Raasepori Pride järjestetään tänä kesänä kymmenettä kertaa. Juhlavuoden teema on X. Pride-viikon aikana 17.–23.8.2026 on ohjelmaa kaikenikäisille ympäri Raaseporin.

Pride-viikon ohjelma on määrä julkaista verkkosivuilla osoitteessa raaseporipride.fi.
Pride-tapahtuma Raaseporissa käynnistyivät vuonna 2016
Ensimmäisen Raasepori Priden järjesti Raaseporin kaupunki nuorisovaltuuston aloitteesta vuonna 2016. Sitä seuraavina vuosina itsenäinen työryhmä jatkoi tapahtuman tekemistä aina vuoteen 2021. Noina vuosina Raaseporin Pride kasvoi yhden päivän mittaisesta tapahtumasta muutaman päivän ja lopulta kokonaisen viikon kestävään Prideen.
Yhdistys Raseborgs Regnbåge rf (Raaseporin Sateenkaari) perustettiin vuonna 2022, jolloin se otti vetovastuun paikkakunnan Pridestä. Yhdistyksen myötä Raaseporissa on toimintaa sateenkaari-ihmisille ympäri vuoden.
Raasepori Pride tekee työtä vähemmistöjen puolesta
- Kuten jokaisella pienellä paikkakunnalla, ei myöskään Raaseporin sateenkaariväki voi elää avoimesti omana itsenään, ainakaan aina. Jakamattomat ihmisoikeudet kuuluvat kuitenkin kaikille. Siksi onkin niin tärkeää, että Raaseporin Sateenkaaren kaltaiset pienet toimijat jaksavat väsymättömästi tehdä työtä sateenkaari- ja muiden vähemmistöjen puolesta, kertoo Raasepori Pridea järjestävä työryhmä.
- Kaikki vähemmistöryhmät ja heidän läheisensä ovat tervetulleita Raaseporin Sateenkaaren tapahtumiin ja Raasepori Prideen.
- Raasepori Pride X on toukokuun puolivälissä jo hyvällä mallilla. 10-vuotisjuhlan lisäksi järjestämme jo viidennen Pride Shown: Pride Xpressions: Act V. Koska Raasepori Pride on nykyään vakiintunut osa kaupungin ohjelmaa, Pride Crew -työryhmään on helppo saada ihmisiä mukaan, puhumattakaan siitä, että aikaisemmat yhteistyökumppanit mielellään osallistuvat kukin tavallaan.
- Olemme iloisia ja kiitollisia kaikesta tuesta, jota saamme. Joukkoomme saa tietenkin liittyä ja haluamme todellakin nähdä sinut Raasepori Pride X:ssä elokuussa!


