(Nuoren) opettajan varaventtiili

Katulasten koulun oppilaiden esittama temppelitanssi oli hienoa katsottavaa. Ainakin nama tytot oli saatu pelastettua hyvaksikaytolta tai lapsityolta.

Miten niiden sorminivelet voivat taipua taaksepain niin paljon?

Eilen oli mukava paiva kansallispuistossa.

Matkasimme ensin bussilla kaupungin ulkopuolelle. Matkaa ei ollut kuin parikymmenta kilometria, mutta takalaisilla autoilla takalaisilla teilla lyhytkin matka vie aikaa. Siirtyessamme Siam Reapista Phnom Peniin vei noin kolmensadan kilometrin taittaminen aikaa seitseman tunnin verran.

Paastyamme suuren joen rantaan kuljimme lapi tolppien paalle rakennetun kalastajakylan ja hyppasimme veneeseen, joka kuljetti meidat jokea myoten magrovepuiden peitossa olevaan pikkukylaan asti. Siella hyppasimme maihin ja jatkoimme matkaa jalan.

Kuljimme pienen patkan viidakossa, kunnes saavuimme taas rantaan, missa saattui uida ja levata hiukan. Paikka oli luonnonkaunis alue, missa pieni kirkasvetinen puro luikerteli viidakon uumenista ja loysi viimein tiensa mereen lapi vitivalkoisen hiekkarannan.

Levattyamme hyppasimme veneisiin, jotka olivat tulleet kiertotieta meita hakemaan, ja aloimme palata takaisin. Matkalla pysahdyimme viela paikallisen viljelijan luona, missa sain nahda, minkalaisia kasveja ovat mm. jakki- ja leipahedelma, durian, mangostani seka joku paikallinen hedelma, josta maanviljelija osasi kayttaa nimitysta 'water apple'. Mika lie?

Koko venematkan pupu ja mina rupattelimme paikallisoppaan kanssa, joka oli mukava englannintaitoinen nuorimies ja samalla toissa riistanvartijana kansallispuistossa. Han kertoilii paljon jokapaivaisesta elamasta Kamputseassa ja oli hyvin utelias siita, millainen yhteiskunta Suomi on. Emme oikein tahtoneet kaikkea Suomen oloista kertoa, ettemme olisi pahoittaneet hanen mieltaan, mutta kertaalleen teimme sen vahingossa. Kun kerroimme hanelle, etta opiskelu on Suomessa ilmaista aina yliopistoon asti, han oli selvasti pahoillaan. Han kertoi, etta olisi tahtonut itse opiskella, mutta koska isa oli koyha kalastaja, ei siihen ollut hanella eika kenellakaan sisaruksista minkaanlaista mahdollisuutta. Han oli tyytyvainen omaan 20 dollarin kuukausipalkkaansa, mutta kertoi heraavansa joka aamu tuntia aiemmin kuin pitaisi. Taman ylimaaraisen ajan han kertoi kayttavansa englannin sanakirjan ulkoa opettelemiseen. Jos vaikka jossakin vaiheessa elamassa tarppaisi!

Moro taas taalta etaisesta maasta. Piti oikein ostaa itselle paikallista pippuria, etta ymmartaa olleensa niin kaukana, missa se pippuri kasvaa.

Olemme siirtyneet Phnom Penista rannikolle Sihanoukvilleen. Ensi alkuun paikka vaikutti kalsealta, mutta ajan oloon loytyy kivoja yksityiskohtia ja asioita. Lisaksi paikalliset ovat todella mukavia ja ystavallisia. Oman lisansa tuo ikaisemme lomaopas, jonka kanssa tunsimme hengenheimolaisuutta heti alkuun ja jonka kanssa on tosi kiva rupatella kaikista mahdollisista asioista. Muista suomalaisista matkailijoista tutuiksi on tullut vain oululainen nuori pariskunta, joiden kanssa on kayty syomassa moneen kertaan. Muut matkaseurueen jasenet ovat sen verran meita vanhempia, ettei ole oikein tullut aloitettua jutustelua hyvanpaivanrupattelua enempaa. Matkalla on myos muita meikalaisia, yksi miespari ja yksi yksinaan matkustava, mutta heista varsikin miespari on ollut niin ynsea, toiden en ole nahnyt kertaakaan edes hymyilevan, etta emme ole nahneet vaivan arvoiseksi yrittaa tutustua. Suomalaisia ynseita homoja nakee kotomaassakin ihan riittamiin.

Huomenna suunnataan paivan reissulle viidakkoon ja luonnonsuojelualueelle, mita varsinkin pupu odottaa kovasti. Saa nahda, kuinka paljon siemenia, juurakoita ja kasvien kappaleita han yrittaa salakuljettaa Suomeen. Onpahan hommaa minullakin sitten, kun kayn hanta tulevaisuudessa vankilassa tervehtimassa...

Kun viime viikolla kerroimme oppaalle, etta olemme opettajia, han mainitsi mahdollisuudesta opettaa taalla hieman. Sihanoukvillessa on katulapsille tarkoitettu, lahinna vapaaehtoisvoimin pyoriva koulu. Itse en paasisi lapsia opettamaan, ja eihan meilla olisi minkaanlaista yhteista kieltakaan. Voisin paasta pitamaan oppitunnin opettajille. Kaduilla pyorivien lasten houkuttelu opinahjoon ja varsinkin siella pitaminen on kuulemma kova homma. Siksi apua tarvitaan siina, miten koulunkayntia voisi ryyydittaa toiminnallisemmaksi ja kiinnostavamaksi. Tahtoisin siksi menna opettamaan opettajille ilmaisutaitoa, joilla he voisivat keventaa pirpanoiden koulupaivaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden!

Enpa muistanutkaan: oikein hyvaa joulua kaikille!

Nyt menen hotellihuoneeseen ja yritan saada puhelinyhteyden koti-Suomeen. Taytyyhan vanhuksille soittaa hyvan joulun toivotukset!

Arun suo sadei eli paivaa

Lie kuinka mones paiva taalla Kamputseassa. Uskomaton maa!

Lentomatka Suomesta Bangkokin kautta Siam Reapiin oli kasittamattoman pitka, varsinkin kun matkattiin Finnairin karjavaunussa, missa jalkatila oli minimoitu maksimihyodyn toivossa.

Ensivaikutelma maasta oli kaikkea muuta kuin kiva. Viisumijono oli neuvostoliittolaisen pitka: ensimmainen sotilas otti passin ja rahan, seuraava laittoi rahan lippaaseen, seuraava kirjoitti passiin jotakin, seuraava leimasi yhdella, seuraava toisella leimasimella... Lentokentan jalkeen maan koyhyys yllatti. Olen kylla tietoinen siita, etta niukkaa on, mutta... Voi kun voisi auttaa jotenkin.

Mutta kulttuuriperintoon tutustuminen on ollut hienoa. Paljon olen raunioita nahnyt, mutta mikaan ei ole vetanyt vertoja talle kaikelle. Odotin Angkor Vatin temppelia kuin nousevaa paivaa, mutta se on ainoastaan kookas ja massiivinen. Olemme kiertaneet kymmenittain muinaisia pyhia paikkoja, joista jokainen on tehnyt suuren vaikutuksen. Kaikkein hienoin on ollut Bayonin temppeli. Siella melkein itku paasi kaiken sen hartauden keskella.

Paakaupunki Phnom Pen oli sitten aika suuri pettymys. Kaupunki on suuri ja saasteinen, sekasortoinen ja haiseva. Ihmiset ovat mukavia ja miellyttavia, mutta ymparisto on mielestani kammottava. Ja kun kahdelle miljoonalle ihmiselle ei ole olemassa minkaanlaista julkista liikennetta, vaan jokaisen on kaytettava omaa mopoa, on pakokaasun maara huumaava. Kaupungissa myos huomaa vaurauden epatasaisen jakautumisen. Samalla kun toinen kulkee kuljettajan ajamalla kiillotetulla limusiinilla, toinen, jalkansa miinaan menettanyt, kerjaa almuja temppelin portaalla.

Kaikkein suurimman vaikutuksen on tehnyt kuitenkin lahihistoriaa kuvaava Tur Slengin museo. Paikka oli vuosina 1975 - 1979 punakhmerien kidutusvankila, jossa paikallisilta yritettiin saada irti tunnustuksia osallistumisesta vastavallankumouksellisiin toimiin. Paikka oli idyllinen, luonnonkaunis koulu kaupungin keskustassa. Jokainen huone kertoi kuvin ja tekstein mita epainhimillisimmista raakuuksista ja julmuuksista. Jatkoimme sen jalkeen Kuoleman kentiksi kutsutulle alueelle, missa kidutuksen uhrit tapettiin.

Punahallinnon aikana noin 1,7 miljoonaa ihmista surmattiin kidutusten jalkeen. Uhreihin ei edes kaytetty luoteja, koska ne olivat liian kallisarvoisia tuhlattavaksi tavallisiin maalaisiin, vaan heidat hakattiin kuoliaaksi hakuin ja lapioin. Kuoleman kentalla oli mm. puu, jota vasten vauvat hakattiin kuoliaaksi. Kuinka kukaan voi tehda sellaisia asioita?

Etta tallaiseen paikkaan tutustuessa meni jouluaatto. Vakavaksi veti.

Muuten menee hienosti. Eika olla kinattu yhtaan, vaikka sita etukateen pelkasin. Jonkinlaisen ruokamyrkytyksen sain ja eilinen paiva meni siina, etta oksensin ja paskoin aamusta iltaan. Edes vesi ei pysynyt sisalla. Oma moka. Mitas maistoin uppopaistettuja hamahakkeja ja heinasirkkoja bussimatkalla Siam Reapista Phnom Peniin?

Mitakohan pitaisi ajatella siita, etta nykyinen kuningas, 40-vuotias Sihamoni on opiskellut Ranskassa balettia, eika ole naimisissa. Hanen aitinsa on kommentoinut poikansa lapsettomuutta silla, etta 'kuningas rakastaa ja kunnioittaa jokaista naista kuin omaa siskoaan'. Spartacus-oppaan mukaan kaupungin kruisailupaikka onkin kuninkaan palatsin edessa oleva puisto...

Tänään vielä yksi työtunti ja sitten matkalle. Lento lähtee kello kahdeksan, konetta vaihdetaan Bangkokissa ja matka jatkuu Siam Repiin.

Ja yhtään ei tekisi mieli lähteä. Ihan totta!

Syyslukukauden jälkeen on niin väsy olo, että tekisi mieli vain mennä mökille ja kääriytyä vilttiin kamarin sohvalle lukemaan kirjoja ja syömään Pandan juhlapöydän konvehteja. Aina kun ollaan lähdössä matkalle, olen yhtä vastahakoinen. Joka kerta! Mutta sitten kun istutaan autossa matkalla lentokentälle, reissu alkaakin jo tuntua hyvältä ajatukselta.

Sunnuntaina käytiin viemässä koira anoppilaan hoitoon. Reppana nappisilmä yritti lähtiessä pyrkiä syliiin ja autoon ja mukaan, mutta pakkohan se oli sinne jättää. Muuten appivanhempien tapaaminen oli taas kivaa. Nythän oli siis vasta neljäs kerta kun heidät tapaan. Eka kerta oli häissä - kas kun pupu tuli kaapista ulos niinkin myöhäisessä vaiheessa kuin lähettämällä hääkutsun paria päivää ennen juhlia! Mutta hyvin kaikki on mennyt. Anoppikin, josta kaikki ovat varoitelleet ja jolla minua on pupun jokainen sisarus peloitellut, suhtautuu kivasti. Tarjosi ruoat ja kahvit, oli lahjaksi kutonut villapaidat ja loppuillasta istuskeli vieressä jä näytti albumista vanhoja kuvia perheestä yleensä ja pupusta erityisesti.

En ollut muuten tuntea pupua. Kuvissa se oli ihan eri näköinen. Komea silloinkin, mutta eri tavalla. Sääli etten tuntenut sitä vielä silloin. Paitsi että kun pupu pääsi ylioppilaaksi, minä täytin kymmenen. Että ei kovin suuria saumoja olisi tainnut olla...

Mutta nyt pitäisi vielä tuumata, mitä tehdä yhden oppitunnin ajan, mitä on unohtunut pakata, minne ihmeeseen on kadonnut opaskirja ja koska soittaa isälle ja äidille heiheit. Kalat ruokkii automaatti ja sanomalehtien jakelu on keskeytetty.

Mikäli kohteessa yhteydet toimivat, kirjoittelen matkalta levottomia. Muussa tapauksessa toivotan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Olen jostain syystä ohittanut koko joulun. Vasta tänään kävellessäni Hansan läpi ymmärsin, kuinka lähellä se onkaan.

Toki olen ostanut, paketoinut ja lähettänyt lahjan vanhemmilleni ja kummipojilleni. Mutta muuten. Eikös se vasta ollut..?

Olen yrittänyt kovasti päästä mukaan Sateenkaariperheiden tapaamiseen, mutta koskaan en ole vielä ehtinyt. Tapaamiset pidetään aina sunnuntai-iltapäivisin, ja voitte hyvin arvata, missä ollaan oltu. Muuten isäksitahtominen alkaa kasvaa koviin mittoihin. Voiko miehellä olla vauvakuumetta? Mikäs biologinen kello minulla tikittäisi?

Mietin omaa isääni eilen, kun äiti soitti ja kertoi muistitutkimuksen jälkeen, kuinka isän sairaus on lääkityksestä huolimatta edennyt. Ajattelin, että olisin onnellinen, jos omalle lapselle saisi välitettyä puoliakaan siitä lämmöstä ja hyväksymisestä, minkä on omasta kodistaan saanut.

Miksi kaikki lapsentekohalukkaat naisparit asuvat pääkaupunkiseudulla? Jossakin vaiheessa laitoin ilmoituksen setan keskustelupalstalle, ja vastanneet voitiin karkeasti jakaa kahteen luokkaan: a) haluan tehdä sinulle lapsen, jonka luovutan sinulle välittömästi synnytyksen jälkeen tai b) tahdon spermasi, en muuta. Varsinkin jälkimmäinen tapaus kuulosti joka kerran tylyltä. Tiedän, että tuota ainetta on tullut ihan varmasti tuhlatuksi, mutta silti ajatus tuntuu turhan kliiniseltä. Tanssittaiskos edes ensin..?

Mutta yhtä lailla kuin aikoinaan olin vakuuttunut, että minua varten lymyää jossakin joku komistus, tiedän, että jossakin on minua varten mukava, elämäniloinen ja huumorintajuinen naispari. Ehkä heillä on valkea ratsukin.

Minä en tätä pyytänyt, vaan se tuli minulle yllätyksenä.

Sikso soitti ja kysyi, kelpaisiko vanha hirsinen pihasauna. Hänen pitää purkaa se pihaltaan ja ensimmäinen ajatus oli tarjota se veljensä kotiseutumuseoon.

Eli viime kesänä siirrettiin torpalle aitta, ensi kesänä pystytetään savusauna.

Luulin jo, että yhden kesän olisi voinut olla vain; maata aloillaan tekemättä mitään. Mutta pakkohan sitä oli ottaa tarjous vastaan kun kauniisti pyydetään. Seuraavaksi alkaa jumalaton homma rakennuslupien kanssa. Ei huvittaisi.

Tämä syksy on ollut aiemmista erilainen siinä suhteessa, etten ole kokenut sellaista yhtäkkistä väsähtämistä kuin aiemmin. Tämä aika, koeruuhkineen ja arviointineen on yksi opettajan vuodenkierron väsyttävimmistä.

Tällä kertaa ei niinkään väsytä. Uuvuttaa vain, ja huomaa, että yrittää päästä asioista aika helpolla. Vaan ei auta. Kirjoituspöydällä odottaa 72 korjattavaa ainetta ja koulussa valmistuu lisää.

Ja aina jotakin hyvääkin; tasan kahden viikon päästä istutaan lentokoneen kyydissä häämatkalle Kamputseaan!