Ollessani tänään kätevä emäntä lueskelin Pirkka-lehteä. Huomioni kiinnitti eräs juttu, missä kerrottiin henkilöhaastatteluiden avulla eräästä maakunnasta. Artikkelissa kuvailtiin lyhyesti erilaisten asukkaiden suhdetta asuinpaikkaansa, mutta mielenkiintoista oli, että eräästä parista – kahdesta naisesta – kerrottiin vain, että he olivat muuttaneet alueelle koiranhakumatkan seurauksena ja että heidän talonsa vierashuone on täynnä ystäviä ja sukulaisia.
Naisten suhteen laatuun ei viitattu millään tapaa, mutta minä vähemmistölukijana tein omat tulkintani. Samalla olin iloinen; voisiko olla, että maailma päätyisi joskus tilanteeseen, jolloin seksuaalisuudella ei ole merkitystä? Että erikseen ei tarvitse mainita, kuinka syytetty mies sai tuomion murhattuaan MIESpuolisen puolisonsa (MTV3:n uutiset 31.5.) Olisi vain ihmisiä ja parisuhteita. Ei tyypillisiä ja epätyypillisiä ihmisten liittoja.
8 kommenttia
Kalle af
31.5.2006 23:14
Minäkin reagoin siihen Kymmenen uutisten muotoiluun. Hohhoijjaa.
martin
31.5.2006 23:34
Juuri näin toivoisi olevan, Aboa!
Outo
1.6.2006 15:40
Täällä Yhdysvallloissa ihmisten erilaisuutta, oli kyse sitten uskonnosta, etnisestä taustasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta, ei yritetä häivyttää vaan se päinvastoin tuodaan ylpeänä esille. Minä odotan sitä päivää, että televisiossa ja lehdissä kirjoitetaan reilusti, että kyseessä homo tai lesbopariskunta. Jos meistä ei puhuta meidän oikeilla nimillämme, me lakkaamme olemasta. Toivon, että homoseksuaalisuudesta tulee jonakin päivänä niin arkipäiväinen asia, että sen voi mainita samanlaisena toteamuksena kuin vaikkapa sen, että joku perhe on ruotsinkielinen.
Aboa
2.6.2006 19:29
Mielestäni ensimmäinen askel on erilaisuuden korostaminen, jotta ihmiset tiedostavat moninaisuuden. Sen jälkeen vuorossa on tavanomaistuminen, jolloin esimerkiksi parisuhteen laadulla ei ole enää väliä.
Outo
2.6.2006 21:46
Homoseksuaaleja on niin vähän, että me tulemme _aina_ olemaan epätyypillisiä. Erilaisia. Poikkeavia. Tavanomaisuuden käsite ei periydy vaan se muodostuu siitä, mitä me näemme ympärillämme. Yhdelle sukupolvelle me voisimme avoimuudenpuuskan jälkeen ehkä ollakin tavanomaisia mutta jos me sen jälkeen lakkaamme olemasta niin seuraava sukupolvi, jolle me taas olisimme näkymättomiä, pitäisi homoseksuaalisuutta hyvinkin epätavallisena. En ymmärrä mitä pahaa siinä on, että meistä puhutaan meidän oikealla nimellämme. Onko homoseksuaalisuus jotain sellaista, jota pitäisi hävetä?? Minun puolestani minun hautakiveenikin saa kaivertaa sanan 'lesbo'.
Aboa
3.6.2006 08:18
Outo, en ole kanssasi samaa mieltä. Tietenkään käsitys tavanomaisuudesta ei periydy, mutta ei myöskään kaihtaminen. Uskon siihen, että marginaalista pääsee valtavirtaan sen tunnustettuna osana. Esimerkkinä on mm. yksinhuoltajuus, joka aikoinaan oli kaihdettua, mutta nykyään ei hätkäytä ketään.
Outo
3.6.2006 19:01
Aboa, on käsittääkseni täysin hyväksyttyä mainita ihmisestä, että hän on yksinhuoltaja. Se tuodaan esille kahvipöytäkeskusteluissa ja lehtihaastatteluissa eikä sitä erityisesti piilotella toisin kuin homoseksuaalisuutta!! Homoseksuaalisuuttahan ei bloggauksesi mukaan saisi mainita, vaikka se käsiteltävään asiaan liittyisikin. Jos otsikossa lukee, että yksinhuoltaja surmasi lapsensa, niin tuskinpa yksinhuoltajat vetävät hernettä nenäänsä tai paasavaat blogeissa ja keskustelupalstoilla kuinka yksinhuoltajuus nostetaan taas otsikoihin ja heidät leimataan lapsenmurhaajiksi. En tajua miksi homoseksuaalisuudesta ei saisi puhua, se on pointtini.
Aboa
4.6.2006 12:26
Kyllähän seksuaalisuudesta saa puhua. Alkuperäisen viestini mukaan toivon, että joskus päästäisiin tilaan, jossa ihmisen seksuaalisuudella ei ole väliä. Eli sitä ei _tarvitsisi_ mainita erikseen.