Eilen ajoin yksin mökille. Pupulla oli heti sunnuntaiaamusta kokous ja jos hän olisi tullut mukaan, olisi tänään pitänyt herätä tosi aikaisin ja pakata ja ajaa Turkuun. Menin siis yksin.
Maalla oli todella nautinnollista olla. Taivas oli tähtikirkas ja pakkanen, laskiessaan yöllä 20 asteeseen, ripisteli puiden latvoja ja paukutteli torpan seinähirsiä. Kesti kauan saada sauna lämpimäksi, mutta lopputulos oli todella nautittava. Löylyttelin pitkään ja join pukuhuoneessa oluen. Piirtelin kuvia höyryisiin ikkunoihin. Yritin löytää Pohjantähden.
Aamulla nukuin kymmeneen. Sitten keitin teetä ja laitoin kakluuniin tulen. Voitelin pari leipää ja söin aamiaisen vuoteessa takkatulen loisteessa lukien mielenkiintoista kirjaa suomalaisten talonpoikaislevottomuuksista 1050-luvulla. Kävin täyttämässä lintulaudat auringonkukansiemenillä ja join toisen kuvin teetä katsellen ikkunasta tirppoja. Hätistelin koputtelemalla ikkunalasia oravaa kauemmas. Se juoksi aitan katolle ja heilutteli hermostuneesti häntäänsä.
Olin työkaverini kanssa kahvilla ja puheeksi tuli sateenkaariperheet. Hän kysyi minulta, kuinka monta vuotta sitten homot alkoivat hankkia lesbojen kanssa lapsia. En alkuun ymmärtänyt kysymystä.
Työkaveri, mukava ja ystävällinen, meillä useasti käynyt, jatkoi. Hän yritti muotoilla asiaa useaan otteeseen: Mistä alkaen naisparit alkoivat hankkiutua raskaaksi? Koska homot huomasivat, että lesbot olisivat siinä kätevästi hollilla? Pari vuotta sitten? Sen jälkeen kun homoja muutenkin alkoi telkkarissa olla ihan omana itsenään? Sillä silmällä -sarjan jälkeen?
Silloin vasta ymmärsin kysymyksen niin kuin hän sen yritti sanoa. Sanoin, että jos hän ei ole kuullut sateenkaariperheistä kuin vasta lähimmän viiden vuoden aikana, ei se tarkoita, etteikö niitä olisi sitä ennen. Aikojen alusta, kenties ja jopa. Se, mitä viime aikoina on tapahtunut on se, että ilmiölle tuli uusi nimi. Ei sen kummempaa.
Jotenkin kollegani silmistä näki, kuinka hänen tajuntansa laajentui. Ikään kuin hän olisi nähnyt mielessään rajattomasti rinnakkaisia todellisuuksia, joiden olemassaolosta hän ei ollut ennen tiennyt.
Sain sähköpostia: "Tahdon, että lapseni saa aineenopettajan antamaa tukiopetusta vähintään kerran viikossa aina toukokuun loppuun asti, sillä hän ei jaksa keskittyä koko ryhmän kanssa. Ole hyvä ja soita välittömästi numeroon XXXXXXX, jotta voimme sopia ne tunnit, jotka sopivat lapseni lukujärjestykseen eivätkä mene päällekkäin hänen harrastuksensa kanssa."
Tänään hiukan särkee tukkaa. Eiliset tupaantuliaiset olivat todella mukavat. Asunto oli aistikas, viinaa oli liikaa, ja pupun kanssa tutustuimme moniin mukaviin ihmisiin. Mielestäni juhlien hauskin osuus on aina uusien ystävien löytäminen. Siksi olenkin häissä ja hautajaisissa kimpaantunut, jos meidät on plaseerattu turvallisesti tuttujen pöytään.
Tupaantuliaisista pupu suostui kuin suostuikin lähtemään mukaan sekä Suxessiin että Klubille. Siellä huomasimme, kuinka harvoin minä käyn yökerhossa ja kuinka ei-koskaan pupu on mukanani. Kolme vanhaa tuttavaani tuli rupattelemaan ja samalla kyselemään, kuka on mukanani oleva uusi komea mies. Kiva siinä on sitten selittää tämän uuden naaman olevan mieheni ja puolisoni jo yhdeksättä vuotta...
Ja vihdoin ja viimein tapasin Mopsin. Osoitin tyttönimeni todellakin olevan Marple, kun yhdistelin päässäni ihmisten nimiä, ammatteja ja harrastuksia. Kun vielä viimeisenä johtolankana oli Mopsin nettiin aiemmin postaama kuva pukuliivistä, saatoin lopulta mennä koputtamaan minulle tuntemattoman nuorenmiehen olkapäätä ja esittäytymään. Doctor Livingstone, I presume..?
On aina hauska saada nimille naamat. Mopsi aika hyvin vastasi sitä kuvaa, minkä olen hänestä mielessäni luonut. Ehkä hiukan pidempi vain.
Tänäkään viikonloppuna ei menty maalle. Sisustajan perheessä on tupaantuliaisjuhlat ja jäimme kaupunkiin niiden vuoksi. Hauskaa nähdä heidän uusi kotinsa ja toivottavasti tutustua uusiin ihmisiin siellä.
Huomaan, ettei meillä ole ollut muutenkaan kauheaa kiirettä torpalle. Viime aikoina siellä on ollut niin paljon pakkasta, ettei tekemistä ole oikein ollut. Tai tekemistä ja tekemistä. Luulenpa että yksi syy jäädä kotiin on nimenomaan se, että tekemistä on ollut kovin paljon. Kotona saa hyvällä omatunnolla vain oleskella mutta mökki alkoi muodostua paikaksi, jossa koko ajan kuuluu puuhata jotakin.
Osittain puuhailu on kyllä kivaa. Rakastan värkätä kaikenlaista juttua omassa verstaassani niin, että aika vain suhahtaa ohi. Sain synttärilahjaksi sinkkausmallineen, jonka avulla voi veistää mm. hauenpyrstöliitoksia laatikoihin. Oikein odotan, koska pääsen puuhaamaan torpan vieraskamariin uutta sänkyä tammiliimapuulevystä. Nyt vielä on liian kylmä värkätä lämmittämättömässä työtilassani.
Mutta itse asiassa aika harvoin saan puuhata omiani. Pupu hoitaa pihat ja istutukset, mikä vähän kuin vahingossa on jättänyt minulle jäljelle talonmiehen, ylläpitäjän roolin. Jos joku repsottaa, on murtumassa, meinaa tipahtaa, on irronnut, minä sen vaihdan. Mutta lisäksi pitäisi vielä rakentaa kevääksi kasvihuone, sekä laskea lattia tulevaan teehuoneeseen. Kylpytynnyrin terassikin on kesken ja teehuoneen rungon tukeminen. Työtä on enemmän kuin vältämättä haluaisin ja jaksaisin tehdä. Kaksi kesää olen haaveillut vanhanaikaisten puisten kattotikkaiden tekemisestä tai parin puutarhahuonekalun rakentamisesta, mutta vielä ei ole ehtinyt... Ehkä pitää osata pyytää pupua stoppaamaan uusien ideoiden miettiminen ja tehdä ensin nämä vanhat loppuun.
Mutta että kotona on siis kivaa. Eilen teimme ruokaa yhdessä, korkkasimme punaviinin ja rupattelimme kaikesta mahdollisesta. Tänään äärimmäisen nautinnollisen aamun jälkeen lähdimme koiran kanssa pitkälle kävelyreitille joen toiselle puolelle. Koira nuuskutti innoissaan hankien merkittäviä tuoksuja, minä katselin puisia omakotitaloja ja pupu haaveili omasta pikkuruisesta pihasta. Olemme kauan puhuneet omakotitalosta, mutta kumpikaan ei ole ihan varma, haluaisiko sellaisen sittenkään. Minä en tahdo kovinkaan paljoa lisää korjattavaa ja pupu ei taas tahdo enemmän huollettavaa kukkamaata. Lisäksi viihdymme täällä Port Arthurin puisissa työväenasunnoissa. Mutta toisaalta tarvitsisimme ihan hiukan lisää tilaa. Ja pikkuruisen pihan...
Nyt täytyy alkaa silittää housuja illaksi. Lisäksi pienen vastaanhangoittelun jälkeen pupu suostui jatkamaan iltaa Suxessiin ja kenties jopa Klubillekin. Hienoa! Osa homobaarin väestä onkin alkanut epäillä pupun olemassaoloa. Luulevat, että vanhapiikuuksissaan Aboa on kehitellyt itselleen mielikuvituspoikaystävän.
Työt alkoi sitten oiekin tohinalla. Viime viikon kaksi työpäivää meni vielä jotekin kuin unessa, mutta nyt on ensimmäinen ehjä työviikko. Huomaa, että lomalla on onnistunut lepäämään oikein kunnolla, sillä olo on energinen ja innostunut.
Jollakin tasolla tympäisee yksi seiskaluokista. Alkujaan kaikki syksyn seiskoista olivat aika tavalla työläitä, mutta kaksi niistä on jo asettunut ruotuun. Kolmannen kanssa juttu alkoi jo hiukan luistaa ennen joulua, mutta loman aikana poikavoittoinen luokka on ottanut niin paljon takapakkia, ettei ole tottakaan. Kaikenlainen alkeellinenkin luokkaosaaminen on hukassa, saati sitten käytöstavat, työskenteleminen, kuunteleminen sekä muu vastaava.
En ole mielestäni kovinkaan tiukka opettaja, mutta auktoriteettia minusta löytyy. Kertaakaan yksikään puberteetikoista ei ole uskaltanut minua millään tapaa haukkua, haistatella tai homotella, eikä sellaista tee kukaan tälläkään luokalla. Toivottavasti kukaan ei ole jättänyt sitä tekemästä siksi, että pelkästään pelkäisi rangaistusta tai Aboaa, vaan siksi että a) Aboa on oppilaiden mielestä kiinnostava opettaja, b) oppitunnit ovat mielenkiintoisia, c) luokan ja koulun ilmapiiri on sellainen, ettei mieleen tule käyttäytyä sillä tavoin, d) Aboa on riittävästi ilmaissut sen vaihteluvälin, minkä sisällä toiminta on hyväksyttyä, d) muu, mikä.
Eikä mitään pahaa tänäänkään tapahtunut. Sietokykyni kuitenkin ylittyi, kun kesken hiljaista lukutuntia paimentaessani samoja oppilaita kerta toisensa jälkeen tekemään sitä, mitä pitäisi tehdä, yksi haasteellisimmista katsoo minua suoraan silmiin, sulkee lukukirjansa ja sanoo: "Älä sä kuule jaksa siinä koko ajan mulle mussuttaa."
Nukuin pitkään ja sen jälkeen söin pupun kanssa aamiaista vielä pidempään. Luin sanomalehdet tarkkaan. Luin eilen ostamaani Dilbert-juhlakirjaa. Kieltäydyin lähtemästä kasvitieteelliseen puutarhaan. Surffasin netissä sillä aikaa kun pupu kävi kasvitieteellisessä puutarhassa. Kävin Elixian Total Combatissa, joka oli raskas ja joka vei sykemittarin mukaan pois 618 kalorin verran ylimääräistä Aboaa. Korjasin seiskojen kirja-arvosteluja ylimalkaisesti. Join kolaa.
Tänään ei mennäkään mökille. Pakkasta on lähemmäs kaksikymmentä astetta, ja vaikka torpassa sisällä onkin lämmintä, ei ulos ole asiaa. Tai siellä ei ole tekemistä. Siksi päätettiinkin jäädä tänä viikonloppuna kotiin, samoin kuin seuraavanakin, esillä silloin meidät kutsuttiin ystäväpariskunnan tupaantuliaisiin.
Ajattelin, josko saisin pupun tänään houkuteltua Suxessiin. Minä ainakin menen.
Olin tänään Elixiassa sekä coressa että powerissa. Core-tunti, selän ja vatsan lihaksia vahvistava juttu, on yleensä ollut todella rankka ja sykettä nostava ja selkeästikin tehokas. Tänään ei.
Lukujärjestys on joulun jälkeen vaihtunut, samoin coren ohjaaja. Perinteiset, homolle sopivat Village Peoplen ja Abban biisit olivat vaihtuneet new age -tyyliseksi panhuilu-diibadaabaksi ja ohjaaja puhui lempeällä äänellä solisevan taustanauhan päälle ja kehotti meitä nostamaan hiukan vasenta kättä ja sitten oikeaa. Sitten huilattiinkin vähän ja halattiin omia polvia. Ei hikeä, ei sykkeennousua, ei kiristyneitä lihaksia. Ainoa kireä oli Aboan hermo.
Power-tunnin jälkeen menin höyrysaunaan istuskelemaan, kuten aina tapaan tehdä, sillä höyry tuntuu tekevän hyvää kroonis-tukkoiselle nenälleni. Istuessani yksin saunassa kuulin jonkun henkilökunnasta esittelevän paikkaa jäsenyydestä kiinnostuneelle. Hän kävi asiantuntevasti läpi yrttisaunan ja hierovat suihkut ja saapui viimein asiakkaan kanssa höyrysaunan ovelle.
-Tällä on sitten tällainenkin sauna. Sä voit kurkata sinne sisälle ja katsoa että miltä vaikuttaa, sanoi esittelijä ja avasi oven. Hän jäi oven ulkopuolelle ja sisään kurkkasi huolellisesti föönattu mies, jonka seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei ollut epäilyksiä.
-Vai tällaistakin teillä on, sanoi hän, ja katsoi minua.
-Joo, meillä on kaikkea tuollaista. Kaikki ei välitä, mutta jotkut tykkää paljon.
-Ei kyllä pahalta näytä. Kyllä mä varmaan tykkäisin, sanoi asiakas ja katsoi vielä saunan kaakeleita. Sitten hän sulki oven ja poistui esittelijän mukana.
Mietin, olisiko minun pitänyt käydä kertomassa, etten kuulu jäsenhintaan.
