• Aboa

Matka jatkuu

Moro taas taalta etaisesta maasta. Piti oikein ostaa itselle paikallista pippuria, etta ymmartaa olleensa niin kaukana, missa se pippuri kasvaa.

Olemme siirtyneet Phnom Penista rannikolle Sihanoukvilleen. Ensi alkuun paikka vaikutti kalsealta, mutta ajan oloon loytyy kivoja yksityiskohtia ja asioita. Lisaksi paikalliset ovat todella mukavia ja ystavallisia. Oman lisansa tuo ikaisemme lomaopas, jonka kanssa tunsimme hengenheimolaisuutta heti alkuun ja jonka kanssa on tosi kiva rupatella kaikista mahdollisista asioista. Muista suomalaisista matkailijoista tutuiksi on tullut vain oululainen nuori pariskunta, joiden kanssa on kayty syomassa moneen kertaan. Muut matkaseurueen jasenet ovat sen verran meita vanhempia, ettei ole oikein tullut aloitettua jutustelua hyvanpaivanrupattelua enempaa. Matkalla on myos muita meikalaisia, yksi miespari ja yksi yksinaan matkustava, mutta heista varsikin miespari on ollut niin ynsea, toiden en ole nahnyt kertaakaan edes hymyilevan, etta emme ole nahneet vaivan arvoiseksi yrittaa tutustua. Suomalaisia ynseita homoja nakee kotomaassakin ihan riittamiin.

Huomenna suunnataan paivan reissulle viidakkoon ja luonnonsuojelualueelle, mita varsinkin pupu odottaa kovasti. Saa nahda, kuinka paljon siemenia, juurakoita ja kasvien kappaleita han yrittaa salakuljettaa Suomeen. Onpahan hommaa minullakin sitten, kun kayn hanta tulevaisuudessa vankilassa tervehtimassa...

Kun viime viikolla kerroimme oppaalle, etta olemme opettajia, han mainitsi mahdollisuudesta opettaa taalla hieman. Sihanoukvillessa on katulapsille tarkoitettu, lahinna vapaaehtoisvoimin pyoriva koulu. Itse en paasisi lapsia opettamaan, ja eihan meilla olisi minkaanlaista yhteista kieltakaan. Voisin paasta pitamaan oppitunnin opettajille. Kaduilla pyorivien lasten houkuttelu opinahjoon ja varsinkin siella pitaminen on kuulemma kova homma. Siksi apua tarvitaan siina, miten koulunkayntia voisi ryyydittaa toiminnallisemmaksi ja kiinnostavamaksi. Tahtoisin siksi menna opettamaan opettajille ilmaisutaitoa, joilla he voisivat keventaa pirpanoiden koulupaivaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden!