(Nuoren) opettajan varaventtiili

Viimeinen tauko ennen loppurutistusta.

Ensi-iltaan on enää puoli viikkoa. Töitä on paiskottu todella ahkeraan ja aikataulua kiireytti vielä se, että eräs näyttelijöistä sai roolin Landerin Käsky-romaanin pohjalta kuvattavassa elokuvassa ja kuvauksien takia maanantain pääharjoitus jouduttiin perumaan. Sitä peruutusta varten pitää siirtää harjoituksia ja ketjuttaa useampi läpimeno samalle päivälle.

Mutta hyvä siitä tulee. Lavastaja ja puvustaja ovat loihtineet käsittämättömän hienon miljöön, jonka näyttelijät ottavat hyvin haltuun. Jokainen olisi tietysti tarvinnut vielä viikon lisää aikaa - niin kuin aina - mutta olen itsekin yllättynyt, kuinka kaikki kuitenkin alkoi soljua itsekseen.

Pupu on työkavereiden kanssa viikonlopun Riiassa, koiran ottivat naapurit mukaan lähtiessään korjaamaan omaa torppaansa ja minä olen siis viikonloppuleski. Se on ollut tosi kivaa!

Tai kivaa... Olen keikkunut teatterilla aina yökahteen asti lavastajan tai ääniteknikon mukana. Öisin en itse ole jaksanut oikein enää tehdä mitään, mutta on ollut kivaa vain istuskella seurana ja huoahtaa vähän. Muuten olisi pitänyt rynnätä kotiin parisuhteilemaan. Pupu on jo pariin otteeseen vähän kiukutellut, kun hänellä on aika tupannut käymään pitkäksi iltaisin, kun minä olen ollut poissa.

Tänään harjoitukset alkavat vasta kolmelta, joten sain nauttia pitkästä, joutilaasta aamusta. Heräsin oikeastaan aika varhain, lueskelin lehdet ja söin aamiaista kaikessa rauhassa. Kymmenen aikaan aloin harkita tekeväni jotakin ja lähdinkin sitten salille bodypumppiin, mihin en ole ehtinyt kuukauteen.

Kun kannoin levypainoja ja muita salissa paikalleni, katselin erästä toista kuntoilijaa. Hän vaikutti jotenkin tutulta, etäästi, kaukaisesti. Hän ei kuitenkaan näyttänyt noteeraavan minua lainkaan, joten ajattelin, että hän vain muistuttaa jotakuta toista. Sitten yhtäkkiä hänkin huomasi minut.

Kyllä, hän oli vanha ystäväni neljäntoista vuoden takaa. Hän aloitti opinnot Åbo Akademissa vuoden sen jälkeen kuin minä yliopistossa. Jossakin vaiheessa hän muutti Helsinkiin ja yhteys katkesi. Tietysti olen aina joskus, ohimennen nähnyt hänet jossakin kadulla tai tapahtumassa, mutta siinä kaikki.

Ohjelman jälkeen rupattelimme saunassa niitä näitä. Jossakin kohdassa huomasin, että juonteet hänen suupielensä ympärillä olivat syventyneet. Se hämmästytti minua.

Kun ei ole nähnyt toista kertaakaan pitkään pitkään aikaan, yrittää aloittaa samasta pisteestä, mihin on edelliskerralla jäänyt. Mutta aika menee meidän ohitsemme, ja ennen kuin huomaammekaan, emme olekaan enää kaksikymppisiä elämänjanoisia ihmisiä valmiina hypistelemään elämää ympärillämme. Emme me enää pussaile samoja miehiä yökerho Luigin hämyisessä nurkassa, emme kiusaa vanhempia setiä, jotka tuijottivat meidän keveäliikkeisiä lantioitamme. Emme me enää heitä kujeilevaa silmäystä yli puolityhjien lasiemme, työnnä etumustamme puolihuolimattomasti houkuttelevasti eteenpäin.

Ei, me olemmekin kaksi keski-ikäistyvää miestä, toinen laiha ja uurteikas, toinen pyylevyyteen taipuvainen, jotka kertaavat elämäänsä kuntosalin sähkösaunassa. Rituaalinomaiset kysymykset ja vastaukset. 'Onko sulla miestä?' 'Missä sä nykyään vaikutat?' 'Joo, saman miehen kanssa vielä.' 'Joo, meilläkin on mökki.' 'Ja koira.' Ukkoutuvista heteromiehistä meidät erottaa vain kysymyksen 'montako lasta teillä on' puuttuminen.

Ja jollakin tapaa sitä on ikävä menneen ajan tanssihitteihin, aamuyön känniseen miehenhakuun, epämääräisin jatkopaikkoihin, vaivihkaisiin selvittelyihin, onko toinen kiinnostunut vai ei. Ja jollakin tapaa on hyvin onnellinen, ettei sellaista ole enää.

Että on ollut, mutta se meni ohi, se.

Biisit vain ovat samat, bodypumpissa ja yhdeksänkymmenluvun tanssilattioilla.

Ja hikisyyden aste.

Onneksi teatterilla tarvittiin pari päivää lavasteiden rakentamiseen, joten sain kaksi päivää vapaata. Tai vapaata ja vapaata, suunnittelin ysien projektityötä, korjasin aineita ja tein kirjalistaa, autoin pupua leikkaamaan mun sisaren villiintyneitä omenapuita, mutta silti.

Viime viikko alkoi jo väsyttää. Olen töissä kolmeen ja menen teatterille viideksi, lisäksi jossakin välissä pitäisi suunnitella tunnit, syödä ja harrastaa parisuhdettakin. Ei silti, kaikki on ollut kivaa, sekä harjoitukset, työ kuin parisuhdekin, mutta kun vuorokaudessa on vain liian vähän tunteja...

Tänä viikonloppuna sain loppuun viimeviikkoisen pihlajankaadon. Sahasin rungon pölleiksi ja pinosin ne odottamaan hakkaamista. Hämmästyttävää, ettei puu ollut kaatunut aiemmin. Runko oli puolentoista metrin kohdalle saakka täysin ontto ja laho.

Kun huomaa, kuinka kova urakka rungon sahaaminen oli pelkästään jo moottorisahalla, miettii, kuinka paljon työtä lämmitys vaati ennen. Kuinkahan paljon puuta eteläpohjalainen kaksifooninkinen söi pakkastalven aikana?

Hyppytunti. En tiedä, mitä tekisin. En keksi mitään blogattavaa.

Keksin siis uuden ketjukirjeen. Se tulee tässä:

Nyt ei kerrtotakaan itsestä vaan toisista. Jokainen haastettu kirjoittaa viisi sellaista asiaa, mistä pitää toisten blogeissa. Jokainen meistä kirjoittaa eri tyylillä ja kertoo erilaisista asioita, ja jokaiselle lukijalle jää aina jotakin mieleen. Kerro, mikä on kiinnittänyt sinun huomiosi. Tarkoitus ei ole perustaa keskinäisen kehun kerhoa, vaan mainita hauskoja ajatuksia. Valitettavasti kaikista ei voi kirjoittaa jotakin, vaikka mieli tekisi. Ja haasta mukaan vain kaksi.

1) Pidän Mikan tavasta kirjoittaa. Huomaan, että hänen tyylinsä jakaa asioita eri riveille on tartuttanut minutkin.
2) Luen aina mielelläni kesäpojan juttuja, koska pidän siitä, että ihmisellä on mielipiteitä, joita hän uskaltaa puolustaa.
3) Pidän Audinkopojan nimimerkistä, vaikka en ymmärräkään sitä.
4) Vahdin, koska Tui kirjoittaa bloggauksiaan. Myötäelän hänen elämäänsä, sen iloja ja suruja. Sitä paitsi meidän koira lähettää teidän eläimille haukahduksen.
5) Tyrone tuo mielenkiintoisen tuulahduksen Jostakin Muusta, missä asiat ovat Ihan Toisin.
6) Luen aina Enterin kirjoitukset ja olen pääsääntöisesti toista mieltä.

Siitä se lähti. Haastan mukaan Mikan ja Kesäpojan

Mun ehdokas ei päässyt läpi, mutta kasvatinpa sentään yhdellä vihreiden äänimäärää. Hienoa, että saivat Varsinais-Suomesta yhden edustajan lisää!

Pupu lähti jo perjantaina naapureiden kanssa torpalle, minä tuhlasin lauantaina aikaa pakollisessa koulutuspäivän merkeissä, mutta heti sen päätyttyä ajoin pupun luo.

Koko viikon oli jumalaisen kaunis sää, perjantainakin kaunis auringonpaiste. Lauantaina pilvistyi, mutta lämmintä oli kuitenkin. Pupu oli rakentanut kiviaitaa, haravoinut pihaa ja puuhannut kaikkea muutakin keväistä. Tänään, sunnuntaina, päätimme kaataa talon vierestä ison vanhan pihlajan, joka oli suurimmaksi osaksi jo kuollut. Emme olleet hetkeäkään liian aikaisessa, sillä koko puu oli sisältä muuttunut mullaksi ja sitä piti pystyssä vain neljän - viiden sentin vahvuinen kaistale.

Kun pihlaja kellistyi, alkoi sataa räntää, mikä aika äkkiä vaihtui lumisateeksi. Ja sitten satoi enemmän. Ja taas enemmän. Ja taas. Ja sitten kevät katosi. Haravoidut pihat muuttuivat lumikentiksi ja poislähtiessä auto liki tarttui pohjastaan kiinni.

Kai se kevät tulee vielä? Piankin?

Pupulla on tänään synttärit.

Onnea, höpsö!

Jahas, toinen haasteaalto kiertää. Koitetaan.

Tehtävä siis kuuluu seuraavasti:

Bloggaajan, joka on haastettu, pitää kertoa kuusi asiaa, joista _pitää_ itsessään ja elämässään, mielellään vähän erikoisempia, kuin vain työ, mies yms... Tämän jälkeen pitää haastaa kuusi bloggaajaa (joko täältä tai Ranneliikkeen ulkopuolelta) ja ilmoittaa haastetuille siitä, että hänet on haastettu ja mistä saa lisätietoja. Kerro myös säännöt omassa blogissasi.

Jätä haastetun kommentteihin maininta siitä, että heidät on haastettu ja että heidän tulee lukea haastajan blogi lisätietojen saamiseksi.

Helppoa, eikö?

Mutta sitten puhutaan minusta.

1) Pidän siitä, että olen utelias. Olin lapsena juuri sellainen, joka purki kellon nähdäkseen, miten se toimii. Koko torppaprojektimme on ollut suuri seikkailu uuteen asiaan, perinnekorjaamiseen ja vanhojen materiaalien käyttöön. Samalla opettelin sähkötyöt ja valamisen sekä raudoittamisen jaloa taitoa. Usein unohdun tekemään jotakin uutta pitkäksi aikaa. Maailma katoaa ympäriltä ja jäljellä on vain minä, jakorasia ja huppuliittimiä.

2. Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut turvallinen lapsuus. Minun ympärilläni on ollut rakastavia ihmisiä, joilla on ollut aikaa vaikkapa lukea Pienen yksinkertaisen karhun Suuria ajatuksia. Siteet sisaruksiin ja vanhempiin ovat yhä tiiviit. Nautimme toistemme seurasta.

3. Vaikkei miehestä saanut puhua, sanon silti. Olen onnellinen myös siitä, että minulla on pupu, joka on kiltti ja ystävällinen ja ajattelevainen ja joka kestää minua silloin kun minä en ole. Myös koira on kiva(hko), vaikken sano sitä sille ääneen. Tai pupulle. Haluaa vielä toisen.

4. Rikon heti myös toista kieltoa. On kivaa olla opettaja. Pidän ammatistani, opettamisesta, oppilaista. Sääli, että tätä työtä arvostetaan niin vähän, sillä ei tämä kevyttä hommaa ole.

5. Turku on hauska paikka elää, ei liian pieni eikä liian suuri. Olen aina pitänyt historiasta ja täällä se elää koko ajan arjessa mukana. Sääli, että muiden suhtautuminen Turkuun ja turkulaisiin on välillä haitarista.

6. Minusta on mukava keskustella ja kuunnella. Nautin väittelyistä ja huumorilla höystetyn asian puhumisesta. Hyvien ystävien kanssa höpöttäminen ja humaltuminen on parasta maailmassa.

Sellaista. Haastan seuraavaksi nimimerkit Scherzo, Nulikkaprinssi, Vermillion, JPHKI, tommy87 ja Audinkopoika.

Vielä alkuviikosta olin totaalisen väsynyt. Kun pääsin töistä, halusin vain nokosille, jotta jaksan illan teatterissa. Nyt kaikki on toisin. Minua jaksattaa ja ilostuttaa ja piristyttää. Olen hyvällä tuulella, tyytyväinen ja iloinen.

Ja libidoni laulaa kevätvirsiä. Minulla on pupu, mutta suhteessa minä olen kani.

En ymmärrä, mistä moinen aktiivisuuden vaihtelu johtuu. Luin joskus jostakin että syys- ja kevätväsymys johtuu siitä, että joku salaperäinen paikka jossakin päin vartaloa yrittää sopeutua valon määrän muuttumiseen. Lieneekö totta?

Tänä viikonloppuna mennään pitkästä aikaa maalle. Pupu lähtee sinne jo perjantaina naapureiden kanssa, mutta minä menen vielä lauantaina suorittamaan pakollista koulutuspäivää. Ajelen sitten heidän peräänsä lauantaina. Kaikkein eniten kaipaan heräämisiä meidän omassa punaisessa kamarissamme. Sitä, kun havahtuu siihen, että ulkona on jo ihan valoisaa, peiton alla ihanan lämmintä, vieressä päästelee kevyttä tuhinaa oma kulta ja sängyn jalkopäässä koiru nostaa päätään, heiluttaa häntäänsä ja on jo ihan pirteä.

Olen ollut aika lailla hukassa sen ohjaukseni musiikin kanssa, mutta tänään alkaa helpottaa. Tajusin, että mukaan pitää ottaa kaikki mahdolliset teinipoikien onanointimusiikiksi tarkoitetut laulut.

Mutta mitä niitä oikein on? Mieleen tulevat vain Samantha Foxin 'Touch me' ja Sabrinan jollotukset sekä vanhempi 'Je t'aime (moi non plus)', jonka tekijää en nyt juuri muista. Mutta mitä muita? Missä lauluissa pikkupikkubikineihin pukeutunut uhkea nainen huohottaa levottomuuksia Juuri Sinulle?

Kuntosalilla vaihtui maanantaina vanha bodypumppi uuteen. Kävin tänään ensi kerran kokeilemassa sitä uutta ja heti sattuu joka paikkaan. Varsinkin allit ovat hellinä ja jossakin tarkemmin määrittelemättömässä paikassa alaselässä juilii. Sillä lailla kivasti kuitenkin.

Se, mistä tahtoisin kuitenkin protestoida, on uudet musiikit. Uusi ohjelma vaikuttaa paljon teknopainotteisemmalta ja mukanalaulamattomalta. Edellisen pumpin lauluja saattoi vaimeasti hoilata mukana, ja varsinkin lämmittelybiisinä toimiva Carolan Invincible paljasti mukavasti vähemmistöjumppaajat kehonrakentajaheteroista. Tarvitsi vain katsoa, kuka osaa sanat.

Pitänee laittaa palautetta johdolle. Että vähemmistöjä täytyy kunnioittaa ja ainakin hauiskääntöjä tehdessä täytyy soida Leidit lavalla -potpuri, jottei homma mene ihan irvistelyksi.