Viimeinen tauko ennen loppurutistusta.
Ensi-iltaan on enää puoli viikkoa. Töitä on paiskottu todella ahkeraan ja aikataulua kiireytti vielä se, että eräs näyttelijöistä sai roolin Landerin Käsky-romaanin pohjalta kuvattavassa elokuvassa ja kuvauksien takia maanantain pääharjoitus jouduttiin perumaan. Sitä peruutusta varten pitää siirtää harjoituksia ja ketjuttaa useampi läpimeno samalle päivälle.
Mutta hyvä siitä tulee. Lavastaja ja puvustaja ovat loihtineet käsittämättömän hienon miljöön, jonka näyttelijät ottavat hyvin haltuun. Jokainen olisi tietysti tarvinnut vielä viikon lisää aikaa - niin kuin aina - mutta olen itsekin yllättynyt, kuinka kaikki kuitenkin alkoi soljua itsekseen.
Pupu on työkavereiden kanssa viikonlopun Riiassa, koiran ottivat naapurit mukaan lähtiessään korjaamaan omaa torppaansa ja minä olen siis viikonloppuleski. Se on ollut tosi kivaa!
Tai kivaa... Olen keikkunut teatterilla aina yökahteen asti lavastajan tai ääniteknikon mukana. Öisin en itse ole jaksanut oikein enää tehdä mitään, mutta on ollut kivaa vain istuskella seurana ja huoahtaa vähän. Muuten olisi pitänyt rynnätä kotiin parisuhteilemaan. Pupu on jo pariin otteeseen vähän kiukutellut, kun hänellä on aika tupannut käymään pitkäksi iltaisin, kun minä olen ollut poissa.
Tänään harjoitukset alkavat vasta kolmelta, joten sain nauttia pitkästä, joutilaasta aamusta. Heräsin oikeastaan aika varhain, lueskelin lehdet ja söin aamiaista kaikessa rauhassa. Kymmenen aikaan aloin harkita tekeväni jotakin ja lähdinkin sitten salille bodypumppiin, mihin en ole ehtinyt kuukauteen.
Kun kannoin levypainoja ja muita salissa paikalleni, katselin erästä toista kuntoilijaa. Hän vaikutti jotenkin tutulta, etäästi, kaukaisesti. Hän ei kuitenkaan näyttänyt noteeraavan minua lainkaan, joten ajattelin, että hän vain muistuttaa jotakuta toista. Sitten yhtäkkiä hänkin huomasi minut.
Kyllä, hän oli vanha ystäväni neljäntoista vuoden takaa. Hän aloitti opinnot Åbo Akademissa vuoden sen jälkeen kuin minä yliopistossa. Jossakin vaiheessa hän muutti Helsinkiin ja yhteys katkesi. Tietysti olen aina joskus, ohimennen nähnyt hänet jossakin kadulla tai tapahtumassa, mutta siinä kaikki.
Ohjelman jälkeen rupattelimme saunassa niitä näitä. Jossakin kohdassa huomasin, että juonteet hänen suupielensä ympärillä olivat syventyneet. Se hämmästytti minua.
Kun ei ole nähnyt toista kertaakaan pitkään pitkään aikaan, yrittää aloittaa samasta pisteestä, mihin on edelliskerralla jäänyt. Mutta aika menee meidän ohitsemme, ja ennen kuin huomaammekaan, emme olekaan enää kaksikymppisiä elämänjanoisia ihmisiä valmiina hypistelemään elämää ympärillämme. Emme me enää pussaile samoja miehiä yökerho Luigin hämyisessä nurkassa, emme kiusaa vanhempia setiä, jotka tuijottivat meidän keveäliikkeisiä lantioitamme. Emme me enää heitä kujeilevaa silmäystä yli puolityhjien lasiemme, työnnä etumustamme puolihuolimattomasti houkuttelevasti eteenpäin.
Ei, me olemmekin kaksi keski-ikäistyvää miestä, toinen laiha ja uurteikas, toinen pyylevyyteen taipuvainen, jotka kertaavat elämäänsä kuntosalin sähkösaunassa. Rituaalinomaiset kysymykset ja vastaukset. 'Onko sulla miestä?' 'Missä sä nykyään vaikutat?' 'Joo, saman miehen kanssa vielä.' 'Joo, meilläkin on mökki.' 'Ja koira.' Ukkoutuvista heteromiehistä meidät erottaa vain kysymyksen 'montako lasta teillä on' puuttuminen.
Ja jollakin tapaa sitä on ikävä menneen ajan tanssihitteihin, aamuyön känniseen miehenhakuun, epämääräisin jatkopaikkoihin, vaivihkaisiin selvittelyihin, onko toinen kiinnostunut vai ei. Ja jollakin tapaa on hyvin onnellinen, ettei sellaista ole enää.
Että on ollut, mutta se meni ohi, se.
Biisit vain ovat samat, bodypumpissa ja yhdeksänkymmenluvun tanssilattioilla.
Ja hikisyyden aste.
5 kommenttia
Scherzo
1.4.2007 17:42
Mä sain aivan mielettömän mental image kohtauksen tästä sun blogista! Samalla jotenkin tuntui haikealta, mutta iloiselta olo sun puolesta :-) Menneitä on ihana muistella ja tuntea nostalgiaa mutta eletään silti tässä päivässä :-)
Aboa
1.4.2007 23:28
Vieläkö sitä muka jaksaisi korkata halvat siirappiset matkamuistoviinat jatkojuomiksi? Seurata tiiviisti jotakuta potentiaalista tapausta puolen iltaa, kunnes se päättääkin mennä nukkumaan? Ei jaksa. Mutta on joskus jaksoi olla Vuoden Touhupeppu, yön kuningatar, homolan ylipapitar. Se lämmittää keski-ikäistyvän mieltä. Hymyilee itsekseen hiukan kieroon, kun joku nuorempi on ottanut sen paikan. Ymmärsiköhän itse aikoinaan, millä mielellä vanhemmat miehet katsoivat meidän pikkuhimpuloiden extempore-showtanssiesitystä? Ei se aina ollut himoa. Se taisikin olla huvittuneisuutta.
kesäpoika
2.4.2007 01:09
Aikuiset miehet voi jakaan neljään ryhmään.
On nuortenmetsästäjät. He ovat niitä, joille kelpaa kuka tahansa, kunhan ikäeroa on tarpeeksi, jotka tarjoaa juotavaa, piirittää, lähentelee, maksaa. Joiden kanssa flirttailu voi olla hauskaa, jos on sillä tuulella tai joiden huomio voi olla rasittavaa, jos ei ole. He ovat niitä, jotka ajattelevat oman ikänsä olevan riippuvainen siitä, minkä ikäisen he voivat saada.
On aikuiseksi kasvaneet pojat, joille nuoret on kilpailijoita ja uhka, jotka tahtoisivat vielä olla nuortenmetsästäjien ja nuorien huomionkohteena, mutta eivät voi. Heiltä kuulee kaikkein katkerimmat kommentit. He ovat niitä, jotka kasvavat isoiksi, mutta eivät aikuisiksi.
On suojelevasti suhtautuvat. Asiaan kuuluu usein tarina omasta kadotetusta nuoruudesta ja kehotus elää täysillä, kannustusta ja elämänohjeita. He ovat hyvää tarkoittavia ja ystävällisiä, mutta isällisiä myös negatiivisessa merkityksessä. On vaikea keskustella mitään ihmisen kanssa, joka ajattelee automaattisesti olevansa se, joka opettaa. He ovat niitä, jotka elävät kadotettua nuoruuttaan muiden kautta.
Ja sitten on vielä se neljäs ryhmä. Ne, joihin voisi rakastua. He ovat niitä, jotka suhtautuvat monesti väliinpitämättömästikin, koska nuoret eivät ole uhka eivätkä (ainut) halun kohde. Jotkut eivät kiinnostu nuoremmista ollenkaan ja ne jotka on mahdollista hurmata, hurmataan puhumalla ensin ja extempore-showtanssilla vasta myöhemmin. Tästä ryhmästä voi löytää myös ystävän. He ovat oikeasti aikuisia. Tämän ryhmän soisi kasvavan ja ihmisten lopettavan ikäkriisinsä. :)
:D Tämä teksti on lainaus syvällisestä ja ehdottoman vakavasta tutkielmastani Homolajikkeet. Vaihtariksi kaipaan viiltävää analyysiä nuoremmista lajikkeista, koska tätä ryhmää katson itse liian läheltä.
Aboa
2.4.2007 11:41
Aika pahan heitit, Kesäpoika. Millaisia tuoreita lajikkeita kasvaa homoloiden uumenissa?
Mietin asiaa ja palaan siihen. Päälajikkeita ovat ainakin touhupeput ja angst-varpuset, ehkä myös seurustelijat ja pikkuvanhat eli nuoret älykköhomot. Lajinmääritys on kylläkin vielä epävarmaa. Ehdotuksia saa esittää ennen vakavan tieteellisen tutkielmani ilmestymistä.
Rokkihomo
2.4.2007 21:26
Hianosti kirjotettu.
Ja huh huh, onneksi itsellä oli tapana päätyä humalaan, öö, paljon, siihen mennessä
kun sinne Luigiin piti vielä mennä, öö, juomaan lisää...
Auttoi ainakin tätä "angst-varpusta" välillä elämäänkin sitä, öö kolmannen kerran,
nyttemmin kadotettua nuoruutta.
Paitsi että: Kadotettua? Nuoruutta?
(Ja onnea ja voimia vilpittömimmin harjoitusten loppukirille!)