kivaa. Työ sujui pupun kanssa kahdestaan kuin leikki. Paitsi lopussa, kun tilaa oli vähän ja mihinkään ei uskaltanut astua. Ihan viimeisiä rivejä asennettaessa kärähti hihat moneen kertaan ja kun viimeiseksi päälle paukuteltiin harjalaudat, olin todella huonoa seuraa. Pupu parka.

Pitkän tauon jälkeen sain aluslaudoituksen valmiiksi. Tässä vaiheessa katolla oli kiva työskennellä, koska siellä pystyi helposti kulkemaan. Seuraavaksi piti asentaa päätyihin tuulilaudat. Niiden paikalleen hissaaminen ei ollut kivaa yksinään. Pupu oli nimittäin silloin taimihakumatkalla Keski-Suomessa.

Jossakin hulluuden puuskassa viime vuonna pupun kanssa päätettiin, että se torpan pihaan siirretty aitta sietäisi kattaa arvoon sopivalla materiaalilla. Jostakin sitten saatiin yhteystietoja päreitten valmistajaan ja jossakin vielä syvemmässä hulluuden tilassa sitten talvella päreet tilattiin.

Päätin jättää huopakaton päreiden alle. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Kun päreitä ei kuitenkaan voi naulata huopaan kiinni, koska silloin ne mätänisivät alta aikayksikön, piti kattoon lyödä kiinni rimoitus ja siihen laudoitus.

Miten niin seksi laimenee vuosien saatossa? Kun näin kahdeksan vuoden jälkeen toinen tuntee toisen läpikotaisin ja saa vartalon soimaan kuin Stratovariuksen.

Isää tulee aika ajoin ikävä. Äidin kanssa tulee puhuttua puhelimessa paljonkin, mutta isä ei ole oikein puhelinhöpöttäjiä. Ja sitten kun isän tapaa tai hänet saavuttaa puhelimitse, pinna meinaa palaa parissa minuutissa, kun hän höpöttää samoja asioita uudelleen ja uudelleen, on tekohauska ja kertoo puujalkavitsejä. Kaikki ominaisuuksia, joita hänellä ei ollut ennen sairastumistaan.

Ja minulla on taas sitten huono omatunto, koska on epäreilua tympääntyä ihmiseen, joka on sairas. Ei hän alzheimeria itse itselleen valinnut. Minun pitäisi olla pitkkämielisempi, mutta kun en osaa. Ja sitten surettaa.

Kaikkea on jo ehditty tällä lomalla. Olla mökillä, olla kotona, shoppailla, juoda pirskahtelevaa punaviiniä ja saunoa. Muun muassa.

Pupun exä kävi Turussa ja käytiin syömässä hänen kanssaan (ja kovasti olen närkästynyt siitä, ettei Blankon listalla ole enää maksaa!) ja rupateltiin ja naurettiin ja kaikkea. Epäreilua, että pupulla on niin hauska exä ja kun minullakin olisi, mutta kun se taas on valinnut niin totaalisen yhteydenottamattomuuslinjan että takahampaita alkaa vihloa. Kun joskus aikoinaan päätettiin yhdessä, että ystäviä ollaan aina, ja aika paljon tehtiin töitäkin sen eteen, ja nyt mies ei vastaa viesteihin ei puheluihin. Mutta uskovaisten eväät ovat yhteiset, ja jos pupun vanhemmat ovat minulle uudet isi ja äityli, niin kaipa pupun exäkin on sitten exä mullekin...

Vanhin ystävättäreni kävi Brysselistä lomalla ja toi tulevaa vaimoaan näytille. Tosi mukava ja ihana irlannitar olikin löytynyt. Olin hiukan skeptinen tällaisen kansainvälissuhteen onnistumisen suhteen, koska edellinen ei ollut parisuhteena kovin kummoinen, mutta tämä vaikutti tosi mukavalta. Hänellä vaikutti olevan olemisen suunta itsestä poispäin, toisten huomiointiin, kun edellisellä liike oli päinvastainen ja oma minä oli kaiken keskipiste. Toivon kaikkea onnea tälle suhteelle ja uskon sillä sitä olevankin.

(Mistä siitä sitten tuli mieleeni että jos Rairain äiti vielä näitä lukee niin terveisiä ja että tavataanhan häissä? Kun en ole sinua niin aikoihin tavannut, että olisi tosi kiva turista. Ja osanottoni vanhemman koiran poismenon johdosta.)

Lauantaina pitäisi ylioppilasteatterin koko johtokunnan saapua vieraaksi meidän torpalle. Jessus. Mitähän siitä tulee..?