• Aboa

On Suomessa kilometrejä

Matkattiin pupun kanssa pohjoiseen Keski-Suomen kautta ja yövyttiin Jyväskylässä. Jännittävä paikka. Jollakin tavalla nuoren oloinen, salaperäinen ja erilainen kaupunki. Olisi hienoa joskus tutustua siihen paikkaan oikein kunnolla paikallisoppaan kanssa, niin että näkisi nekin asiat, joita turisti ei huomaa, mutta joihin paikallinen kiinnittää aina huomiotaan.

Meidän paikallisoppaamme ei ollut paikalla. Vanha ystäväni asuu Jyskylässä ja olisin halunnut esitellyt pupun hänelle, mutta harmiksemme hän olikin juuri silloin vanhempiensa luona. Ruokapaikan hän tekstiviestitse neuvoi. sen kokoista pizzaa ei ihan oikeasti voi syödä kukaan!

Meillä on ihan oma suhde Jyväskylään, koska ihan sattumalta tapasimme siellä kohta viisi vuotta sitten. Se tarina on muistaakseni jossakin muualla päin tätä blogia...

Vähän kurja juttu oli hotelli. Varasimme hotellihuoneen, josta käytettiin nimeä 'economy', joka tarkoitti lähinnä läävää. Suihkun kaakelit olivat halki ja haisivat, huone oli tosi pieni, tekstiilit likaiset ja sängyt kitisivät nukkujan painosta. Mennessämme hotellin terassille oluelle otimme koiran mukaan. Ulkona oli vain kaksi pariskuntaa meidän lisäksemme. Kysyimme, olisiko mahdollista olla vilkkaan tien varrella sijaitsevalla terassilla koiran kanssa ja siihen suostuttiin. Tilattuamme meille tultiin kertomaan, että meidän pitää siirtyä laitimmaiseen pöytään. Hetken päästä tarkoilija kertoi, että meidän pitää poistua kokonaan ja että hänen pitää desinfioida kaikki pöydät.

Jessus! Ottä meidän kahden nyrkin kokoinen russelimme saastutti ravintolan. Ei esimerkiksi viereinen tie... Ei sinänsä, säännöt ovat sääntöjä, mutta meitä harmitti se, että säännöt muuttuivat koko ajan. Lieneekö ravintoloitsija ollut kissaihminen?

Puolustukseksi täytyy sanoa, että respan täti oli maailman sydämellisin ihminen. Jos käytte Jyväskylässä ja menette rautatieaseman lähellä olevaan isoon hotelliin, etsikää käsiinne Marja-Leena. Näette, millaista on loistava asiakaspalvelu. Harvoinpa koirakin lausutaan tervetulleeksi..

Jyväskylästä jatkoimme aamulla ilman sen suurempaa matkasuunnitelmaa. Osaan jo odottaa meidän jokakesäisiä autoreissujamme. On ihanaa ajella pitkin kesäistä Suomea, bongata nähtävyyksiä ja paikallisia erikoisuuksia.

Hei, te vinkujat joiden mielestä kaikki must sijaitsee vain Suomen rajojen ulkopuolella. Unohtakaa Berliini ja Praha. Trendsetter kertoo että ensi kesän ehdoton juttu ovat kotimaiset kanavat.