Ne yhdet ja sitten ne toiset

Omassa blogissaan Esperanza mietti omia exiään ja sai samalla minut mietteliääksi. Minulla on takana kolme vakavaa seurustelusuhdetta ja muutama epämääräinen (-toivoinenkin) viritelmä.

Ensimmäisen mieheni löysin ollessani 19. Hän oli kymmenen vuotta minua vanhempi ja vaikutti maailman mukavimmalta ja sosiaalisimmalta otukselta. Aika pian huomasinkin hänen olevan elukka. Psykopaattinen valehtelija, huijaaja ja pettäjä, joka pani kaikkea liikkuvaa, joka ei osannut juosta karkuun riittävän nopeaa. Hasisti. Varas.

Perustettuaan kavereittensa kanssa baarin, huijattuaan heiltä kaiken, karattuaan Englantiin ja oltuaan kymmenen vuotta paossa velkojia ja verottajaa hän on nyt palannut Suomeen. Olen nähnyt hänet pari kertaa baarissa, mutta onneksi hän on vielä sen verran viisas, että pysyttelee poissa lyöntietäisyydeltä. Hän ei ole koskaan ottanut vastuuta mistään; ei häntä kiinnosta se, että liikekumppanin äiti joutui myymään asuntonsa lapsensa velkojen pantiksi.

Kun vihdoin ja viimein tulin järkiini ja lopetin jutun, hän soitteli ahdistuneita itsemurhapuheluita. Olin silloin armeijassa ja koin elämää suurempaa ahdistusta, kun useampanakin yönä päivystävä upseeri haki minut puhelimeen kuuntelemaan miestä, jonka mukaan olin pilannut hänen elämänsä ja jos lopetan, hän ampuu itsensä välittömästi. Lopulta kehotin tekemään niin, jotta molemmat päästäisiin elämässä eteenpäin. Ei soittanut enää.

Toinen mieheni oli minua vain vuoden vanhempi. Hänen kanssaan olin yksissä yli neljä vuotta. Häneltä opin sen, että homoillakin voi olla normaalia parisuhde-elämää, tavallista arkipäivää ja paljon ystäviä. Muttu kesti aikansa ja loppui kahteen erilliseen asiaan. Meidän maailmankatsomuksemme alkoivat olla niin erilaisia. Minä en oikein osannut lämmitä hype-elämälle; en sille, että oli pakko ostaa muotivaatteita, käydä Juuri Sillä parturilla ja piipahtaa Niillä Tärkeillä kutsuilla. Lisäksi raha-asiat alkoivat vaivata, koska saatujen tulojen ja elettävän luksuselämän ei tarvinnut olla millään tapaa suhteessa toisiinsa.

Toinen syy oli se, että olin koko nuoren ikäni vain seukannut. Pikkuhiljaa aloin ajatella, olenko jäänyt jostakin paitsi. en ihan tarkkaan tiennyt, mistä, mutta jotakin Isoa ja Jännittävää se selvästi voisi olla. Suhteen loppuvaiheen käyttäytymisestäni olen kaikkea muuta kuin ylpeä ja itse lopetin jutun siksi, etten enää enempää loukkaisi toista.

Siitä alkoi elämäni railakas poikamieskausi, jonka makupaloilla tulen vanhuuden houruspäänä punastuttamaan vanhainkodin hoitajat.

Viimein koin panokiintiön tulleen täyteen ja rakastuin ruotsalaiseen poikaan. Elin suhteessa täysillä ja koin olevani kokonainen ja aikuinen. Ensi kertaa minulla oli appivanhemmat ja käly, joista pidin kovasti. Olin valmis elämään yhdessä hautaan asti, kunnes eräänä toukokuisena iltapäivänä käytiin keskustelu, jonka tuloksena sinkkuunnuin ja mieheni aloitti suhteen parhaan ystäväni kanssa.

Taas seurasi K18-osio, jolloin lanseerasin heterotutuilleni käsitteen 'kirkuva hirviö', mikä kuvasi keskimääräistä lauantai-iltani saalista. Ja sitten - ihan puskasta - hyökkäsi pupu. Ja tässä ollaan.

Jokaiselta mieheltä olen oppinuut jotakin. Joltakin olen oppinut kunnioittamista, toiselta parisuhteen perussääntöjä. Jopa se ensimmäinenkin on opettanut jotakin; hänen ansiostaan tiedän, mitä en halua ja missä menevät minun rajani. Siltikin ehkä jotakin olisi voinut jättää väliinkin. Ainakin aika monta kirkuvaa hirviötä.