Tämä syksy on ollut aiemmista erilainen siinä suhteessa, etten ole kokenut sellaista yhtäkkistä väsähtämistä kuin aiemmin. Tämä aika, koeruuhkineen ja arviointineen on yksi opettajan vuodenkierron väsyttävimmistä.
Tällä kertaa ei niinkään väsytä. Uuvuttaa vain, ja huomaa, että yrittää päästä asioista aika helpolla. Vaan ei auta. Kirjoituspöydällä odottaa 72 korjattavaa ainetta ja koulussa valmistuu lisää.
Ja aina jotakin hyvääkin; tasan kahden viikon päästä istutaan lentokoneen kyydissä häämatkalle Kamputseaan!
3 kommenttia
martin
4.12.2007 21:20
Onneksi on hyvääkin, ja teillä peräti jotain noin innostavaa edessä!!!
Christian
5.12.2007 06:53
Tuleva äidinkielen opettaja pohdiskelee: Kuinka kauan nuoruuden innolla jaksaa? Missä vaiheessa työ alkaa tuntua työltä?
Ihanaa häämatkaa! Rentoutukaa ja nauttikaa toisistanne!
Aboa
5.12.2007 11:48
Christian, se nuoruuden into lopahtaa aika äkkiä, oli työ mikä hyvänsä. Hiljalleen joukkoon tulee se, että oppilaihin alkaa suhtautua eri tavalla, ei opetuksen kohteina, vaan nuoruuden kuohuissa purjehtivina yksilöinä. Silloin huomaa, että oma oppiainekin on vain väline.
Aloittaessani työt joku vanhempi kollegani sanoi että hänelle kovin paikka oli kymmenen vuoden kohdalla. Silloin tuli kova epäilys siitä, että onko mielekästä käyttää loppuelämä saman asian jauhamiseen. Mutta sama juttu varmasti tulee ammatissa kuin toisessakin. Luulenpa, että betoniraudoittaja jossakin kohtaa epäilee työnsä mielekkyyttä sanoin kuin sisällöntuottaja ja poliitikko...