(Nuoren) opettajan varaventtiili

Joudun huomenna leikkaukseen. Olen tätä jo kaksi kertaa siirtänyt, mutta nyt oli pakko ottaa annet tu aika vastaan. Edellisen kerran minua on leikelty nielurisojen verran armeijassa, sitä ennen joskus seitsenkesäisenä. Ajatus sairaalasta on minusta turvallinen; joku pitää minusta huolta ja itse ei tarvitse kuin olla vaan, kölliä ja lökötellä.

Ongelmana on vain se, että sain kuulla että leikkaus tehdään selkäydinpuudutuksella.

Olen aina ollut piikkikammoinen, tai ainakin osittain. Rokotukset eivät tunnu missään, mutta verikokeen otto lasketaan jo ilmestyskirjamaiseksi tapahtumaksi. Ja nyt... Neula selkäydinkanavaan? Olen jo viikon mennyt ylikierroksilla, vauhkonnut ja pelännyt. Tiedän, että järjettömälle pelolleni ei ole perusteita, mutta harvoimminhan sellaiselle on. Olen rupatellut liki jokaisen epiduraalisynnyttäneen ystäväni kanssa, saanut lohdutuksen sanoja mutta hysteria vain kasvaa. Ensi yön varmaan makaan pupun vieressä valveillaan ja itkuisena.

Yritin käydä ostamassa itselleni farkut. Aivan tavalliset, joita voisi käyttää töissä, joten ei lurexia, suuria repeämiä, yltiömäistä tiukkuutta. Perushousut.

Menin vaatekauppaan, jossa keski-ikäinen naismyyjä ystävällisesti esitteli eri malleja, joista pari nappasin sovituskoppiin. Ahtauduin ensin mustiin, ihan nätteihin pöksyihin. Myyjä katsoi, kun tulin kopista ulos ja kommentoi: "Noi on hyvät. Tosi seksikkäät." Kävin vaihtamassa ylleni siniset, ja sama juttu: "Hirmu seksikkäät ja nätit." Kurkkasin syrjäsilmällä naista, josko olin joutunut pahan puuman pauloihin, vaan ei; hän oli vilpittömästi innostunut mallien sopivuudesta. Kokeilin vielä kolmansia ("hyvä väri ja tosi seksikkäät") sekä yhtä paitaa ("ihan seksikäs, mutta vois ottaa isomman koon").

Jostakin syystä minua alkoi tympäistä. Paitsi että töiden jälkeen, väsähtäneenä, kulahtaneena, en ollenkaan tuntenut oloani seksikkääksi. Linttaan astutut työkengät, leikkausta kaipaavat hiukset, liikakiloja vyötäröllä... Ei seksikäs en ollut ainakaan omasta mielestäni. Mutta tärkeämpää oli mielestäni se, pitääkö kaiken olla seksikästä. Onko seksistä tullut niin käyttötavaraa, että sillä myydään työhousuja ja kauluspaitaa?

Voisivatko housut olla 'oikein sopivat' tai 'hyvin istuvat' niin, että kaikkea ei tarvitsisi kuorruttaa seksuaalisuudella, sillä sitä minä en ollut hakemassa. Seksikkyyttä minä tarpeen mukaan pirskotan ylleni sopiviin tilaisuuksiin, eikä se minun mielestäni tule yksittäisistä asioista, ei aamusängestä eikä siitä jurosta ilmeestä, minkä teinit luokkakuviin asettelevat naamalleen ajatellen olevansa Aikuisia ja Tavoiteltavia. Enneminkin se tulee ihmisestä itsestään; siitä, miten hän viihtyy elämässään ja toisten joukossa. Ei pelkissä housuissa seksiä ole vaan siinä, miten niitä kannetaan.

Pitkästä aikaa jäimme Turkuun. Torpan jatkuva työmäärä alkoi ärsyttää sekä pupua että itseäni ja siksi päätimme jäädä tänä viikonloppuna kotiin. Pupu niin harvoin lähtee baariin, että olin iloinen, että eräs kaverini lupasi lähteä mukaani.

Toinen kaverini on löytänyt ystävän itselleen. En ole koskaan nähnyt tätä miestä, mutta pelkkä ajatus siitä, että toinen on löytänyt rinnalleen kaverin, tuntui mukavalta. Pupu ja minut oli kutsuttu illanviettoon tapaamaan tätä uutta poikaystävää, mutta emme päässeet, mutta olimme sopineet tapaavamme baarissa illalla. Ilta tuli ja toisen kaverini kanssa lähdimme baariin, mikä on kiva, sillä olen melkein sairaalloisen arka menemään baariin yksin. Olo oli kiva, sillä en ollut ollut tässä yökerhossa liki kolmeen vuoteen. Sisällä olivat myös kaverini ja poikaystävä, jota en ollut ennen tavannut. Menin heidän seuraansa ja esittäydyin uudelle tuttavuudelle.

Tein selvästi mokan.

Kättelin häntä ja sanoin, että oli kiva tavata, koska olin kuullut hänestä niin paljon. Että olin kuullut kaikenlaisia tarinoita, mutten ollut koskaan nähnyt häntä ja siksi pidin häntä melkeimpä mielikuvitusystävänä; sellaisena, josta aina puhutaan mutta joka ei juuri sillä hetkellä ole paikalla. Mutta että oli tosi kiva tavata kohdakkain ja nähdä että kerrottu mies on olemassa ja tosi komeanakin vielä. Poikaystävä katsoi minua pitkään. Sitten hän siristi silmiään, arvioi minua päästä kantapäihin, kumartui korvaani ja kertoi että olen ruma.

Sen jälkeen hän vetäytyi kauemmas ja sanoi muille, ettei lukion rehtori halua kuunnella tuollaista paskaa kaumpaa. Hän astui askeleen syrjempään ja tiirasi ensin takapuoltani ja sitten etumustani ja puisteli päätään. Olin häkeltynyt enkä oikein tiennyt, mitä tehdä ja lähdin varmuuden vuoksi pois. Paskaahan saan kuunnella ihan riittämiin koulussakin, mutta siellä minulla on mahdollisuus tarttua siihen ja sanoa, ettei noin puhuta. Ystäväni päättivät lähteä kotiin, mutta uusi poikaystävä jäi paikalle. Minä hain uuden oluen ja kiersin etsimässä tuttuja ja löysinkin pariskunnan, jota en ollut tavannut ainakaan kymmeneen vuoteen. Kun satuin kääntymään kaverin poikaystävään päin, hän heilutteli minulle keskaria. Kun lähdin, hän heitti vielä herjan perääni.

Mitä minä olin tehnyt tuolle miehelle? En ollut nähnyt häntä koskaan ennen, ja olin odottanut että hänet tapaisin; että toivottaisin onnea hänen ja ystäväni uudelle suhteelle. Että oli kiva että ystäväni oli tavannut oikein raamikkaan miehen. Lähdin pois. Minua ei huvittanut enää. Kotimatkalla melkein itketti.

En itkenyt.

Vitutti.