Kauneuspilkku

En juurikaan käytä aikaa pohtiakseni olisinko voinut valita elämässäni jotakin eri lailla. Joskus ehkä voisi, ottaa opikseen. Virheitähän tekee
kaikki, mutta niistähän opimme. Käytännön asioissa taas mietin useinkin, että teenkö asioita järkevästi ja mitä teknisempi asia sitä varmempi olen että
toimintapani ei ehkä ole paras mahdollinen...olen siis itse asiassa useinkin epävarma. Ihminen voi samalla kertaa olla varma ja epävarma, kuten myös sosiaalinen ja epäsosiaalinen, empaattinen ja välinpitämätön. Luulen, että meissä kaikissa löytyy kaikkia puolia ja tilanteesta riippuen sitten tuomme näitä ominaisuuksia esiin joko tarkoituksella tai teidostamattamme.

Eilen olin pohtimassa työpaikkamme strategiaa ja visiota. Koko homma tuntui niin typerältä enkä mitenkään pystynyt olemaan ärsyyntymättä. Kiihdyin ja kiihdytin itseni agressiiviseen tilaan, jonka
peittäminen ei tainut edes onnistua. Sen sijaan että perusteltuihin epäilyksiini olisin saanut jotain kunnon vastausta tuli normaalia strategiauskovaisten liturgiaa.
Mutta lähinnä rupesin reflektoimaan itseäni, miksi ihmeessä asia kiihdytti minua niin. Miksi en voinut olla niin kuin moni muu, juonut tyytyväisenä kahviani ja ajtellut, että palkka juoksee tämänkin
ajan?

Ehkä syy oli siinä, että hetken ajan luulin naivisti, että sillä on jotain merkitystä mitä tilaisuudessa sanoo.

miten ihmeessä isäni pystyi olemaan samassa työpaikassa lähes 40 vuotta? Toki ns. päällikkövirassa on ehkä enemmän vapauksia kuin omassa työssäni,
mutta nyt jo vajaan parin vuoden jälkeen huomaan miettiväni, mitä muuta elämässä voisi tehdä. Koko allallakaan en vieläole ollut edes kymmentä vuotta.
Sinänsä olen ihan tyytyväinen moniin asioihin työssäni ja en usko, että alalla voisi olla paikkaa, jossa saisin parempaa palkkaa vastaavissa tehtävissä tai edes enemmän vapautta tehtävien suhteen.
Ehkä tämä on joku nykyihmisen ongelma, koko ajan pitäisi olla uutta.... kotikin, jossa ollaan pian asuttu 6 vuotta alkaa kyllästyttää ja Helsinki...pystyisip työllistämään istensä jotenkin yrittäjänä, toki luulen, että minulla ei ole aavistustakaan siitä kuinka helposti itse asiassa palkkani nyt tienaa. Tai on minulla, nimenomaan se aavistus.

Miksiköhän oman biologisen lapsen hankkiminen tuntuu olevan monelle niin tärkeää, siis monelle sellaiselle, joka ei sitä pysty saamaan
ilman hedelmöityishoidoksi kutsuttuja toimenpiteitä? On jotenkin surullista, että maailmassa on niin paljon lapsia, jotka tarvitsivat hyvän kodin ja niin paljon ihmisiä, jotka haluaisivat vanhemmiksi, mutta
jostain syystä nämä kaksi ryhmää eivät kohtaa. Sen sijaan tehdään keinohdelmöityksiä ja lastenkodit pullistelevat..ja huostaanotot sen kun yleistyvät. Miksi juuri ne ihmiset, joiden ei pitäisi saada lapsia ovat niin hedelmällisiä, että tulevat raskaaksi
vahingossa kännipanojensa kanssa?
Miksi huostaanotetun lapsen adoptoiminen on niin vaikeaa, miksi biologista sidett äpidetään niin pyhänä, vaikka lapsi olisi toistuvasti otettu pois vanhemmiltaan, jotka eivär kykene huolehtimaan hänestä?
Miksi adoptio on niin vaikea samaa sukupuolta oleville pareille? Miksi naispareilla on ikeus hdelmöityshoitoihin, mutta miesparit eivät voi vuokrata kohtua?

vahingonilo ei kuitenkaan taida olla aidoin ilo...jotenkin Kreikan talouskriisi vetää suupieliä alaspäin vaikka toisaalta onkin sellaiunen, mitäs
minä sanoin -fiilis. Euro on kokemassa kovan kolauksen ja samoin EU, sitä vaan ei poliittinen eliitti halua ääneen sanoa. On kummallista, että meiltä löytyy 1,6 miljardia rahaa maalle,
joka on elänyt täysin holtittomasti yli varojensa, väärentänyt raporttejaa ja pettänyt kumppaneitaan. Meillä ei ritä rahaa mielenterveysongelmiin ei nuorisotyöhön ei vanhuksille, mutta meillä riittää
heti rahaa jos poliitikkome epäilevät, että heidän oma asemansa ulkomailla on uhattuna. Meillä valitonhallinnossa tuottavuusohjelman nimissä leikataan virkoja, niin että Museovirasto sulkee museoita, museohenkilökunnan palkat kun on niin pieniä, että yhtä ministeriön viran lakkautamista kohden pitää lakkauttaa 2 pienipalkkaista. Tämä hullutus siis tulee valtionvarainministeriöstä, samasta paikasta, jossa katsotaan että on ihan ok heittää 1,6 miljardia ikuiseen tuleen, että kreikkalaiset voiva jatkaa varhaiseläkeläisinä...samaa aikaan kun miellä suu vaahdossa vaaditaan pysymään työelämässä hamaan hautaan...paitsi tietysi kansanedustajia, jotka saavat eläkettä jo kahden kauden jälkeen oli ikää sitten 30 tai 60 v. Että tämän maan poliitikot voivatkin ottaa pannuun, mutta me rahcashan ne ollaan sinne valittu...

Huolimatta lainarahasta Kreikka voi vielä sössiä asiansa niin pahasti, että se joutuu jäämään Euron ulkopuolelle samoin voi käydä Espanjalle ja Portugalille, mitäs sitte kuuluu EUlle?

Yhteiskunnan vihollinen: akateemisesti koulutettu valkoinen nainen?

Valkoinen tohtorikoulutettu, professorina työskentelvä nainen ampui 3 kollegaansa amerikkalaisessa yliopistossa. Usein tohtorikoulutuksen saaneita ihmisiä pidetään jotenkin meidän muiden
yläpuolella olevina, varsinkin ongelmaratkaisun suhteen. Koulutuksen ajatellaan tuovan heille pätevyyksiä ja ominaisuuksia, joita voidaan soveltaa laajemminkin ja vativammissa tehtävissä kuin pelkän maisterintutkinnon pohjalta. Täällä ranneliikkeessäkin seikkaili aikoinaan USAssa tohtorikoulutettu nainen, jonka mielestä ns "akateemisia" olivat vain tohtorit.
Hänelle akateemisuus oli selvästi elämää määrittävä tekijä, asia, josta hän oli ylpeä ja jonka kautta rakensi identieettiään. Muistan, että hän puhui lasikatosta, johon koulutettu nainen törmää usein akateemisella uralla. Mitä sitten tapahtuu, kun identiteetti on rakentunut voimakkaasti ja määrävästi koulutuksen ja oman osaamisen ympärille ja haaveet ja suunnitelmat eivät toteudukaan?

Tähän viiemisimpään ampumistapaukseen yhtenä syynä on pidetty ampujan ongelmia saada tavoittelmansa virkoja ts. ongelma olisi yliopistojen virantäytössä. Toisaalta odttaisi huippulahjakkaalta geenitutkijalta hieman parempaa ongelmanratkaisukykyä ja omien tunteiden käsittelytaitoja, jotta ei tarvitsisi turvautua aseisiin.
Ehkä tämän jälkeen puheet akateemisen maailman lasikatoista oteaan vakavammin. Sinänsä kukaan ei ole ryhtynyt tyypittelemään tätä ampujaa vastaavasti kuin koulusurmaajia tai Espoon Sellon surmatöiden tekijää. Miksi eriväriset, ulkomaalaiset tai muuten ns. valtaväestöstä poikkeavat esim. homotkin, nähdään aina ryhmänsä edustajina, mutta koulutettu valkoinen nainen vain yksilönä? Jos tekijä olisi ollut mies, phuttaisiin miesten agressivisuudetsa jne, mutta naisethan eivät ole väkivaltaisia.

Eilisessä hesarissa oli toimittajan sivujuttu suunnilleen otsikolla "Suomi siirtomaavalta". Jutun idea oli se, että Suomi liityttyään EUn jäseneksi kuuluu nyt samaan porukkaa niiden maiden kanssa, jotka ryöstivät siirtomaita vuosisatojen ajan.

Näitä maita voidaan pitää ainakin osittain vastuussa nykyisten kehtiysmaiden ongelmista. Tämä puolestaan velvoittaa meitä ottamaan lisää maahanmuuttajia ja pakolaisia ja lisäämään kehitysapua. En vastusta ollenkaan pakolaisten ottamista enkä kehitysapua,
mutta Suomen pitämisträ siirtomaaisäntävalitona vastustan. Kyse on kuitenkin paremminkin päinvastaisesta. Suomi oli vuosisatoja käytännössä myöhemmin maailman omatuntona itseään pitäneen Ruotsin siirtomaa, seikka mikä vieläkin näkyy mm, siinä, että ruotsi on toinen maamme virallisista kielistä.

Vuosisatojen ajan suomalaisten selkänahasta raavitut verotulot laivattiin kuninkaalle Tukholmaan. Myöhempi kansalinen historiakirjoitus on yrittänyt nähdä Suomella olleen jonkinlaisen erityisaseman, tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ne harvat ylimykset ja ylimyssuvut, jotka olivat suomalissyntyisiä toimivat Ruotsissa omaa eivät mitään kansallista etuaan edistäen, käsitettä Suomi ei ollut edessä olemassa. Suomi oli eri keskenään riitaisten heimojen asuttama alue, jolle valloittajia tuli sekä idästä ja lännestä.
Kaikenlainen puhuminen Ruotsi-Suomesta tai Turusta "Suomen pääkaupunkina" on historian vääristelyä. Turun piispaa on pidetty merkittävänä "kansallisena" johtajana. Hän puolestaan edusti toista kansan kuppaajaa, katolista kirkkoa, jonka veroja roudattiin aina Italiaan saakka. Se, että ruotsalaiset eivät oonnistuneet tuhoamaan suomalaisia kuten euroopplaiset tuhosivat intiaanit, riippuu varmasti siitä, että olimme kuitenkin kulttuurisesti ja geneettisesti hyvin lähellä toisiamme ja esim. mitään vastaava kuin intiaaneille kohtalokkaiksi muodostuneita eurooppalsiten levittämiä epidemoitoita (joille heillä ei ollut vastustukykyä) ei päässyt syntymään. Ja tietysti olihan suomalaisesta talonpojasta enemmän hyöytyä terveenä ja työkykyisenä.
Ruotsaliasten alistamispolitiikka on näin jälkikäteen arvioituna kuitenkin toiminut loistavasti; meillä puhutaan pohjoismaisesta yhteisöstä ja yhteisistä arvoista ja jopa yhteisestä kielestä - ruotsi - silmät kirkaana. Virossakin muistellaan Ruotsin noin sata vuotta kestänyttä miehitystä erityisellä lämmöllä.
Suomettumisella tarkoitettiin aikoinaan meidän nöyristelevää suhtautumistamme Nuevostoliittoon, mutta suomettuminen on alkanut paljon ennen Neuvotoliittoa ja toiseen suuntaan. Täällä vaan vaalittiin jotain mytologiaa Suomen herttuakunnasta Ruotsin osana. Siinäkin kyse oli hallitisijasuvun keskinäöisestä dynamiikasta eikä Suomen maakuntien itsenäisyydestä. Häivähdys tämän päivän globaalia suomettuneisuuttaasennetta näki
Vancouverin olympialisten avajaisesissa. First nations, nuo joista käytin aiemmin virheellisesti nimitystä intiaanit kuten meille koulussa opetettiin, toivottivat koko maailman tervetulleeksi mailleen Vancouverin olympialaisiin. Suht irvokasta Kanadalta, joka jatkaa brittiläisen imperiumin perinnettä, jonka ansioista alkuperäiskansat lähes kuolivat sukupuuttoon. Avajaisnumerona toki kiva etninen ripaus,
käytännössä alkueperäiskansat ovat lakanneet olemasta Kanadassa kuten muuaallakin.

Kun jättää yhden päivä tv- uutiset väliin, on heti pihalla suurista tapahtumista. Viimeisin poliittinen skandaali eduskunnassa on jotenkin ihan absurdi. Puhemiehen vaalin tulosta on pidettu kansanedustajien kiukuteluna ja demokratian ja eduskunnan halventamisena.

Ei oikein mene jakeluun, että vaalissa pitäisi äänestää, jonkun herrasmiessopimuksen mukaan, meillä kun aina sanotaan, että vaalit on vapaita. Meidän kansanedustajammehan
käyvät pitkin maailmaa tarkkailemassa, että vaalit on rehelliset. Eikö tämä nyt sitten ollut rehellistä? Onko jossain olemassa politiikan etiketti, joka sanoo,
että kaikkien on pakko äänestää puhemiesvaalissa istuvaa puhemiestä, koska hallitus käskee niin? Tai koska puhemiehelle tulee paha mieli jos kaikki eivät kannata häntä?

Kyse tosiaankin oli mielenilmaisusta, mutta eikö äänestäminen ole sopiva mielenilmauksen muoto eduskunnassa?

Se, että puoluejohtajat ovat kenties sopineet äänestystuloksen etukäteen ei minusta kuulosta demokratian riumuvoitolta eikä lisää
eduskunnan arvostusta. Päin vastoin, olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että 200 kansaedustajaa on aivan likkaa, kun nijn viisi tyyppiä päättää
miten loput äänestää. Voitaisiin oikeasti luopua 200 edustajasta, olisi vaan 1 tyyppi / puolue, joka käyttäisi äänivaltaa puolueen äänimäärän mukaisessa suhteessa. Ei tarvittaisi noin isoja taloja eikä kaikkia niitä itkeskeleviä virkamiehiäkään.
Mutta puhemiesvaali osoitti,, että aina välillä eduskunnassa esiintyy tervettä teinikapinahenkeä.

Viikonloppuna näin elokuvan pianisti. En koskaan voi luokitella holokaustielokuvaa suosikiksi,
mutta elokuva oli silti hyvä. Siinä ei keskitytty joukkotuhoon, vaan lopulta se oli selviytymiskertomus.
Holokaustiteemaiset elokuvat tuovat aina esiin ne miksi-kysymykset:
miksi se tapahtui, miksi antisemintesmi sai niin hirveän muodon ja laajuden ja miksi ihmiset alistuivat tähän hirmuvaltaan? Lisäksi sitä
Helposti huomaa asettuvansa uhrin rooliin ja homothan siellä keskitysleireillä olivatkin heti juutalaisten seurana,
joten ajatus ei ole kovin kaukaa haettu. Edelleenkin on ihmisiä, jotka toivottvat homot, juutalaiset
maahanmuuttajat ja kaikki, jotka eivät vastaa heidän käsitystä normaalista keskitysleireille.

Pienemmässä mittakaavassa jokainen meistä tietysti on jonkinlainen rasisti tai tietyllä tavalla kyvytön asettumaan toisen
asemaan. Aina välillä saan säälilä osakseni, koska olen allerginen kalalle -teemalla
jäät niin paljosta paitsi, kun et voi syödä kalaa. Ajatus on ihan älytön, siis minulle.
En todellakaan koe jääväni mistään paitsi, toivoisin vaan, että noutopöytien ruuista kävisi helposti ilmi, missä on kalaa
ja missä ei.
Tavallaan kyse on samasta asiasta, kun kasvissyöjille yritetään tuputtaa ns, hyvää lihaa,
josta nämä varmaan ovat jääneet paitsi ja siksi valinneet kasvissyönnin.
Ero on kuitenkin siinä, että kasvissyönti on on tietoinen valinta,
kala tai muu allergia ei.
Oikeasti kala-allergia on samanlainen ominaisuus kuin homous: en sitä toki ole toivonut,
mutta nyt kun tällaiseksi on syntynyt,en osaa sitä ominaisuutta toivoa pois.
Toisten mielestähän homouskin on toki oma valinta, tai johtuu siitä, että ei
ole kunnoin naista saanut.

Mutta on kyse sitten ihmisen omasta tietoisesesta valinnasta tai myötäsyntyisestä ominiaisuudesta tai olosuhteista
on jotenkin super-itsekeskeistä ja holhoavaa ryhtyä säälimään ihmsiä lapsettomuudesta, sinkkuudesta,
allergiasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistään muustakaan. Tällainen ns. positiivinen syrjintä ei toki
ole yhtä pahaa kuin suornainen syrjintä, kiusaaminen tai rasismi, mutta ärsyttävää se on. En tiedä, mistä se oikein kertoo meissä.
Tavallaanhan kyse on ehkä siitä, että ihminen yrittää asettua toisen asemaa, mutta ei ihan onnistu. Pääsee jotenkin puoliväliin,
mutta ei ikinä näe toista ihmistä ja hänen persoonaa, vaan ainostaan ominaisuuden.
Toisten erilaisuutta - oli ne sitten valintoja tai myötäsyntyisiä ominaisuuksia on ilmeisesti vaan niin vaikea käsitellä.
Varmaan tähän on joku syvältä evoluutiohistoriasta johdettava syy lauman selviytymisestä jne. toivoisi vaan, että kun ihminen
on onnistunut käymään kuussa ja rkaentamaan internetin ja sen sosiaaliset mediat, hän olisi kehittynyt myös sosiaalisena eläimenä
pitemmälle, mutta näinhän ei ole.

Olen jäänyt koukkuun Paula Koivuniemen versioon vanhasta venäläisestä laulusta "Mustat silmät".

Ei siinä mitään uutta ole, svengaa vaan jotenkin niin hyvin ja sovitus sopii Paulan nykyiselle äänialalle loistavasti ja miten tyylikäs leidi hän onkaan. Toisia vuodet vaan jalostavat

Ja toinen, joka on säilyttänyt vuosien saatossa lumovoimansa on Agnetha

Sometimes when I'm dreaming

Huh, paluu suoraan lapsuuteen - Paavo Väyrynen aikoo pääministeriksi ...tämä uutinen olisi voinut olla 1970-, 1980- tai 1990-luvulta, mutta vuonna 2010?

Aika kone mieheksi täytyy sanoa ja vielä onnistui tekemään ilmoituksensa niin, että kyseessä olisi jonkinlainen uhrautuminen yhteisen hyvän vuoksi! Aivan mahtavaa - tyyli on tallella ja tahti sen kun paranee, samaan aikaan kun viisi vuotta vanhempi kaima tutisee uusperheensä elättäjänä putkibisneksissä. Mutta mitenköhän tämän kampäkin kanssa käy, toivottavasti Paavo ei nyykähdä kesken kamppanjan minnekään jalasmökin portaille.

Keitäköhän muita Väyrysen ministeritovereita löytyisi Kepun kaapeista? Eeva Kuuskoski? Marjatta Väänänen? Anneli Jääteenmäki? Aikakone vaan käyntiin ja reilusti retroilua kehiin!