• Aboa

Someday my princess will come

Olen jostain syystä ohittanut koko joulun. Vasta tänään kävellessäni Hansan läpi ymmärsin, kuinka lähellä se onkaan.

Toki olen ostanut, paketoinut ja lähettänyt lahjan vanhemmilleni ja kummipojilleni. Mutta muuten. Eikös se vasta ollut..?

Olen yrittänyt kovasti päästä mukaan Sateenkaariperheiden tapaamiseen, mutta koskaan en ole vielä ehtinyt. Tapaamiset pidetään aina sunnuntai-iltapäivisin, ja voitte hyvin arvata, missä ollaan oltu. Muuten isäksitahtominen alkaa kasvaa koviin mittoihin. Voiko miehellä olla vauvakuumetta? Mikäs biologinen kello minulla tikittäisi?

Mietin omaa isääni eilen, kun äiti soitti ja kertoi muistitutkimuksen jälkeen, kuinka isän sairaus on lääkityksestä huolimatta edennyt. Ajattelin, että olisin onnellinen, jos omalle lapselle saisi välitettyä puoliakaan siitä lämmöstä ja hyväksymisestä, minkä on omasta kodistaan saanut.

Miksi kaikki lapsentekohalukkaat naisparit asuvat pääkaupunkiseudulla? Jossakin vaiheessa laitoin ilmoituksen setan keskustelupalstalle, ja vastanneet voitiin karkeasti jakaa kahteen luokkaan: a) haluan tehdä sinulle lapsen, jonka luovutan sinulle välittömästi synnytyksen jälkeen tai b) tahdon spermasi, en muuta. Varsinkin jälkimmäinen tapaus kuulosti joka kerran tylyltä. Tiedän, että tuota ainetta on tullut ihan varmasti tuhlatuksi, mutta silti ajatus tuntuu turhan kliiniseltä. Tanssittaiskos edes ensin..?

Mutta yhtä lailla kuin aikoinaan olin vakuuttunut, että minua varten lymyää jossakin joku komistus, tiedän, että jossakin on minua varten mukava, elämäniloinen ja huumorintajuinen naispari. Ehkä heillä on valkea ratsukin.

3 kommenttia

martin

11.12.2007 20:27

Hyvä! Sperma aina hyötykäyttöön!!!

stellagrrrl

11.12.2007 20:46

ensinnäkin, olen pahoillani isäsi puolesta. vanhemman sairaus on niin kuluttavaa.

toiseksi, ymmärrän neliapilaperheiden elämän haastavuuden, kun usein kahdenkin vanhemman on vaikeaa sopia asioista. toivotan kauheasti onnea joka tapauksessa. jos vaikka perheen sisäinen adoptiokin saataisiin vihdoin kuntoon ja, rohkenenko toivoa, vieläpä "pervoutetussa" muodossa sellaisena, että neliapilaperhekin olisi mahdollinen juridinen kombo. sepä olisi jotain...

audinkopoika

15.12.2007 14:59

Jaksamista isäsi jutussa.
Ps. lukaisin sinun "novellikirjoituksia", tykästyin niihin :)