Onneksi pupu on aikoinaan ostanut vanhoja tehtaanikkunoita euron kappale. Niitä on säilytetty navetan nurkassa viisi vuotta ja samalla on pohdittu, mitä niillä tehtäisiin. Suurin osa löysi sitten syksyllä käyttötarkoituksensa viherhuoneen seininä ja nyt loput käytettään kasvihuoneeseen.
Tänään ehdittiin kiinnittää ovi sekä muutama ikkuna paikalleen, mutta sitten tuli kiire kaupunkiin. Toivottavasti ensi viikonloppu ei ole liian kylmä, jotta rakennustyömaalla tarkenisi olla.
Kun on pakko, on pakko.
Kasvihuonetta varten muurattiin kivijalka valmiiksi viime syksynä viherhuoneen ja kesäkeittiön rakentamisen yhteydessä. Pupun kanssa kävimme ostamassa puutavaraa ja uuden rakennuksen pystyttäminen alkoi. Ensin kiinnitettiin paikoilleen alajuoksut. Niihin ruuvattiin kiinni kulmaraudoilla kulmatolpat, jotka yhdistettiin yläjuoksuilla.
Luminen talvi näkyy torpallakin.
Neljä vuotta sitten väliaikaiseksi yhtä kesää varten tehty muovihuone ei ollut kestänyt lumen painoa. Se oli suorittanut hitaan hoviniiauksen, josta ei enää päässyt omin avuin ylös. Vaikuttaa siltä, että nyt on pakko rakentaa pupulle uusi kasvihuone...
Viime aamuyönä rakko herätti vanhenevan miehen kesken unien, ja ulos oli mentävä. Ulkona tihuutti hiljalleen vettä, ja kosteus tarttui heti villatakkiin kiinni. Yhtäkkiä kuului humaus ja katto tyhjensi lumensa - suoraan oven eteen. Sisälle oli mahdotonta päästä, sillä ovi ei mahtunut aukeamaan milliäkään. Lopulta oli pakko hakea liiteristä lapio ja luoda tie takaisin sisälle nukkumaan.
Lasketteluvaatteet on mukana, kukat kasteltu, sanomalehdet peruttu, kalat ruokittu, makuuvaunupaikka varmistettu, koira pakattu mukaan: autoseikkailu pohjoiseen alkaa.
Oikein hyvää viikkoa kaikille!
Tänä vuonna ei oikein tunnu siltä, että hiihtolomaa tarvitsisikaan. Olen ollut tammi- ja helmikuun niin aktiivinen, ettei väsymään ole kai ehtinyt. Lauantaina lähdemme kuitenkin Koillismaalle, kun junaloput tuli hankittua jo joskus vapun tienoilla. Tällä kertaa menemme VR:n uusilla makuuvaunuilla, joissa kuulemma on omat vessat. Pidän sitä äärimmäisen ihastuttavana uudistuksena, sillä lumisten kuukausien aikana vanhanaikaiset junan vessat ovat ikäviä käyttää pöntöstä tupruavan lumen takia.
Hiihtoloma tai ainakin osa siitä olisi tarkoitus viettää Rukalla laskettelemassa. Viime vuonna päästiin sen urheilumuodon makuun ja nyt on kiva jatkaa taas. Toisaalta; kun tänä vuonna on täällä etelässäkin ollut paljon lunta ja pakkasta, ei nyt tunnukaan niin kivalta ja niin ihanalta lähteä pohjoiseen päin. Mutta vanhempiansa on aina mukava nähdä. Matkalla pysähdytään tervehtimässä pupunkin vanhempia ja jätetään koira samalla hiihtolomaksi sinne mummolaan.
Takaisin päin en autojunapaikkaa varannut. Päätettiin, että ajellaan sieltä hiljaksiin takaisin. Meillä ei ole aavistustakaan, mitä kautta mentäisiin ja missä yövyttäisiin, mutta kai sitä joku sija jostakin majatalosta löytyy. Jos jollekulle tulee mieleen joku hauska ja näkemisen arvoinen paikka Kuusamon ja Turun välillä, otamme mieluusti mainintoja vastaan!
Vaikka ykköskanavan Mökki-sarjan aloitus kompasteli rönsyilevän henkilögallerian ja liian moneen repeävän juonenkuljetuksen takia, oli silti Elinan ja Hannan (Eila Roine ja Reetta Elstelä) nukkumaanmenokohtaus Todella Koskettava.
Kaksi maalla asuvaa vanhaa mammaa oli vaihtanut yövaatteet ylleen. He menivät samaan sivustavedettävään maate ja hetken päästä toinen livautti lusikka-asennosta kätensä toisen ympärille. Toinen, selvästikin kättä odotellut, sai vasta silloin laitettua silmänsä kiinni. "Mää niin rakastan sut", hän sanoi hyvänyöntoivotukseksi.
Kuinka kukaan, kukaan voi sanoa rakkautta vääräksi tuon jälkeen?
Jakso näkyy olevan hetken näytillä Ylen sivuilla (http://areena.yle.fi/video/757086)
Pupulla oli tänään koulutuspäivä ja siksi jäätiin viikonlopuksi kotiin. eilen vain poltettiin takassa tulta ja katseltiin vuokraelokuvaa ja syötiin fajitaksia. (Tai luulen, että itse asiassa söimme oikeammin fajitoja. Luulen että fajitaksia-sanassa tulisi muuten sekä espanjan että suomen monikko käytettyä. Sama juttu, miksi muffinin monikko on muffineita eikä muffinseja.)
Tänään heräsin aikaisin ja lähdin heti aamusta salille bodypumpiin. On mielenkiintoista katsoa, kuinka eri päivinä kuntoansa kohentavat eri ihmiset. Salissa oli yllättävän paljon miehiä ja muutama komeimmista parkkeerasi itsensä viistosti eteeni. Tunnista muodostui mukava. Kyllä parisuhteessa olevallakin saa olla silmät päässään.
Tällä kertaa päätin lisätä painoja vähän joka ohjelmaan. Jaksoin kaikki aika hyvin, mutta viimeinen treenisarja, hauikset, oli jo melkein tutinaa, koska aamiainen jäi aikaisen salivuoron takia välistä ja koska aiemmat sarjat olivat syöneet aika paljon tehoa. Kaikki tein kuitenkin huolellisesti loppuun asti. Toivottavasti tulostakin syntyy.
Olisimme tänään menneet katsomaan pupun kanssa Täällä Pohjantähden alla -elokuvaa, mutta ainoa esitysaika olikin jo kolmelta. Kävin ostamassa liput Sherlock Holmesiin, ja toivon että se olisi hyvä leffa. Toisaalta taas Robert Downey Jr. ei ole oikein koskaan minua vakuuttanut. Leffan jälkeen olisi tarkoitus poiketa lasilliselle ja ehkäpä minä jatkan matkaa ystävän kanssa myöhempäänkin Turun illassa. Pupun nukkumaanmenoaika kun on minulle hiukan liian varhainen.
Halvaksi tuli. Käynti parturissa ja pusu pupulta.
Neljän viikon tauon jälkeen menimme jälleen mökille viikonlopuksi. Lunta on pyryttänyt sen verran paljon, että katsoimme parhaaksi käydä tyhjentämässä viherhuoneen ja huvimajan katot liiasta painosta. Lisäksi mökkinaapurimme olivat kutsuneet meidät illalliselle.
Minua väsytti jo koko automatkan. Kun saavuimme mökille, laitoimme ruoat jääkaappiin ja rupattelimme hetken. Sanoin, että voisin ehkä hetken torkahtaa sängyllä ja pupu päätti pitää seuraa. Hän kurkkasi ennen nukahtamista, että kello oli puoli yhdeksän kieppeillä. Heräsimme aamulla yhdentoista tunnin ja viidenkymmenen minuutin yöunien jälkeen.
Tein ruokaa ja odotin pupua tulevaksi töistä. Yhtäkkiä, kesken bolognesekastikkeen tekoa, juuri sipulin paistamisen aikana, ennen porkkanan lisäämistä, mieleni täytti jonkinasteinen selkeys. Ymmärrys. Rauhakin, kenties.
Tajusin yhtäkkiä, kuinka paljon minulla on. Minulla on puoliso. Minä saan olla rakastettu. Minä saan rakastaa. Olen terve. Minulla on koulutus ja jopa juuri sen alan työpaikka. Minulla on työ, jossa on haastetta ja josta pidän. Minulla on joku, joka soittaa ja kysyy, lähtisinkö kahville elokuviin taidenäyttelyyn teatteriin kokeilemaan sitä uutta kiinalaista ravintolaa Puutarhakadulla. Minulla on ystäviä, jotka tekevät kotimaansa perinneruokaa ja toimittavat sitä meille maisteltavaksi. Minulla on vanhemmat ja sisaruksia, joille soitan joka viikko ja joiden luona käyn mielelläni ja jotka tulevat meille lapsineen yökylään. Minulla on suku, joka puhelun päätteeksi käskee aina sanoa pupulle terveisiä. Minulla on koira, joka bambisilmin ehdottaa minua antamaan puolet keksistä. Tai ainakin neljänneksen.
Minä en tiedä, että minulla olisi yhtään vihamiestä. Tietenkään en tule kaikkien ihmisten kanssa toimeen, mutta ymmärtääkseni kenenkään leukaperät eivät tiukkene, kun nimeni mainitaan.
En kirjoita tätä siksi, että tahtoisin ylpeillä tai tehdä itsestäni tärkeää. Ymmärsin vain yhtäkkiä olevani hyvin rikas. Ymmärsin, että moni asia, mitä pidän päivänselvänä, ei sitä välttämättä ole.
Olin kiitollinen.