(Nuoren) opettajan varaventtiili

Torppareissu meni ihan kivasti, kukaan ei syntynyt saunaan eikä muuallekaan. Helatorstaina käytiin joukolla autoilemassa ja ihastelemassa vanhaa Raumaa, muun ajan oltiin mökillä.

Hieman kurjaa oli se, että aika suuren osan ajasta satoi vettä. Ei onneksi ihan koko aikaa, jotta alkuun ehdittiin kyllä grillata ja olla muuten, mutta lauantaina sade alkoi soljua niin tasaisena virtana, että minulla paloi hermo. Onneksi talo on täynnä tehtävää työtä ja niin meninkin navettaan vetämään sähköjohtoja. Nyt sitten puuliiteriinkin tulee valo ja navetan ulkoseinissä on uudet lamput.

Liki kaikki pupun istuttamat kasvit ovat selvinneet hengissä talvesta, joka oikullisuudellaan ja myyrämäärällään olisi voinut listiä kaiken elävän. Varsinkin viime vuonna istutettu säleikköomenapuu tuntuu viihtyvän.

Helatorstaivapaa. Perjantaikin on vapaa. Ja lauantai ja sunnuntai.

Tänään pakkaudutaan autoon ja mennään torpalle. Mukaan lähtevät aiemmin mainittu omakotihetero ja hänen viimeisillään raskaana oleva vaimonsa.

Kyselin vaimolta, pitääkö lämmittää vettä ja etsiä vanhoja riepuja. Pupu kertoi nähneensä keritsimetkin jossakin aitan nurkassa. Neuvotteluiden jälkeen sovittiin hetskujen kanssa, että saunassa ei synnytetä. Muuten lapsi kastetaan nimellä Löyly Kivi Saunikki, sukupuolesta huolimatta.

Hyvää lomaa! Kirmatkaa helavalkeilla!

Viime perjantaina kierrettiin myös Helsingin kuppiloita. Vaikka iltapäivällä, töiden jälkeen pakatessa ärsytti ja liki harmitti koko Helsinkiin lähtö, oli viikonloppu siellä kuitenkin hauska.

Normaaliin viikonloppurutiiniin kuuluu ajo torpalle ja siellä kaikenlainen puuhailu, puutarhan kuopsutus, rakennusten kohennus ja korjailu. Siksi olikin mukavaa olla baarissa ja katsella ihmisiä ja vilinää. Vaikka torppa onkin hankittu lepoa ja rauhaa varten, kaipaan välillä toimintaa.

Kukaan ei tullut nyhtämään hihasta ja sanomaan 'torppa', niin kuin kehotin viime perjantaina. Yksi mies katseli kyllä useasti, mutta lieneeköhän hänen syynä Ranneliikkeen blogien lukeminen... <punastuu Pupun kainalossa>

Että oli kansallisoopperan tuotanto huonotasoinen!

Lauantaina käytiin katsomassa Parsifal ja sen nähtyäni hämmästyin, kuinka kehnoa työtä voidaan esitykseen päästääkään. Kyse ei ole solisteista, sillä jokainen heistä (Nisula, Salminen, Anttila) suoriutui erinomaisesti. Samoin oopperan orkesteri oli ensiluokkainen. Ongelma oli ohjauksessa sekä lavastuksessa. Uskomattoman työn oli tehnyt myös valaistuksen suunittelija. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Koko kansallisoopperan suuri näyttämö oli jätetty melkein tyhjäksi, ainoa lavaste oli pleksipäällysteinen loistelamppupohjainen kulmikas tie. Toinen elementti oli pieni hydraulinen nostin, joka surrasi poikki näyttämön kuin jättiläiskokoinen tuulilasinpyyhin. Koko visuaalinen ilme oli kuin kahdeksankymmentäluvun estetiikka kiteytyneenä.

Aivan liikkumaton tila ei kuitenkaan ollut. Kulmikkaan polun kappaleet nousivat ja laskivat ylösalas tuoden esitykseen symboliikkaa, joka ei kuitenkaan avautunut katsojalle. Samoin nostin pyyhki näyttämöä mitä oudoimmissa kohdissa ja sain laulajat liki kipittämään sitä karkuun.

Suurimman tyhjyyden sisälsi kuitenkin ohjaus. Lavalla ei tapahtunut mitään; ei liikettä, ei tunnetta, ei kontaktia. Suurin osa tapahtumista oli sijoitettu noin 10 neliön alueelle, joten suurin osa suuresta näyttämöstä jäi täysin käyttämättä. Ainoastaan etunäyttämön kulmassa liki orkesteria oli neliön alue, jossa käytiin tulkitsemassa väsymystä.

Mielenkiintoisinta oli tunteiden tulkinta makaamalla. Jos laulaja oli surullinen, hän makasi. Jos hän oli ahdistunut, hän makasi. Kiimaa, hekumaa, epäröintiä ja tuskaa tulkittiin köllimällä. Jos itketti, maattiin, ja jos tunnetila oli erityisen iso, maattiin tuulilasinpyyhkimen päällä. Luulen, että Päivi Nisula sain kuusituntisen oopperan aikana seistä noin 10 minuuttia, lopun aikaa hän joitui makoilemaan näyttämöllä. Sääliksi kävi laulajia, jotka joutuvat tuottamaan syvää, kantavaa ääntä pötkötellen samalla selällään tai vatsallaan.

Koska ohjauksessa ei ollut mitään seurattavaa eikä lavastus tarjonnut pientäkään visuaalista virikettä, esitys alkoi puuduttaa. Seurasin suomen- ja englanninkielistä tekstitystä ja käänsin sitä mielestäni ruotsiksi ja viroksi. Naureskelin Wagnerin naisvihamielisyyttä ja sen näyttämöllepanoa (Parsifal/Anttila saatuaan ensisuudelman ja herättyään mieheksi, katsoessaan maassa makoilevaa Kundryä/Nisulaa: 'Kaiken täyttää irstas värinä ja kouristelu.') Seurasin kuoron jäseniä, jotka ilmeisesti ohjauksen puutteesta yrittivät täyttää jähmettynyttä tilannetta yltäen idaahlbergimäisiin suorituksiin.

Käsittämätöntä. Olisi mielenkiintoista nähdä joku toinen versio samasta oopperasta, jotta ymmärtäisi, esitetäänkö Parsifalia nykymaailmassa minkään muun syyn takia kuin sen, että säveltäjänä on Wagner. Tähän esitykseen en muuta syytä löytänyt.

Tänään työt alkavat myöhään. Pupu lähti jo aikaisin töihin ja minä jäin lukemaan aamun sanomalehtiä ja selaamaan Ranneliikettä.

(Enter, sait todellakin vereni kiehumaan...)

Iltapäivällä pidän vain neljä oppituntia ja sitten on aika lähteä kohti Helsinkiä. Pupu uhkasi, että lähdetään baareihin tänään, koska huominen ooppera kestää niin kauan, ettei sen jälkeen enää jaksa. Nähdään siis illalla, helsinkiläiset. Etsikää kahta työviikon väsyttämää ulkopaikkakuntalaista ja kun löydätte, sanokaa lyhemmälle 'torppa'. Jos se en ole minä, olette voineet törmätä johonkuhun toiseen, mielenkiintoiseen ihmiseen.

Me katseltiin toisella silmällä eilen pätkä Euroviisuja ja todettiin ne tylsäksi. Olin aiemmin kova viisufani ja vieläkin videonauhojen röykkiöstä löytyy muutama kaseti, jossa on 80-luvun viisuja nauhoitettuna; mm. se kerta, jolloin meitä edusti Sata salamaa. Nykyään on tunnelma toinen. Mielestäni oli hyvä, että Lordi pääsi jatkoon, koska se edes jollakin tavalla erosi kirkashampaisten tusinatrendinuorten eurohumpasta.

Koskahan tipahdin kelkasta? Olikohan se silloin, kun perinteinen säkeistömuoto Intro+A+B+A+B+C+B+modulaatio+B katosi. Vai olenko vain tulossa vanhaksi?

Olen.

Tänään muutama opettaja on jollakin ekskursiolla ja minä jouduin pitämään heidän tuntejaan, koska muutama opettamani luokka meni mukaan. Niinpä tällä hetkellä istun valvomassa kasin valinnaisen atk-ryhmän toimintaa. Onneksi oppilaat ovat aktiivisia ja omatoimisia, sillä epäilenpä, paljonko osaisin heitä auttaa, jos apua tarvittaisin. Minä kun en tiedä mitään ohjelmoinnista.

Minua jäi vaivaamaan nimimerkki Enterin kommentointi viime viikolla. Hän kirjoitti : "Minusta opettajat ovat tärkeileviä ja tosikkoja enkä yhtään ihmettele, ettei koululaiset halua mennä kouluun ja oppia siellä mitään. Mikä siinä mättää! Koululaisia ei kannusteta mihinkään eikä tuetä heidän itsetuntoaan. Suomalaisessa koulumaailmassa on paljon "slaavilaisia " piirteitä kuten koko yhteiskunnassakin. Aaagh."

Millä otoksella tällaisia väitteitä tehdään? Millä perusteella kaikki opettajat ovat tärkeileviä ja tosikkoja? Miten niin koululaiset eivät tahdo mennä kouluun? Miten niin ei kannusteta eikä tueta? Ja mitä hiton slaavilaisia piirteitä?

Ainahan ajatuksia saa esittää, mutta olettaisin, että jokainen osaisi perustella omia mielipiteitään. Jollakin lapsellisella tavalla otin kirjoituksen liki henkilökohtaisesti. Minä ainakin eriytän ja kannustan ja tuen ja autan! Hitto, millä tiedolla minua voi syyttää tärkeileväksi tosikoksi? Jos tarkoitus oli ärsyttää, se onnistui.

Jutusta myös huomaa, kuinka blogi - olipa kuinka julkinen tai kommentoitavissa tahansa - mieltyy ainakin minun ajatusmaailmassani aika intiimiksi tilaksi, jossa minä kerron pieniä sirpaleita omasta maailmastani. Siksi perusteettomat provokaatiot saavat minut provosoitumaan.

Arvostan keskustelua, en vittuilua.

Sain tänään korjattua viimeisenkin tutkielman. Yli kahdeksankymmentä kappaletta minimissään kuusisivuisia tuotoksia. Aika urakka, mutta nyt on mieli hyvä, kun sekin työ on takana.

Oppilaiden kommentteja on hauska lukea. Mieltä lämmittää, kun heppakirjatasoinen lapsi kokee ahaa-elämyksen lukiessaan Leena Landeria tai kuinka teinipissistyttö tiedostuu perehdyttyään Kaurasen Pelon maantieteeseen.

On aina hienoa, kun huomaa lasten kasvavan ja kehittyvän. Kun näkee että ikkunat aukeavat maailman päästä sisään.

Onko kukaan nähnyt kansallisoopperan Parsifal-versiota? Kommentteja?

Lapsiparat! Tänään sain kahdeksisenkymmentä tutkielmaa. Olen niistä korjannut jo valtaosan - ja samalla seikkaillut netissä. Monenkin ipanan paperissa lukee 'Google saa kympin. Mitä sinulle pitäisi antaa?'

Mielenkiintoista, kuinka vuosi vuodelta raja oman ja jonkun muun tuottaman tekstin välillä tuntuu hälvenevän. Ajoittain lapset eivät edes tunnu ymmärtävän, miksi se, että leikkaa-liimaa-askartelee juttunsa suoraan netistä, olisi väärin. Saa nähdä, kuinka suuren huudon saan vastaani, kun kerron luokille hylättyjen suoritusten määrän.

Minulla on selkä aivan jumissa. Rakennettiin pupun kanssa mökillä aitaa, ja ihan yhtäkkiä selkää vihlaisi, enkä sitten viikonlopun loppupäivinä pystynyt mitään tekemään. Kumma juttu, en kantanut enkä nostanut mitään. Olin vain kyykyssä.

Tänä viikonloppuna ei tehty mitään taloon liittyvää. Pupu hääräsi kasvimaan kimpussa, muokkaili yrttimaan istutuksia ja perkasi mansikkaistutuksia. Minä, saatuani valmiiksi kuutisen metriä aitaa ja tyrän (?), makasin riippukeinussa ja nukuin. Kuinka ylimaallisen hyvä olo onkaan nukkua kolmen tunnin päiväunet! Aina välillä heräsin siihen, kun kärpänen kutitti nenää, koira tahtoi syliin tai varpuspöllö metsästi myyrää, mutta nukahdin aina välittömästi uudelleen auringonpaisteen ja lämpimän tuulen tuudittamana.

Se, kun pöllö rouskutti kiinni saamaansa myyrää viereisen puun oksalla, olikin sitten horror-kamaa. Katsellessani alas tipahtavia suolen- ja jänteenkappaleita aloin kiivaasti vastustaa luonnon kiertokulkua...

Tylsää kun ensi viikonloppuna ei päästäkään torpalle. Mutta kaipa tekee hyvää välillä nähdä muitakin ihmisiä. Ja edellisestä kansallisoopperakäynnistä on jo luvattoman pitkä aika.

Onneksi ei ole kuin kaksi tuntia siihen, että pakataan ötökkä ja itsemme autoon ja suunnistetaan torpalle.

Seuraavana viikonloppuna lähdetäänkin Helsinkiin. Tarkoitus on ylläpitää homoidentiteettiä ja käydä vaihteeksi oopperassa. Täytynee vääntäytyä baariinkin pitkästä aikaa. Minnehän kannattaisi mennä?

Vuosi - puolitoista sitten käytiin pupun kanssa Manskussa - minä ensimmäistä kertaa. Olihan se viiteryhmä hieman erilaista kuin mihin itsensä lukee, mutta yhtä kaikki - minulla oli kamalan kivaa. Ennen pupuun törmäämistä ulkona tuli käytyä aina, kun siihen liikeni pienikin mahdollisuus, mutta viiden vuoden aikana kerrat ovat supistuneet minimiin. Homobaareissa tulee käytyä ehkä kolmesti vuodessa, yökerhoissa ja klubeilla ehkä kerran, jos sitäkään.

Siksi Mann's Street (kirjoitetaankohan se noin?) olikin yllätys. En ole kaivannut pätkääkään homokuppiloiden jähmeää kyttäystä, en väkinäistä yritystä olla rento ja tavoiteltava, en sitä käsittämätöntä ajatusta, jonka mukaan töykeys ja ignorointi saa toisen kiinnostumaan. Manskulla ihmiset pitivät hauskaa; lauloivat karaokea kammottavan väärin ja tanssivat poskivalssia ajattelematta ollenkaan sitä, miltä he näyttävät tai mitä muut heistä ajattelevat. Asiakkaat elivät elämää ihan itselleen ja sillä hetkellä, eivätkä yrittäneet olla jonkin muualta omaksutun mallin kaltaisia.

Että olisiko kenelläkään ehdotuksia, minne viikon päästä kannattaisi suunnistaa..?