Vieläkään en ole tullut niin aikuiseksi ja itsenäiseksi, että en pettyisi, kun isä tai äiti unohtaa jonkun minun henkilökohtaisen asian huomioimisen. Kaipa se kertoo siitä, että on ollut turvallinen lapsuus ja vanhemmat ovat olleet se elämän tukipilari, josta hyväksyntää on hakenut.
Sain uuden työpaikan ja isä ei ole kommentoinut asiaa mitenkään, puhui taas vaan mitä tekee isoveljeni kanssa. Tietysti näppärässä päässäni pystyin heti tulkitsemaan niin, että mikään mitä teen ei koskaan ole kyllin hyvää verrattuna täydelliseen veljeeni.
Veljeyskateus se ikivanha teema...äh,
