• Aboa

Uusi ketju

Hyppytunti. En tiedä, mitä tekisin. En keksi mitään blogattavaa.

Keksin siis uuden ketjukirjeen. Se tulee tässä:

Nyt ei kerrtotakaan itsestä vaan toisista. Jokainen haastettu kirjoittaa viisi sellaista asiaa, mistä pitää toisten blogeissa. Jokainen meistä kirjoittaa eri tyylillä ja kertoo erilaisista asioita, ja jokaiselle lukijalle jää aina jotakin mieleen. Kerro, mikä on kiinnittänyt sinun huomiosi. Tarkoitus ei ole perustaa keskinäisen kehun kerhoa, vaan mainita hauskoja ajatuksia. Valitettavasti kaikista ei voi kirjoittaa jotakin, vaikka mieli tekisi. Ja haasta mukaan vain kaksi.

1) Pidän Mikan tavasta kirjoittaa. Huomaan, että hänen tyylinsä jakaa asioita eri riveille on tartuttanut minutkin.
2) Luen aina mielelläni kesäpojan juttuja, koska pidän siitä, että ihmisellä on mielipiteitä, joita hän uskaltaa puolustaa.
3) Pidän Audinkopojan nimimerkistä, vaikka en ymmärräkään sitä.
4) Vahdin, koska Tui kirjoittaa bloggauksiaan. Myötäelän hänen elämäänsä, sen iloja ja suruja. Sitä paitsi meidän koira lähettää teidän eläimille haukahduksen.
5) Tyrone tuo mielenkiintoisen tuulahduksen Jostakin Muusta, missä asiat ovat Ihan Toisin.
6) Luen aina Enterin kirjoitukset ja olen pääsääntöisesti toista mieltä.

Siitä se lähti. Haastan mukaan Mikan ja Kesäpojan

1 kommentti

Mika

22.3.2007 20:21

Haaste huomattu, mutta ehdin vastata vasta viikonloppuna. Kauhee hoppu ja Idolit telkkarissa ja, ja, ja... :)