• Kauneuspilkku

Minä ja mannerheimi

Kuuntelin perjantaina YLE 1 kultakuumeohjelman, jossa keskusteltiin YLEn Mannerheimin elokuvasta.
Mukana keskustelemassa oli myös elokuva tuottaja Erkko Lyytinen, joka totesi jotenkin siihen tapaan, että Mannerheimista ihmisenä, siis yksityishenkilönä, ei tiedetä mitään. Hän sanoi tuotantotiimin tehneen riisöörtsiä ja mm haastatelleen "Mannerheimin perheen lähiperhettä", millä tarkoitti Suomessa asuvia Linderin suvun jäseniä. (Mannerheimin sisko Sophie oli naimisissa Hjalmar Linderin kanssa lyhyen aikaa ja Mannerheimilla oli suhde Kitty Linderin kanssa) ja kaikki harvat elossa olevat sanoivat, että hänestä ei tiedetty mitään.
Tuottaja toteaa mm. että kirjallisuus ,myös tietokirjallisuus ja tutkimus, on puhdasta fiktiota. "Mannerheimista ei tiedetä tänä päivänä yhtään mitään ja kukaan ei tullut sanomaan, että minä tiedän millainen Mannerheim on” . Elokuvassa tuottajan mukaan halutaankin esittää uusi tulkinta siitä minkälainen henkilö Mannerheim olisi saattanut olla.
Kultakuumeen keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, mutta tuottajan elokuvalle kertomat tarkoitusperät jäivät silti kovin epämääräiseksi sanahelinäksi.

Aloin katsoa Areenasta myös itse elokuvaa. Katselin sitä noin vartin, mutta en keksinyt mitään syytä miksi olisin katsonut puoli tuntia lisää. Ei, ei aikani ole niin kortilla, mutta elokuva oli epäkiinnostava. Dialogi ja näytteleminen vaikutti kömpelöltä ja mitään uudelleen tulkintaa Suomen marsalkasta en löytänyt. Muutamia nimiä lukuun ottamatta en keksinyt mikä tarinassa liittyi Mannerheimiin. Se, että hän oli sotilas. Perusfaktatkin, kuten vaikka Gustafin ikä äidin kuollessa oli väärin. Lisäksi tarinassa esiintyi kummallinen kummitäti hahmo.
Tuottaja Erkko Lyytisen mukaan elokuvan halutaan herättävän kysymyksiä, olisiko Mannerheim voinut tuntea näitä tunteita, olisiko hän voinut toimia niin kuin elokuvassa, koska elokuvassa esiintyvä henkilö toimii samassa viitekehyksessä kuin Mannerheim? Myöhemmin hän korjasi lausumaansa saamansa kritiikin perusteella, että "tällä hetkellä me suomalaiset ei tiedetä Mannerheimin persoonasta keskiverrosti mitään."
En katsonut elokuvaa loppuun, mutta en usko, että se olisi lisännyt tietämystäni Mannerheimista tai vastannut tuottajan keksimiin kysymyksiin. Koko kysymyksenasettelu tuntuu myös kovin keinotekoiselta. Yhtä hyvin Mannerheimin voisi korvata naapurin Villellä.
Tuottaja ei myöskään ollut vissiin perillä siitä, että Mannerheimin itse kerrotaan sanoneen, että hän epäonnistui elämässään kaikkein tärkeimmäissä asiassa: aviomiehenä ja isänä. Olisi ehkä kannattanut lukea edes yksi Mannerheim-kirja ennen kuin ryhtyi tähän hankkeeseen.
Elokuvan motiivit voivat selvitä tuotannosta kertovasta tv-sarjasta, tai sitten ei.
Tuntuu, että tarkoitushakuisesti käytettiin nimeä, joka varmasti herättää suuria intohimoja suomalaisten
keskuudessa. Tavoite oli varmasti saada aikaan keskustelua, mutta edelleen minulle jäi epäselväksi, mistä
halutaan keskustella. Mannerheimin epäonnistuneesta avioliitosta, seksielämästä tai mistä?
Ehkä jos jaksan katsoa koko elokuvan loppuun joskus tulen viisaammaksi, tai sitten en. Joka tapauksessa tuottaja onnistui antamaan itsestään ylimielisen ja asioihin kovin pintapuolisesti perehtyneen vaikutelman. Ehkä se on yleisestä elokuva- ja taidealalla? Ainakin nykyinen professori, kissantappovideontekijä, tuntui komppaavan häntä: taiteilija ei ole vastuussa mistään. Miksi taiteen sitten pitäisi kiinnostaa ketään, jos sillä ei ole mitään sanottavaa, ja miksi sitä ei saisi sanoa ääneen?