• Aboa

Takatalvi

Pupu lähti jo perjantaina naapureiden kanssa torpalle, minä tuhlasin lauantaina aikaa pakollisessa koulutuspäivän merkeissä, mutta heti sen päätyttyä ajoin pupun luo.

Koko viikon oli jumalaisen kaunis sää, perjantainakin kaunis auringonpaiste. Lauantaina pilvistyi, mutta lämmintä oli kuitenkin. Pupu oli rakentanut kiviaitaa, haravoinut pihaa ja puuhannut kaikkea muutakin keväistä. Tänään, sunnuntaina, päätimme kaataa talon vierestä ison vanhan pihlajan, joka oli suurimmaksi osaksi jo kuollut. Emme olleet hetkeäkään liian aikaisessa, sillä koko puu oli sisältä muuttunut mullaksi ja sitä piti pystyssä vain neljän - viiden sentin vahvuinen kaistale.

Kun pihlaja kellistyi, alkoi sataa räntää, mikä aika äkkiä vaihtui lumisateeksi. Ja sitten satoi enemmän. Ja taas enemmän. Ja taas. Ja sitten kevät katosi. Haravoidut pihat muuttuivat lumikentiksi ja poislähtiessä auto liki tarttui pohjastaan kiinni.

Kai se kevät tulee vielä? Piankin?