(Nuoren) opettajan varaventtiili

Viime viikonloppuna oltiin torpalla ystävien kanssa rapujuhlimassa. Pystytimme takapihalle teltan, jonne virittelimme paperilyhtyjä, soihtuja ja muuta asiaankuuluvaa rekvisiittaa. En ole oikein koskaan ollut rapuihminen, koska aika usein kokemukset ravunsyönnistä ovat olleet huonot. Tällä kertaa ravut olivat suuria, maukkaita ja meheviä.

Kaikki meni kivasti ja tunnelma oli korkealla, kunnes yhtäkkiä jostakin etäältä alkoi ensin kuulua ajokoiran hysteeristä haukuntaa ja sen jälkeen toisenlaisia ääniä; kuin ulvontaa ja kiljahtelua. Sitten kuului koiran vinkunaa eikä haukkumista kuulunut enää ollenkaan, vain urahtelua ja ulvontaa, joka etääntyi kauemmas. Meidän koiramme kuunteli tapahtumaa niskavillat pystyssä ja murisi aika ajoin kaukaa kantautuville äänille.

Kyllähän elukkaa metsään mahtuu, mutta minun raputunnelmani kyllä pikkuisen laski...

Kotona onkin taas kiirettä. Kirvesmies tarvitsee koko ajan apua kakkosnelosen nostossa ja seinien levyttämisessä, jossakin vaiheessa pitäisi käydä ostamassa keittiön kaapit, tavata tutut ja hakea helmipanelia... Mutta hieno asunnosta tulee! Vielä kun löytäisi hyvän vuokralaisen ja osaisi määritellä vuokran..

Kaksi ystävääni, jotka eivät tunne toisiaan viettävät tänään syntymäpäiviään samassa baarissa samaan aikaan. Olen juuri lähdössä sinne, mutta miten tulen sukkuloimaan ryhmien välillä..?

Toinen päivänsankareista on krapulainen ystävätär. Kohta saan tiedon mandollisen poikaystäväehdokaskandidaatin nykyisestä statuksesta.

Huomenna tulee 14-vuotias sisarentytär yökylään kaverinsa kanssa, jossakin vaiheessa pitäisi tavata hollantilainen emeritusprofessori, joka on tullut kielipäiville Turkuun ja ylihuomenna pitäisi raivata aikaa vanhalle ystävälle, joka on hetken kaupungissa. Ja koko ajan pitää remontoida toista kämppää. Alkavat voimat loppua hiljalleen..

Sattuuko kukaan muistamaan, minä päivinä Pride oli Jyväskylässä viisi vuotta sitten? Pupulla ja minulla on hiukan viisivuotispäivä kateissa...

Aamupäivä meni hienosti. Tuttavapariskunta suositteli putkimiestä, koska kunnostettavassa asunnossa pitää laittaa vesijohdot kuntoon. Pupu soitti putkarille, joka sanoi voivansa tulla - heti! Aamukymmeneltä putkimies sitten saapui paikalle, katsoi, millaisia osia tulee tarvitsemaan ja kirjoitti kauppalistan. Lupasi tulla samana päivänä, kun soitetaan.

Yhdeltätoista sähköliikkeestä soitettiin ja kerrottiin että eilen tilaamani sähkötaulu oli tullut. Ajoin hakemaan sitä ja olin mielissäni, koska asiat etenevät niin nopeasti ja hyvässä järjestyksessä. Kesken matkantekoani pupu soitti ja ilmoitti, että rautakaupan edellisviikolla toimittamat eristepaketit ovat kaikki väärää laatua! Koko remontti seisoi, koska mitään ei voitu tehdä ennen eristystä...

Soitin rautakauppaan ja olin kiiukkuinen kuin perkele. Sieltä ilmoitettiin, että villat vaihdetaan kyllä, ylihuomenna. Olin kiukkuisempi, hain kaverilta peräkärryn ja vein eristeet itse perille. Olin ilmeisesti riittävän kiukkuinen, koska sain aika reilusti hyvitystä.

Huomenna pitäisi hakea levyhissi heti aamulla, jotta huoneen katto saadaan levytettyä. Viikonlopuksi kavereiden kanssa torpalle rapujuhliin. Arvatkaa, laskenko jo tunteja! Onneksi osataan pupun kanssa kuitenkin pitää hauskaa viikollakin. Tänään mennään isolla lössillä Apteekin terassille jokirantaan. Eilen oltiin kuuntelemassa vanhaa jazzia Vaakahuoneella. Uskomattoman hyvä dixieland-bändi, ilmainen sisäänpääsy joka ilta. Kannattaa mennä kuuntelemaan, kun bändin banjonsoittaja alkaa jammata ja laulaa. Satchmo on herännyt kuolleista!

Eilen soi ovikello. Pupu meni avaamaan ja oven takana oli Mama Africa -tyyliin pukeutunut tyttö; tiedättehän sellaisia, joita opiskelee taiteen ja viestinnän oppilaitoksissa ylitse koko Suomenmaan.

Hän sanoi huomanneensa, että yksi asunto on tyhjä ja että hän oli naapureilta tiedustellut, kenen kämppä on. Että jos vuokralaisista on uupelo, niin hän muuttaisi siihen oikein mielellään. Että se edellisessä blogissa mainitsemani tyttö otti siis yhteyttä.

Oltiin torpalla reilu viikko. Kivaa oli.

Koska viime kevännä talon edusta oli kostea, mutainen ja upottava, kaivinkone kaiveli siitä pois 30 sentin kerroksen ja kuorma-auto toi tilalle 40 tonnia soraa ja sepeliä.

Tajuatteko, 40 tonnia? Neljäkymmentä tuhatta kiloa. Minä en tajunnut, paitsi vasta sitten kun olin pupun kanssa lapiolla ja kottikärryllä levitellyt kuorman pitkin pihaa. Sitten ymmärsin, kuinka paljon painaa paljon.

Kaikenlaista pientä tuli väkerretyksi. Portaat etupihan muurin kylkeen, hiekkakäytäviä kasvimaalle, loput nurkkakotelot... Suurin urakka oli ulkovessan, kompostikäymälän panelointi. Nyt paikka on nätti ja siisti. Siinä on kaksi ikkunaa, messinkilamppu ja seinillä Eurooppalaisten kuninkaallisten kuvia kultakehyksissä. Ensi kesänä ystävättäremme on luvannut maalata tiiliseinään freskon. Tai seccon, mikäli kalkitsemme seinän etukäteen. Kuinka kiva tuleekaan olemaan kakkia freskon katveessa katsellen sisäsiittoisen näköisiä kruununperillisiä!

Vieraita on käynyt aika paljon, jokainen heistä tervetullut. Koko talven ollaan haaveiltu, kuinka torpalle voisi kutsua tuttuja syömään mansikkakakkua ja aika moni on jo piipahtanut. Hyvä niin. Kyllä me saadaan pupun kanssa katsella toisiamme ihan tarpeeksi..

Nyt alkoi remontti toisessa asunnossa ja oli pakko palata kotiin neuvottelemaan kirvesmiehen kanssa. Itse asiassa remontin piti alkaa alun perin kesäkuussa ja sitten viimeistään heinäkuun alussa, mutta aina kirvesmies on soittanut kertoakseen, että aikataulu hiukan venyy. Meillä alkaa paniikki iskeä, koska syyskuun alussa kaiken pitäisi olla valmista. Kun lainaa pitää lyhentää koko ajan, ei olisi varaa makuuttaa asuntoa tyhjänä.

Vuokralainenkin pitäisi etsiä. Naapuri sanoi pihaan tulleen jonkun nuoren tytön kyselemään vuokrattavia asuntoja. Hänelle oli annettu minun yhteystietoni, mutta hän ei ole ottanut yhteyttä. Sääli. Tyttö tuntui naapurin kertomuksen mukaan hauskalta ihmiseltä. harvoin tapaa ketään, joka etsii kivan näköisiä kulmakuntia ja aktiivisesti etsii sieltä kodin paikkaa.

Mutta nyt lienee aika varata parturiaika ja sliipata kuntalo taas edustuskuntoon. Kolmen päivän parransänki ja Oasis-kuntoon venynyt tukka lienevät niin last-season. Tahtoo tavata tuttuja. Istua ulkokahviloissa. Kuulla juorut. Jokohan krapulaisen ystävättären mahdollinen potentiaali poikaystäväkandidaattiehdokas on muuttunut vakavastiotettavaksi?

Eilen oli kiirus päivä. Aamulla palattiin kotiin Pohjois-Suomen kiertueelta, purettiin laukut, pestiin pyykki ja asetuttiin taloksi. Päivällä käytiin tilaamassa rautakaupasta 60 gyproc-levyä, jumalattomasti eristeitä ja aivan tolkuttomasti. Remontti vuokrattavassa asunnossa alkaa.

Iltapäivällä käytiin katsastamassa tuttujen vauva, joka oli syntynyt jo kesäkuun alkupuolella. Ihan pienenpieni nyyti, söpö kuin mikä ja rauhallinen. Tillitti vain maailmaa kauniilla silmillään ja opetteli kohdistamaan katsettaan tärkeisiin paikkoihin, kuten äitinsä kainaloon, isän sieraimeen ja minun psykedeeliskuvioiseen paitaani. Minun vauvakuumeeni nousi potenssiin äks!

Iltapäivällä raivattiin vielä hieman asuntoa, koska serkkupoikani saapui yökylään yhdessä vaimonsa kanssa joka on raskaana. Ja hersyvän hauska. Istuttiin iltaa puolilleöihin, kunnes oltiin rättiväsyneitä ja mentiin nukkumaan. Paitsi minä. Jostakin kumman syystä olin äärimmäisen pirteä ja ei-uninen ja hikinen ja ärtyisä. Valvoin neljään.

Kahdeksalta soi puhelin ja rautakauppasetä ilmoitti olevansa kadulla. Riipaisimme vaatteet yllemme ja juoksimme ottamaan tavaraa vastaan. Auto ei mahtunut taloyhtiön portista sisään ja meidän piti kantaa kaikki sisään kadulta asti. Kuusikymmentä levyä, kukin 30 kiloa on yhteensä 1800 kiloa, eikös vain..? Siihen päälle eristevillasäkit ja kakkoskakkoset.

Tällä hetkellä olen koneen äärellä, vihaan tasapuolisesti kaikkea ja kaikkia. Kohta pitäisi pakata ja lähteä torpalle. Sinnehän tulee huomenna sepelikuorma, joka toki pitää levitellä ajotielle.

Että tällainen on opettajan kesäloma. Alkaisivat pian työt että pääsisi lepäämään puberteettihirmujen pariin!

Opetin 11-vuotiasta kummipoikaani hakkaamaan halkoja, niin kuin oma paappani opetti minua kauan kauan sitten. Päätin, että en korjaa tai opeta, vaan kannustan ja opastan.

Poika piti halonhakkuusta. Sanoi sen olevan jännää ja rentoa puuhaa. Ohimennen tuli hiukan keskusteltua avioerosta ja sen herättämistä tunteista, isoäitini (hänen 'vanhan mummansa') kuolemasta; siitä, että on ihan ok surra asioita ja että kannattaa olla lyömättä oksankohtaan ja silloin kun lyö väärään paikkaan, halko itse ikään kuin näyttää, mihin kohtaan se pitäisi murtaa. Jossakin vaiheessa lapsi päätti säästää rahaa oman kirveen ostoon, jotta kotonakin voisi hakata halkoja.

Lopuksi lapsi kertoi, kuinka hänellä oli ollut hauskempaa kuin pleikkarilla pelatessa ja että nyt oli ollut kivaa, kun ei ollut tarvinnut kilpailla 'niin kuin iskän kanssa, kun se aina haluaa kilpailla vaikka se itte tietää että voittaa, mutta haluu silti'. Kuka aikuinen ihan oikeasti tahtoo säännöllisesti voittaa kymmenvuotiaan lapsen?

Aamuyöllä koira herätti haluamalla ulos. Ei sillä hätä ollut, nuuskutti vain yönhajuista kanervaa ja heilutti ystävällisesti häntäänsä kaukana kukkuvalle käelle. Joki puhalsi usvaa heräilevälle järvelle. Pupu nukkui sisällä ja minä tunsin itseni hyvin onnelliseksi. Koira haistoi mustikanraakiletta ja tyynellä vedellä ui sorsapoikue.

Kotona Koillismaalla asiat olivat kuin ennenkin. Väki muuttaa etelään, kaikki vähänkin vanhat ja kauniit rakennukset puretaan ja kunnanisien suuressa viisaudessaan kaavoittamat kaksi (!) automarkettia ovat tappaneet jo kaksi kolmannesta keskustan pikkuliikkeistä. Toivottavasti nauttivat herrat lahjuksistaan, koska ihan ilmaiseksi ei tällaista kaavanmuutosta varmasti tehty.

Majoittauduimme mökille ja seuranamme oli sisareni lastensa ja uuden miehensä kanssa. Entinen karkasi työkaverinsa mukaan 24 avioliittovuoden jälkeen. Hän näkee nykyään kolmea lastaan epäsäännöllisesti, selittää olleensa aiemmin sittenkin aika onneton ja elävänsä nykyään ihan itseään varten. Ensiksi piti vaihtaa perheauto sporttisempaan. Kohta tulee viisikymmentä täyteen.

Uusi onkin ihan erilainen. Hän näyttää etäisesti Jouko Turkalta, on metallialalla, kuuntelee sisareni lapsia keskittyneesti, harrastaa heidän kanssaan, ostaa siskolleni kukkia ihan muuten vain ja tulee hyvin juttuun koko suvun kanssa. Sisareni myhäilyn perusteella myös muut osa-alueet tulevat hyvin hoidetuksi. Miksei kukaan osaa valita tällaista heti alkuun? Miksi jokaisen pitää käydä läpi kaikki törtöt, öykkärit ja kusipäät, ennen kuin löytää näitä järkeviä?

Matkattiin pupun kanssa pohjoiseen Keski-Suomen kautta ja yövyttiin Jyväskylässä. Jännittävä paikka. Jollakin tavalla nuoren oloinen, salaperäinen ja erilainen kaupunki. Olisi hienoa joskus tutustua siihen paikkaan oikein kunnolla paikallisoppaan kanssa, niin että näkisi nekin asiat, joita turisti ei huomaa, mutta joihin paikallinen kiinnittää aina huomiotaan.

Meidän paikallisoppaamme ei ollut paikalla. Vanha ystäväni asuu Jyskylässä ja olisin halunnut esitellyt pupun hänelle, mutta harmiksemme hän olikin juuri silloin vanhempiensa luona. Ruokapaikan hän tekstiviestitse neuvoi. sen kokoista pizzaa ei ihan oikeasti voi syödä kukaan!

Meillä on ihan oma suhde Jyväskylään, koska ihan sattumalta tapasimme siellä kohta viisi vuotta sitten. Se tarina on muistaakseni jossakin muualla päin tätä blogia...

Vähän kurja juttu oli hotelli. Varasimme hotellihuoneen, josta käytettiin nimeä 'economy', joka tarkoitti lähinnä läävää. Suihkun kaakelit olivat halki ja haisivat, huone oli tosi pieni, tekstiilit likaiset ja sängyt kitisivät nukkujan painosta. Mennessämme hotellin terassille oluelle otimme koiran mukaan. Ulkona oli vain kaksi pariskuntaa meidän lisäksemme. Kysyimme, olisiko mahdollista olla vilkkaan tien varrella sijaitsevalla terassilla koiran kanssa ja siihen suostuttiin. Tilattuamme meille tultiin kertomaan, että meidän pitää siirtyä laitimmaiseen pöytään. Hetken päästä tarkoilija kertoi, että meidän pitää poistua kokonaan ja että hänen pitää desinfioida kaikki pöydät.

Jessus! Ottä meidän kahden nyrkin kokoinen russelimme saastutti ravintolan. Ei esimerkiksi viereinen tie... Ei sinänsä, säännöt ovat sääntöjä, mutta meitä harmitti se, että säännöt muuttuivat koko ajan. Lieneekö ravintoloitsija ollut kissaihminen?

Puolustukseksi täytyy sanoa, että respan täti oli maailman sydämellisin ihminen. Jos käytte Jyväskylässä ja menette rautatieaseman lähellä olevaan isoon hotelliin, etsikää käsiinne Marja-Leena. Näette, millaista on loistava asiakaspalvelu. Harvoinpa koirakin lausutaan tervetulleeksi..

Jyväskylästä jatkoimme aamulla ilman sen suurempaa matkasuunnitelmaa. Osaan jo odottaa meidän jokakesäisiä autoreissujamme. On ihanaa ajella pitkin kesäistä Suomea, bongata nähtävyyksiä ja paikallisia erikoisuuksia.

Hei, te vinkujat joiden mielestä kaikki must sijaitsee vain Suomen rajojen ulkopuolella. Unohtakaa Berliini ja Praha. Trendsetter kertoo että ensi kesän ehdoton juttu ovat kotimaiset kanavat.