(Nuoren) opettajan varaventtiili

Saisiko jotakin muuta? En minä tällaista tilannut.

Päätimme, ettei ylihuomenna mennäkään Torpalle, vaan pidetään itsenäisyyspäivä vapaapäivänä.

Siksi sainkin houkuteltua huomiseksi pari kaveria oluelle ja pelejä pelaamaan alan baariin. Kivaa!

Mistä tämä kaikki vesi on peräisin? Ihmetyttää, kuinka voi sataa ja sataa aivan taukoamatta, jolloin en voi laittaa töihin uusia hienoja homokenkiäni, jotka ihan sattumalta löysin epätodennäköisimmästä kenkäkaupasta.

Vaan ei onnistu. Pakko tallustaa niillä vanhoilla klopoilla, jotka jo kertaalleen päätin uhrata remonttikengiksi, mutta jotka ylensin jälleen.

Meillä on valtava kenkäongelma. Pupu ei lainkaan ymmärrä että hänen kolme kenkäpariaan vievät kaiken tilan, niin että minun imeldamarcos-kokoelmani ei mahdu minnekään. Ei niin, että minulla olisi käyttökenkiä paljon. Ei. Minulla on vain paljon kenkiä, joita en käytä. Kun joskus tolppakorot voivat taas tulla muotiin.

Tänään pupun pitää olla töissä aina jonnekin kymmeneen asti, ja minun pitää pitää tylsää, ettei häntä sitten harmita joku, josta jäin paitsi. Päätin lukea Haavikkoa.

Juuri saavuttiin kotiin Helsingistä. Oli kivaa ja mukavaa. Olo tuntuu todella virkistyneeltä, toisin kuin parina viime viikonloppuna naapurien mökkitalkoissa.

Matkaan lähdettiin perjantaina ja kyytiin tuli yksi kaasoistamme, joka oli menossa oopperaan perjantai-illaksi. Koko ajomatka meni yhdessä hujauksessa, kun rupateltiin kolmestaan kaikista mahdollisista asioista.

Menomatkalla poikettiin myös ostamassa tuliaislahjaksi lamppu pupun ystävälle, joka on asunut samassa asunnossa toistakymmentä vuotta, mutta joka ei ole vielä ehtinyt ostaa valaisinta. Samalla ostettiin Ikeasta lisää kehyksiä torpan vessan seinän kuninkaalliskokoelmaa varten.

Lauantaina käytiin katsomassa Arabian museon gallerianäyttelyä. Sen jälkeen halusimme mennä jonnekin hyvin epäkaupalliseen paikkaan. Lisäehtona oli minulla se, että halusin jonnekin, missä en ole ollut ennen ja pupulla se, että hän halusi syöttää oravia. Ajoimme Hietaniemen hautausmaalle. Taatusti ei-kaupallinen paikka.

Matkalla pupu ymmärsi väärin minun puheitani ja aloitti kovan mökötyksen, mihin minä taas reagoin aloittamalla valtavan vastamökötyskampanjan, joten taiteilijakukkulan muistomerkeistä ei nauttinut kukaan. Kaupan päälle oravatkin olivat läskejä paskoja, joille eivät sestopähkinät kelvanneet.

Paluumatkalla majapaikkaan asiat selvisivät helposti. Harmitti vain pupun pikaistuksissaan hautuumaan kompostiastiaan tuiskaamat pähkinät. Olisivat ne talitinteille kelvanneet.

Illalla mentiin katsomaan Pähkinänsärkijää. Kokemus oli ihan eri luokkaa kuin Parsifalin seuraaminen edelliskerralla. Lavastus oli hieno, minkä lisäksi saimme istua ensimmäisen parven aitiossa ja väliajalla skoolasimme kuohuviinillä. Tunnelma oli katossa!

Itse baletti oli mielenkiintoinen. Itse en kovin paljoa pidä klassisesta tanssista, mutta ensimmäisen näytöksen juonellinen osuus oli kiinnostava. Toisen puolikkaan irralliset kansallisuushyppelyt ja pääparin toistuvat soolot ja pas de deuxit alkoivat puuduttaa. Taidan olla aika kerronnallinen tyyppi, kun tunnelmallinen esitys ei uppoa. Vaikka lavalla olisikin toistakymmentä miestä trikoissa. Yleisössä oli paljon lapsia, ja mietimme väliajalla, kuinka moni pikkutyttö päätti juuri silloin alkaa balleriinaksi. Ja kuinka moni poika...

Baletin jälkeen matkasimme Manskulle, missä on aina oma mielenkiintoinen tunnelmansa. (Sanoo hän kolmen käyntikerran varmuudella.) Pupu tapasi muutamia vanhoja ystäviään, ja erään miehen saapuessa sisään huomasimme, että meillä on ollut yhteinen hoito villissä nuoruudessamme (villeissä nuoruuksissamme?). Molempien mielestä se oli ollut huono pano.

Illemmalla seuraan liittyi kielenkääntäjä, joka vaimo oli jäänyt kotiin potemaan firman edellisiltaista pikkujoulua. Olen tuntenut kielenkääntäjän vuodesta napa, ja läheisiksi tulimme silloin, kun molemmille tuli ero vuonna 2000, ja etsimme yhdessä Turusta sopivan korkeita siltoja siltä varalta että tahtoo pompata alas, jos liikaa ahistaa. Yleensä matkat johtivat jumalattomaan känniin ja huomasimme, että mikään ongelma ei ole niin paha, etteikö sitä saisi viinalla pahennettua.

Sunnuntaiaamupäivällä lähdimme ajamaan kotiin, mutta poikkesimme matkalla kielenkääntäjän ja hänen vaimonsa luokse, koska emme olleet nähneet vielä heidän uutta asuntoaan ja koska meidän koiramme ei ollut tavannut heidän uutta koiraansa.

Mistä ei tullut oikein mitään, kun kaunis, eteerinen ja värisevä chihuahua ei osannut arvostaa meidän maatiaiskasvatuksen saaneen russelimme reteää Kuono peppuun ja nuuhkitaan -taktiikkaa. Siksi se kiipeili pitkin sohvan niskatyynyjä ja istujien otsia etsiessään intimiteettisuojaa koiramme innokkaalta nuuskuttamiselta.

Olin kade näkemästäni asunnosta ja sen sisustuksesta. Nämä kaksi saavat aina kaiken näyttämään niin viihtyisätlä ja rennon huolettomalta ja kutsuvalta ja tasapainoisen harmoniselta ja rauhoittavalta, ja samalla katsojan mielessä oman asunnon viihtyisyyskerroin alkaa lähestyä päivystyspolin odotushuoneen tasoa.

Miten ne tekevät sen? Hiton lepakot! Vaikka niille antaisi piruilumielessä vanhan soputeltan, niin yhtäkkiä ja yllättäin ne saavat loihdittua siihen sellaisen älykkäänhaastavan ja viihtyisän atmosfäärin, että jos sen asettaisi julkisesti näytille, katsojilla pääsisi itku ja Partioaitta triplaisi joulunalusmyyntinsä.

Miksi minä en osaa sellaista?

Vielä muutama tunti ja pupu pääsee töistä. Sitten pakataan koira autoon ja suunnataan kohti Helsinkiä.

Tänä iltana varmaankin vain istutaan iltaa kaverin luona, mutta huomenna sitten on tarkoitus lähteä Pähkinänsärkijän jälkeen ulos. Suuntana varmaankin Con Hombres, Room ja muut samankaltaiset paikat.

Eli jos näette kolmen komean miehen ja kahden kauniin naisen muodostaman viisikon, sanokaa päivää. Se pitkä ja komea on mun pupu. Minut taas tunnistaa korvien syvistä, arpeutuneista viiltohaavoista...

Olin kavereiden kanssa ruokakaupassa. Leikkelehyllyllä he hypistelivät uutta metwurstipakkausta. Kävelin heidän ohitseen ja kurkkasin, mitä metukkapakkauksen kulman tarrassa luki.

'Kun suola on poissa, pääsee maku esiin. Kyrpää pöytään.'

Kävelin maitohyllylle. Tajusin. Palasin takaisin paketin luo.

'Kyrpää pöytään'.

Menin lastaamaan laktoositonta maitoa kärryyni. Pysähdyin. Kävelin takaisin makkarahyllylle ja otin paketin käteeni.

'Hyvää pöytään.'

Missä kohtaa ruumistani libido sijaitsee? Potku voisi auttaa, sillä se luulee, että on kevät.

Katselin telkkaria. Räpläsin korvaani ja huomasin, että oikeassa korvanipukassani kasvaa pitkä hoikka ja hentoinen läpinäkyvä karva. Päätin päästä siitä eroon.

Lainasin pupun partahöylää - itse suosin sähkökäyttöistä surruutinta - ja nippasin karvan pois. Huomasin, että vasemmassakin oli pienenpieni karvanpoikanen. Raakkasin sen samalla.

Tottumattomana höylänkäsittelijänä viilsin samalla molempiin korviini ammottavan avohaavan, mitkä eivät ottaneet tyrehtyäkseen. Kello oli jo myöhä, enkä päässyt maate, koska olisin kastellut tyynynliinat litimäriksi. Veri tirsusi päästäni ja minä vain kikatin yksinäni turhamaisuuteni saamalle rangaistukselle.

Ajattelin kertoa pupulle elämäni saamasta katkerasta iskusta, mutta hän oli jo nukahtanut, ja epäilin, että hän ei olisi osannut jakaa tilanteen hauskuutta kanssani. Siksi tiputtelin hiljalleen kylppärin lattialle. Puolenyön tienoilla pääsin maate.

Nimim. Yksinäinen viiltelijä

Kokeiden laatiminen on aina uskomattoman vaikeaa.

Haluan, että kokeeni ovat aina sellaisia, jossa tietoa pitää soveltaa. Eli että pelkkä haukionkala ei riittäisikään. Tarkoitushan on katsoa, onko oppilas ymmärtänyt.

Yritän tehdä monimuotoisia tehtäviä, niin että jokainen heikko oppilaskin löytäisi tehtävän, joka tuntuisi helpohkolta. En halua, että kenellekään tulisi sellainen olo, että osannut mitään.

Ja lisäksi, kysymysten määrää on vaikea arvioida. Vaikka olisi saanut runoiltua maailmanhistorian parhaat kysymykset, ei niistä ole hyötyä, jos oppilas ei ehdi niihin vastata.

Niinpä laatiminen kestää kauan.

Minkä ajan voisi tietysti kuluttaa elämässään hauskemminkin.

Omassa blogissaan Esperanza mietti omia exiään ja sai samalla minut mietteliääksi. Minulla on takana kolme vakavaa seurustelusuhdetta ja muutama epämääräinen (-toivoinenkin) viritelmä.

Ensimmäisen mieheni löysin ollessani 19. Hän oli kymmenen vuotta minua vanhempi ja vaikutti maailman mukavimmalta ja sosiaalisimmalta otukselta. Aika pian huomasinkin hänen olevan elukka. Psykopaattinen valehtelija, huijaaja ja pettäjä, joka pani kaikkea liikkuvaa, joka ei osannut juosta karkuun riittävän nopeaa. Hasisti. Varas.

Perustettuaan kavereittensa kanssa baarin, huijattuaan heiltä kaiken, karattuaan Englantiin ja oltuaan kymmenen vuotta paossa velkojia ja verottajaa hän on nyt palannut Suomeen. Olen nähnyt hänet pari kertaa baarissa, mutta onneksi hän on vielä sen verran viisas, että pysyttelee poissa lyöntietäisyydeltä. Hän ei ole koskaan ottanut vastuuta mistään; ei häntä kiinnosta se, että liikekumppanin äiti joutui myymään asuntonsa lapsensa velkojen pantiksi.

Kun vihdoin ja viimein tulin järkiini ja lopetin jutun, hän soitteli ahdistuneita itsemurhapuheluita. Olin silloin armeijassa ja koin elämää suurempaa ahdistusta, kun useampanakin yönä päivystävä upseeri haki minut puhelimeen kuuntelemaan miestä, jonka mukaan olin pilannut hänen elämänsä ja jos lopetan, hän ampuu itsensä välittömästi. Lopulta kehotin tekemään niin, jotta molemmat päästäisiin elämässä eteenpäin. Ei soittanut enää.

Toinen mieheni oli minua vain vuoden vanhempi. Hänen kanssaan olin yksissä yli neljä vuotta. Häneltä opin sen, että homoillakin voi olla normaalia parisuhde-elämää, tavallista arkipäivää ja paljon ystäviä. Muttu kesti aikansa ja loppui kahteen erilliseen asiaan. Meidän maailmankatsomuksemme alkoivat olla niin erilaisia. Minä en oikein osannut lämmitä hype-elämälle; en sille, että oli pakko ostaa muotivaatteita, käydä Juuri Sillä parturilla ja piipahtaa Niillä Tärkeillä kutsuilla. Lisäksi raha-asiat alkoivat vaivata, koska saatujen tulojen ja elettävän luksuselämän ei tarvinnut olla millään tapaa suhteessa toisiinsa.

Toinen syy oli se, että olin koko nuoren ikäni vain seukannut. Pikkuhiljaa aloin ajatella, olenko jäänyt jostakin paitsi. en ihan tarkkaan tiennyt, mistä, mutta jotakin Isoa ja Jännittävää se selvästi voisi olla. Suhteen loppuvaiheen käyttäytymisestäni olen kaikkea muuta kuin ylpeä ja itse lopetin jutun siksi, etten enää enempää loukkaisi toista.

Siitä alkoi elämäni railakas poikamieskausi, jonka makupaloilla tulen vanhuuden houruspäänä punastuttamaan vanhainkodin hoitajat.

Viimein koin panokiintiön tulleen täyteen ja rakastuin ruotsalaiseen poikaan. Elin suhteessa täysillä ja koin olevani kokonainen ja aikuinen. Ensi kertaa minulla oli appivanhemmat ja käly, joista pidin kovasti. Olin valmis elämään yhdessä hautaan asti, kunnes eräänä toukokuisena iltapäivänä käytiin keskustelu, jonka tuloksena sinkkuunnuin ja mieheni aloitti suhteen parhaan ystäväni kanssa.

Taas seurasi K18-osio, jolloin lanseerasin heterotutuilleni käsitteen 'kirkuva hirviö', mikä kuvasi keskimääräistä lauantai-iltani saalista. Ja sitten - ihan puskasta - hyökkäsi pupu. Ja tässä ollaan.

Jokaiselta mieheltä olen oppinuut jotakin. Joltakin olen oppinut kunnioittamista, toiselta parisuhteen perussääntöjä. Jopa se ensimmäinenkin on opettanut jotakin; hänen ansiostaan tiedän, mitä en halua ja missä menevät minun rajani. Siltikin ehkä jotakin olisi voinut jättää väliinkin. Ainakin aika monta kirkuvaa hirviötä.

Pitäisi varmaankin alkaa hoitaa kuntoa ja vähemtämään painoa, mikä tupakoinnin lopetuksen yhteydessä pääsi nousemaan.

Onko kukaan käyttänyt Elixiaa? Kokemuksia ko. salista. Hinta vaikuttaa jumalattomalta, mutta löytyykö sille katetta?

Nimim. Ei tahdo törmätä omiin oppilaisiin Motivuksen pukuhuoneessa