• Aboa

Valoaalto

Vielä alkuviikosta olin totaalisen väsynyt. Kun pääsin töistä, halusin vain nokosille, jotta jaksan illan teatterissa. Nyt kaikki on toisin. Minua jaksattaa ja ilostuttaa ja piristyttää. Olen hyvällä tuulella, tyytyväinen ja iloinen.

Ja libidoni laulaa kevätvirsiä. Minulla on pupu, mutta suhteessa minä olen kani.

En ymmärrä, mistä moinen aktiivisuuden vaihtelu johtuu. Luin joskus jostakin että syys- ja kevätväsymys johtuu siitä, että joku salaperäinen paikka jossakin päin vartaloa yrittää sopeutua valon määrän muuttumiseen. Lieneekö totta?

Tänä viikonloppuna mennään pitkästä aikaa maalle. Pupu lähtee sinne jo perjantaina naapureiden kanssa, mutta minä menen vielä lauantaina suorittamaan pakollista koulutuspäivää. Ajelen sitten heidän peräänsä lauantaina. Kaikkein eniten kaipaan heräämisiä meidän omassa punaisessa kamarissamme. Sitä, kun havahtuu siihen, että ulkona on jo ihan valoisaa, peiton alla ihanan lämmintä, vieressä päästelee kevyttä tuhinaa oma kulta ja sängyn jalkopäässä koiru nostaa päätään, heiluttaa häntäänsä ja on jo ihan pirteä.

2 kommenttia

Rokkihomo

15.3.2007 18:11

"joku salaperäinen paikka jossakin päin vartaloa yrittää sopeutua valon määrän muuttumiseen"

Sen pitäisi olla hypofyysi, n. herneen kokoinen aivojen osa jotakuinkin keskellä
päätä, isojen aivojen alapuolella ja osittain niiden ympäröimä.
Ja teorian mukaan sinne pitäisi päästä vähän valoa, joka hyvin pieninä annoksina ja annosten muuttumisina vaikuttaa ihmiseen.
En tiedä vaikuttaako, mutta minä ainakin olen väsynyt kun valoa tuntuu olevan liikaa.

sleepygay

16.3.2007 00:20

Kuulostaa niin ihanalta! Minäkin tahdon joskus jonkun mukavan torpan, jossa viettää viikonloppuja.

Siis eikös siellä aivoissa ole joku juttu, joka aktivoituu keväällä? Minulle on ainakin koulussa sanottu niin.

Sinut on muuten haastettu. Katso lisätietoja blogistani.